"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näyttelyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näyttelyt. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. tammikuuta 2017

JALOSTUSPÄIVILLÄ

Viikonloppu hurahti meillä Kuopiossa jalostuspäivillä. Matkaan lähdettiin lauantaina, ja reissussa mukana oli äiti kera Hertan ja Tarun. Omista pörröistä mukana oli Usva. 

Usva kävi lauantai-illasta jalostustarkastuksessa, ja Usvan tarkin voipi lukea Usvan omalta sivulta :)





Kotosalla juoksun aloittanut Lumi taisi tartuttaa juoksun myös Usvaan, jolla juoksui alkoikin 22.1. Meillä olikin aika surkuhupaisaa olla hotellihuoneessa Usvan ollessa juoksussa, sillä Usva on todella tyrkky juoksuaikana.. Kaikki kelpaisi, kunhan vain jonkun kanssa pääsisi tositoimiin :D Huoh, mikä suttura.





Sunnuntaina meillä oli itse jalostuspäivien näyttely. Ajattelin, että josko Usva edes hyvän (H) saisi avoimessa luokassa, niin oltaisiin tyytyväisiä. Usvan turkki on aikalailla ihan irti tällä hetkellä, ja pääsenkin kohta repimään siltä pohjavillan pois :) Kumma juttu, että Usvan ollessa turkissaan, neiti pärjää "huonommin" kehässä ja aina ollessaan bikinikunnossa niin arvostelu on parempaa :D Niin tälläkin erää, sillä karvaton neiti yllätti saaden erittäin hyvän (EH) :) Ja tähänhän me ollaan enempi kuin tyytyväisiä.


Usva ja Iita-sisko

Usva ja Iita-sisko


Näyttelyssä Usva näki myös Iita-siskolikkaa. Siskokset vaikuttivat muistavansa toisensa (tai sitten Usva vain oli innoissaan uudesta astumismahdollisuudesta, mitä väliä onko se tyttö vai ei). Kovin olivat neidit samantyylisiä pikkulikkoja :) Terkkuja Iitalle ja perheelle.

Tuomarina näyttelyssä nartuilla toimi Tuula Pratt. Alla Usvan arvostelu:

" Hyvä korkeuden ja pituuden suhde. Turhan kevyt kuono-osa suhteessa kalloon ja melko lähekkäin sijoittuneet silmät. Kaunis ylälinja. Tasapainoiset raajojen kulmaukset. Hieman kevyt raajaluusto. Hyvä rungon tilavuus. Tasapainoiset liikkeet. Ei täydessä turkissa tänään. "


Neiti bikinibeibe :)

 

torstai 13. lokakuuta 2016

ERKKARI

Ja viimeisenä, muttei vähäisempänä hieman retkeilyn sijaan harrastuspuoltakin. Nimittäin viime viikonloppuna Lumi pääsi yli vuoden tauon jälkeen näyttelykehään, sillä neiti osallistui lappalaiskoirien erkkariin Torniossa. Lumen kanssa AVO-luokassa oli kilpailemassa muistaakseni 21 kilpasiskoa, joiden joukosta Lumi ylsi AVO ERI2 SA saakka. Siis häh? Minun vähäpätöinen poikatyttö-reissaajakoirako noin isosta joukosta toiseksi?! Jippiiiiii!

Kyllähän tässä on pitänyt muutaman kerran sijoitusta ääneen toistella, että ihanko oikeasti Lumi niin hyvin pärjäsi omassa rotunäyttelyssään :) 


Tuomarina nartuilla oli Hannu Talvi, joka arvosteli Lumen seuraavin sanoin:

" Musta merkein, ihanne koko, hyvät mittasuhteet, vahva hyvä pää, kauttaaltaan erinomainen rakenne, hieman pehmyt peitinkarva, hyvä häntä J-koukkua kärjessä, hieno esiintyminen ja luonne, tehokas liike "


Esitin myös urosten pikkupentuluokassa Lumen pojan Poken, joka sai hyvän arvostelun, vaikkei kunniapalkintoa tällä erää tullutkaan :) 

Lumen poika Poke pentuluokassa.

Lumi osallistui myös äidin esittämään kasvattajaryhmään, mistä Taikalumon kennel nappasi kahdeksan muun ryhmän seasta kolmannen sijoituksen kera kunniapalkinnon. Äidillä oleva Hertta-junnu vei myös kaikkien narttujen ykköspaikan, Onnea!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

KUUSAMO RN 16072016

Eilettäin Usva vietti 2-vee synttäriään ja sen kunniaksi ajoimme Kuusamon ryhmikseen pyörähtämään kehässä. Mietin kylläkin kotosalla, että lähdenkö viemään täysin pohjavillatonta minikoiraa yhtään mihinkään, mutta ajattelin josko Usva edes H:n saisi. Tarkoituksena oli edellisestä T:stä parantaa pykälä parempaan. Kuusamossahan vettä tuli lähes tulkoon koko ajan niin, että heti alkajaisiksi kastuttiin ja pian jo tuulikin alkoi yltymään niin ettei teltta meinannut kasassa pysyä. Koiratkin näyttivät aikalailla uitetuilta koirilta, Usvakin näytti märkänä vielä pienemmältä reppanalta kuin onkaan :D Kyllähän siinä sai muutaman ärräpään päästää, kun mietti mikähän järki oli lähteä hakemaan H:ta kaatosateeseen..?

Vaan hyvä vain, että lähdettiin! Usva nimittäin tempas tuomarilta EH:n ja siinä jo melkein ilosta pompin, että vautsi vau! Minikoira karvattomana ja erittäin hyvä! Vaan sittenpä Usva sijoittui vieläpä 11 muun luokkakumppaninsa joukosta AVO EH4, hyvä etten itkua ilosta alkanut parkumaan :D Kyllähän siinä sai taas pohtia sitä, että miten tuntuu nykypäivänä kaikilla näyttelykävijöillä aina olevan odotukset korkealla, ja jos koira saakin H/EH -linjaa, niin päivä on suurinpiirtein pilalla. Me ainakin tällä tuloksella juhlitaan koko loppu vuosi! Toki kyseessä aina kunkin tuomarin mielipide, mutta hei oikeasti, H=hyvä ja EH=erittäin hyvä, olkaa ihmiset tyytyväisiä koirienne saavutuksiin :)

Tuomarina näyttelyssä toimi Raimo M. Viljanmaa, jota moni koira aristeli väistäen. Usvakaan ei antanut mitata säkää lainkaan. Eipä sillä, että Usvan kanssa koskaan olisi niin sitä tullut harjoiteltuakaan..

Tässä vielä Usvan arvostelu kuvien kera :) Kuvista kiitos Oona Heikkiselle.

" Keskikokoinen. Liike voisi olla tehokkaampi. Kevyehkö aavistusken pitkäkuonoinen pää. Hyvät korvat. Sopiva järeysaste. Oikeat mittasuhteet. Tiivis, jäntevä. Hyvät raajat. Turkki voisi olla runsaampi. Ei salli mittausta. "





  Synttärionnea myös Usvan veljelle Otsolle ja siskolikalle Iitalle :)

 

maanantai 3. elokuuta 2015

SEURA TEKEE KALTAISEKSEEN?

Usva kävi viime viikonloppuna Raahessa ryhmänäyttelyssä, ja tuloksen puolesta olisi kyllä voinut sen reissun jättää väliinkin.. :D Usvalla lähtee nyt mukavasti karvaa, ja vielä olisi Pudasjärven ryhmänäyttely tulossa parin viikon päästä.. Jospa tuo karva pysyis jotenki kiinni vielä sinne asti. Sitten kynin koko koiran :) Jännä nähdä tuleeko sieltä sitten enää turkkia ollenkaan.. 

Mutta tosiaan, takaisin Raahen näyttelyyn. Usva sai laatumaininnan tyydyttävä (T), kun tuomarin mielestä Usva oli enemmän sheltin kuin lapinkoiran näköinen.. Näköjään seura tehnyt kaltaisekseen, kun Usva on nyt aika paljon ollut kaverini shelttien seurassa... :D Tuomarina Raahessa toimi Katja Korhonen. Alla Usvan arvostelu:

" Keskikokoa pienempi, kauttaaltaan kevyt ja ilmavan kokonaiskuvan antava narttu. Pää saisi olla kauttaaltaan tayteläisempi, otsapenger selvempi ja kallo leveämpi. Purenta ok, pienet hieman alaskiinnittyneet korvat. Hyvä kaulan pituus. Eturinnan ja rungon tulisi olla täyteläisempi. Erinomaiset etukulmaukset, riittävät takaa. Kevyt raajaluusto. Hyvät käpälät. Erinomainen turkin laatu ja häntä. Ahtautta takaliikkeessä, yhdensuuntainen edestä. Edessä hyvä sivuaskel, takaa askel jää rungon alle. Miellyttävä luonne. "

Että semmoinen sheltti.. Mutta nooh,  mitäpä tuosta, minun pinokkio se on ja just hyvä tuollasenaan pikku piruna :) Pirusta puheenollen, Usva on täällä kotosalla ollut aika suoraansanottuna hirveä Lumea ja Mimoa kohtaan, kun tytöillä on ollut juoksut. Usva on repinyt Lumeakin hännästä ja ties mistä, että pääsisi selkään hyppäämään.. Hohhoijjakkaa, hermot välillä itsellä mennyt, kun narttukoirat säätävät kuin urokset.. :D Lumella juoksu alkoi 19.7. ja toivon mukaan on kohta jo ohi menemässä. Tärppipäiviä on ollut kyllä hankala erottaa yhtään mitenkään, joten saapa nähdä miten Lumen astutuksen ajoitus aikoinaan tulee onnistumaan..

Mitäs meidän treeneihin kuuluu? Kesäkausi tokossa ja agilityssa päättyy tämän kuun lopussa, ja onnistumisia on kyllä tullut molemmilla tytöillä. Lumi on mennyt paljon eteenpäin meidän keinun kammotuksessa ja Usva oppii koko ajan enemmän tokon parissa :) Nyt on talvikaudelle haku käynnissä, ja päätin hakea vain Usvalle tokoryhmään pääsyä. Lumi saa jäädä nyt agista tauolle, ja me aletaan Lumen kanssa opettelemaan rallytokoa :) Koin pienen hurahduksen sen pariin, kun kävin auttamassa kaveria rallytokokisoissa. Lumi on just sopivan höntti sen lajin pariin. Usva keskittyy tällä hetkellä totisen tokon pariin ja Lumi saa jatkaa hauskalla linjalla agin jälkeen rallytokossa :)

Hieman kuitenkin jotenkin harmittaa ja surettaa, etten ilmoita Lumea mihinkään agiryhmän nyt, Lumi kuitenkin aina niin nauttii agireeneistä. Täytyy aina välillä koittaa löytää aikaa, että käytäis jotain Lumen kanssa reenailemassa hallilla, kun se on tyhjillään :) Lumen astutusta (jos jokin sulho keksitään :D ) suunnitellaan ensi vuoden alkuun, joten en silläkään ilmoita Lumea agiryhmään, kun me jouduttais kuitenkin se jättämään kesken pentusuunnitelmien vuoksi..

Mutta uskon kyllä, että meillä tulee olemaan Lumen kanssa ihan yhtä hauskaa rallytokon parissa :)

Näyttelyiden suhteen me käydään Usvan kanssa Pudasjärvellä ryhmiksessä, ja sitten saa näyttelyt jäädä.. Katsotaan sitten jos tuo kakara jopa jotenkin aikuistuu joskus.. Ehkä.. :D

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

YLIVIESKA KV 19072015

Usva oli tänään mukana Ylivieskan KV-näyttelyssä, matkassa oli myös kotikoiralauman Otto-boy. Keli oli aika harmaa ja sateinen, onneksi vettä ei vielä silloin satanut, kun me olimme näyttelypaikalla. Usvan kanssa on helppo mennä kehään, kun ei aseta minkäänlaisia odotuksia :) Usva sai kehästä tuomarilta laatumaininnan JUN EH, ja esiintyminen oli Usvalla omasta mielestäni hyvää :) Korvatkin pysyivät nyt tällä kertaa ehkä hitusen paremmin ylhäällä kuin viime näyttelyssä. Tuomarina meillä oli Pirjo Hjelm, ja arvostelu kuuluu seuraavasti:

" Pieni, kauttaaltaan melko kevyt narttu. Hyvin naisellinen, mutta turhan kevyt pää. Hyvä purenta, hyvä asentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Kevyt raajainen luusto. Hyvä rungon pituus. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu hyvin. Hyvä turkki. "

Kilpailuluokan jälkeen Usvalla iskikin sitten kehän laidalla tylsyys, ja neiti päätti puraista hienon näyttelyhihnansa katki ja karkasi hihnasta viereisen koiran luokse :D Onneksi saatiin karkuri nopsaan kiinni. Usvalla meinaa vähän olla sellaista jääräpäisyyttä, ettei neiti välttämättä anna enää kiinni jos otetaan hihnaa esiin. Kotonakin Usva juoksee aina sängyn alle, kun pitäisi jonnekkin olla lähtemässä ja hihnaa laittamassa. Täytyi sitten käydä ostamassa Usvalle uusi näyttelyhihna pois lähtiessä. 

Kotimatkakaan meillä ei sujunut ihan ongelmitta.. Äidin auto, jolla oltiin liikenteessä, päätti lasahtaa kesken ajon moottoritiellä ja jouduttiin sitten koirien kanssa oottelemaan tovi apulaisia.. Koirilla meinas hieman kuuma tulla odotellessa, mutta onneksi sentään päästiin kotiin asti loppujen lopuksi. Toivottavasti autossakaan ei olisi mitään isompaa mennyt riksraks..

Kuvia tulee mahdollisesti tähän myöhemmin :)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

OULU KV 12072015 & VIERAILEVA TÄHTI

Usva kävi tänään junnuluokassa Oulun KV-näyttelyssä. Meillä ei ollut minkäänlaisia odotuksia paikan päälle lähtiessä, joten tuloskaan ei harmittanut oikeastaan lainkaan :D Tyytyväinen olin Usvan esiintymiseen, välillä oli jälleen korvat luimussa, vaikka kuinka yritti niitä neidiltä houkutella esiin. Tuomarin arvosteltaessa Usva jaksoi kuitenkin hienosti esiintyä, ja sai tuomarilta tällä erää laatumaininnan hyvä (H). Paikan päällä nähtiin myös Usvan velipoikaa, Otsoa, sekä Otson emäntää :) Sisarukset kumpainenkin saivat H:t, mutta esiintyivät kyllä molemmat mallikkaasti. Alla tuomari Maija Mäkisen arvostelu Usvasta:

" Siro feminiininen narttu. Pieni koko. Hyvät mittasuhteet. Kaunis ylälinja. Kevytpiirteinen pää, jossa kapea kuono-osa. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Leuat saisivat olla leveämmät. Kaunis kaula. Ikäisekseen hyvä runko. Tasapainoiset kulmaukset. Kevyt luusto. Turkki ei parhaimmillaan. Liikkuu hyvin sivusta, ahtaasti takaa, veivaten edestä. Viehättävä käytös. Toivoisin hieman lisää voimaa kokonaisuuteen. "

Ja jottei arvostelu jäisi kummittelemaan mieleen, loppuun iloisia lenkkeilykuvia kotikoiralauman Cessistä (ja muusta koplasta), joka oli täällä vierailevana tähtenä muutaman päivän :) Cessi-mummukka täyttää tämän kuun lopussa jo huimat 10v.




Cessi, Lumi & Usva






Mimokin murjottaa mukana..


Kolme pörröpöksyä <3

lauantai 6. kesäkuuta 2015

MUHOS RN 06062015

Tänää käytiin Muhoksella ryhmiksessä Usvan ja Lumen kanssa. Mukana kotikoiralauman joukosta myös Piitu ja Otto. Koko päivähän siellä vierähti, kun Otto oli hienosti RYP 4 :) Myös Mimo oli kevythäkissä turistikoirana. Omat likat pärjäsivät kehässä ihan mukavasti. Lumi sai odotetun AVO EH:n, tuomari olisi kaivannut lähes 3-vuotiaaksi koiraksi enemmän jykevyyttä rakenteeseen. Agilitykoiranhan on parempi olla kevyempi ;) Usvakin pärjäsi hienosti useamman (ehkä likemmäs 10 junnua?) junnunartun joukosta JUN ERI3 saakka :) Ja jälleen tuomari mittasi Usvan, mutta taaskaan sitä ei oltu merkattu arvostelulomakkeeseen :/ Olisi ihan mukava tietää, paljonko tuomarit saavat Usvalle korkeutta. Muhokselle lapinkoiria oli ilmoitettu muistaakseni likemmäs 45 kpl, joista suurin osa oli narttuja. Tuomarina lapinkoirilla toimi Pekka Teini. Alla neitien arvostelut ja kuvat:

Lumi:

" Lähes 3 vuotias narttu, joka edelleen kevyt runkoinen. Oikeapiirteinen pää, hieman pyöreät silmät. Hyvä kaula. Kevyt rintakehä. Hyvä lantion asento ja hyvät kulmaukset takana. Välikämmen taipuu voimakkaasti. Mukava käytös. "




Usva:

" Rotutyyppi erittäin hyvä. Pienikokoinen mittasuhteiltaan oikea. Hyvin kulmautunut ja hienosti käyttäytyvä nuori narttu. Hieman kevyt kuono-osa ja vaaleat silmät, muuten hyvä pää. Erinomainen ylälinja. Nartulle sopivan vahva runko. Erinomaiset kulmaukset sekä edessä että takana. Hyvä häntä. Hieman pehmeä nuoren koiran karvapeite. Mukava käytös. "

Usva 10 kk





Kotiinpäästyä olikin nyt hyvä harjata Lumen irtoava pohjavilla lähes kokonaan pois :) Neiti on nyt aika hyvin kesäbikini turkissaan. Usva ei ole vieläkään pudottanut junnukarvaansa, vaikka ensimmäinen juoksukin on ollutta ja mennyttä.

maanantai 25. toukokuuta 2015

KEMINMAA RN 24052015

Eilen käytiin paleltumassa Usvan kanssa Keminmaan ryhmiksessä. Ja nimenomaan paleltumassa, paikan päällä tuuli aika kylmästi lähes koko ajan ja sieltä löytyi vielä luntakin :D Se siitä kesän fiiliksistä, vaikka eipä näillä korkeuksilla muutenkaan ole vielä kunnolla kesä tullut.. Noh, itse näyttelyssä mukana oli myös kotikoiralauman Otto-boy, joka olikin upeasti ROP. 

Usva puolestaan osallistui ensimmäistä kertaa junnukehään, ja kovin oli kakara tuomarinkin mielestä vielä liian pentumainen :) Ja mitäpä sitä kieltämään, sitähän Usva vielä on :) Pikku-kakru <3 Tuomari tsekkas Usvan korkeuden summittaismitalla, laittaen mitan korkeuden nartun säkäkorkeuden alarajalle, ja jotain mutisi vain arvostelun yhteydessä, että "yli alarajan on". Olisi ollut mukava tietää paljonko hän olisi saanut kunnolla mitatuksi korkeudeksi, mutta uskoisin kyllä, että Usvaa tullaan jatkossa mittaamaan lisääkin. Kehässä Usva esiintyi luotettavan mallikkaasti, ehkä hieman joutui "perässä vetämään", kun vireystaso ei kehässä ehkä ihan parhaimmillaan neidillä ollut. Liekkö olisi pitänyt hieman leikkiä/temppuilla ennen kehään menoa, entä kuin vain nykäistä koira kevythäkistä :D

Usvalla ei tällä erää ollutkaan junnuluokassa kisakumppaneita, ja sijoitus kehässä oli JUN EH1. Tuomarina lapinkoirilla toimi Tuula Savolainen. Tämän tuomarin mieleen tuntuivat olevan koirakot, joilla oli enemmän raajakorkeutta, joten voisi joskus huvikseen Lumea käyttää tällä tuomarilla :)


Alla Usvan arvostelu:

" 10 kk vielä hyvin pentumainen nuori narttu. Hyvät mittasuhteet, riittävä raajakorkeus kokoonsa nähden, saa vielä vahvistua ja vankistua. Oikealinjainen vielä kevyt pää, toivoisin tummemmat silmät. Hyvät korvat. Tilava runko. Hyvä takaosa. Hieman suorat olkavarret. Hyvä häntä. Raajaluustoa tarvitaan lisää. Edestakaisliikkeet saavat vielä vakiintua, reipas sivuaskel. Hieman pehmeä turkki. "


Seuraava näyttely olisikin sitten Muhoksella, minne ovat sekä Lumi että Usva lähdössä. Rohkenin myös ilmoittaa Lumen 2.6. oleviin agilityn iltakisoihin. Tarkoitus olisi osallistua taas hyppyradalle ja saada sitä kisakokemusta niin, ettei aina jännittäisi niin paljoa :)

P.S. Keminmaan ryhmiksen kuvia nähtävillä täällä.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

JÄNNITYKSEN POIKASTA

Me kotosalla täällä ollaan touhuttu taas kaikennäköistä perus koira-arkea. Tähän lyhyen ajan sisään on myöskin treffailtu sekä vanhoja tuttavuuksia että uusiakin. Käytiin koirien kanssa lähimetsässä yhteislenkillä uuden tuttavuuden kanssa, ja koirille löytyi kaveriksi Tarutuulten Kennelin yksi hattupentulaisista. Koirat aluksi keskenään vähän ärripurrasivat, mutta vapaana metsässä meno oli heti kuin aina oltais oltu kavereita :) 

Eilen myös treffattiin jälleen Usvan velipoikaa, Otsoa, ja kyllä hoksasi Otsokin tällä kertaa, että nyt on siskolikalla juoksussa tärppipäivät menossa :D Sisarusten perään täytyi kyllä vähän katsoa, ettei mitään "yllätyksiä" päässyt sattumaan. Seurassa oli myös Usvan ja Otson kasvattaja, sekä hänellä viimeisimmästä pentueesta aivan ihastuttava lapinkoiranarttupentu Seija :) Harmi, että päätin jättää kameran kotiin tältä reissulta :/ Pääasia kuitenkin, että koirilla oli hauskaa melskata :) Kasvattajalle myös tiedoksi (kuitenkin luet jossain vaiheessa ;) ), että laskeskelin Usvan tärppipäivien ajoittuvan noin 13-15 päivän tienoille..


Metsässä tosiaan ollaan kuljettu, ja lähipelloilla koirat ovat myös saaneet juosta. Lenkkireissuilta alkoi tarttumaan kotiintuomisena punkkeja, joten laitoin jokusen aikaa sitten koirille Expot liuokset niskaan. Usvakin sai liuoksen ensimmäistä kertaa, eikä siitä kyllä muuta tullut kuin hieman enemmän raapimista ja rapsuttelua verrattuna Lumeen tai Mimoon. Eli voi olla, että seuraavalla kerralla kokeilen jotain muuta liuosta Usvalle..

Usvan kanssa korkattiin viime viikolla kesäkauden TOKO-ryhmä, ja täytyy kyllä sanoa, että meillä tulee varmasti olemaan hyvä kesä tokoiltaessa :) Ohjaaja vaikuttaa tarpeeksi jämäkältä ja hyviä vinkkejä antavalta, sekä sitten ryhmäläiset ovat kyllä kaikki mukavanoloisia, ja osa tuttujakin :)

Ja sitten se jännityksen aihe. Lumen olisi tarkoitus osallistua tulevana sunnuntaina ensimmäistä kertaa ikinä virallisten agilitykisojen hyppyradalle 1-luokan maksiryhmässä. Minähän jännitän ja stressaan jo valmiiksi ihan älyttömästi, vaikka täysin varmaa ei edes ole, että päästäänkö me koskaan kisapaikalle saakka sillä päivystän työn puolesta koko tulevan viikonlopun. Ja jottei homma kävis turhan helpoksi, Lumi on nyt viime reeneissä alkanut väistämään mm. rengasta sekä mahdollisesti myös takaakiertona tulevaa hyppyestettä, koska toissa kerralla Lumi juoksi päin rengasta aika komeasti ja tietysti vähän säikähtäen. Ja nyt sitten viime reeneissä Lumi onnistui pudottamaan takaakiertona tulevan hyppyesteen siivekkeineen päivineen maahan.. Eli, että joo.. Ei kovin ole kummoset tavoitteet meillä hyppyradan suhteen :D Jos vaikka reenimielessä se otettaisiin :) Jos paikan päälle asti päästään ;)

Näyttelyistä sen verran, että Usva olisi tosiaan menossa ensi viikolla sitten Keminmaan ryhmikseen. Aikataulutkin sinne on jo tullut, 20 ilmoittautunutta lapinkoiraa kaiken kaikkiaan. Muhokselle lähtevät Usva ja huvikseen myös Lumikin, vaikka Lumi on alkanut nyt pudottamaan hieman enemmän karvaansa (taas). Kesäkuu muutoin taidetaan Usvan kanssa lomailla näyttelyistä, ja käydään sitten Heinäkuussa näillä näkymin "huvikseen" Oulun KV:ssa..

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

HAAPAVESI RN 03052015

Lumi kävi tänään pyörähtämässä pitkästä aikaa näyttelykehässä Haapaveden ryhmiksessä. Mukana oli myös kotikoiralauman Viivi, eli meidän "sporttilikat" lähtivät reissuun katsomaan mitä tuomari on mieltä pohjavillattomista neitokaisista :D

Ja mitäs voikaan sanoa Lumen kehäesiintymisestä? Näytti varmasti todella hyvältä, kun koira jolkottelee nenä kiinni maassa.. Muutamat kunnon liikeaskeleet onnistuttiin saamaan aikaseksi, mutta muutenpa homma meni liikkeiden osalta aikalailla penkin alle :) Lumi liikkui ihan hyvin kaikkien AVO luokan narttujen kanssa yhdessä, mutta sitten juuri yksilöarvostelussa liike oli mitä oli. Huolimatta tästä Lumi yllätti positiivisesti sijoittuen AVO ERI3 :) Ensi kerralla ennen näyttelyyn lähtöä täytyy kokeilla antaa Lumelle vähän ruokaa, jos sillä saisi kiinnostuksen maasta löytyvistä roskaherkuista esiintymiseen ja siinä toimiviin palkkanameihin.. Näyttelyssä oli myös esiintymässä Usvan siskopuoli (Ahulin Yön Kukkuva Käki), ja oli kyllä tässä neidissä niin samaa näköä kuin Usvassa :) Molemmat tulleet ilmiselvästi isukkiinsa.

Alla tuomari Markku Kipinän arvostelu Lumesta:

" Ryhdikäs, tasapainoisesti rakentunut hyvärunkoinen narttu. Hyvä ylälinja ja häntä. Vaivaton sivuliike. Hyvä purenta. Riittävän täyteläinen kuono. Suuret tummat silmät ja suuret korvat. "

Kotosalla Usvan juoksu on edelleen menossa, ja neidin käytös ei kyllä juoksun myötä ole muuttunut paljoakaan. Usva ehkä hieman enemmän hakee läheisyyttä ja huomiota nyt juoksun aikana mitä normaalisti, mutta muutenpa samanlainen kakara se on :) Kasvattajakin kävi Usvaa jokunen päivä sitten katsomassa, ja otettiin Usvasta suurinpiirtein mitta korkeudesta, mitta näytti 43 cm, mikä voisi pitää aikalailla paikkaansa. Mittasin Usvan vielä uudemman kerran Iissä, verraten kotikoiralauman säkämittoihin myös, ja saman tuloksen sain.

Käytiin myös Usvan ja Mimon kanssa vappumätsärissä 1.5. Arvoin hieman Lumen ja Mimon välillä, mutta ajattelin, että Mimolle tekee välillä ihan hyvää käydä ns. koirien ilmoilla. Mimokin on ihmeellinen otus, joka muuten omaa jos jonkinmoista ongelmanpoikasta, mutta sitten kehässä esiintyminen on niin rauhallista ja hienosti sujuvaa, että luulisi kyseessä olevan helppokin tapaus :D Mimo sai mätsärissä punaisen nauhan, ja Usva pääsi upeasti punaisen nauhan saaneiden kehässä neljän parhaimman joukkoon sijoittuen PUN3 :)

Ensi viikolla starttaa meidän kesäkauden reenit Lumen ja Usvan kanssa. Usvalla tulee parina ensimmäisenä viikkona tuplasti tokoa yhdelle päivälle, kun meillä on vielä pari viimeistä kertaa jäljellä tokon lyhytkurssilta, missä alettiin käymään ennen kesäkauden ryhmien varmistumista.

Nyt sitten muistin aikana ilmoittamaan Usva, ja ehkä Lumikin, Muhoksen ryhmikseen :)

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

TERVOLA RN 04042015

Usva osallistui eilen viimeistä kertaa pentukehään Tervolan ryhmänäyttelyssä. Mukana olivat myös kotokoiralaumasta Piitu sekä Otto. Otto sijoittui upeasti RYP4 saakka :) Vaan kyllä se Usvakin yllätti ollen ROP PEN, KP !:) Usvan kisakumppanina oli hieno parkkipentu, joten sijoitus olisi voinut mennä kumminpäin tahansa. Tuomari piti Usvan tiiviydestä ja kehui, että tyttö olisi jo valmis "isojen tyttöjen" kehään. Nähtäväksi vain jatkossa jää, miten paljon tullaan sakottamaan koon puolesta.. Mutta eihän se koko laatua katso ;) Seuraava näyttely olisi toukokuussa Haapavedellä, jolloin Usva osallistuu junnukehään, ja siitä ne "isojen tyttöjen" kehät alkavat :) Haapavedelle lähdössä olisi myös Lumi :) 

Tuomarina Tervolassa toimi Hannu Talvi. Tässä vielä muutama kuvanen ja Usvan arvostelu :)

" Musta merkein. Hyvin kehittynyt. Hyvä sukupuolileima. Kaunis pää. Tiivis jäntevä runko. Hyväasentoiset raajat. Jo kattava turkki ja mallikas häntä. Esiintyy ja liikkuu kauniisti. "




keskiviikko 28. tammikuuta 2015

KEHÄESIINTYMISTÄ

Viime viikonloppuna Usva ja Lumi pääsivät käymään Kuopiossa jalostuspäivien näyttelyssä. Lumihan tosiaan on käynyt viimeksi näyttelyssä helmikuussa 2014, eli melkein vuosi sitten. Lumi oli saanut siihen mennessä näyttelyissä lähes jokaiselta tuomarilta kommenttia, että pitäisi vielä kasvaa ja etenkin eturinnan kehittyä. Noh, tuolloin 2/14 Pellossa oli tuomaroimassa Saija Juutilainen, ja sama tuomari oli nyt Kuopiossakin. Idea siitä, että käyttäsin Lumen tuomarilla, joka on jo aikaisemmin arvostellut neidin on kytenyt mielessä jo pidemmän aikaa, koska halusin nähdä onko Lumessa tapahtunut tuomarin silmien perusteella kehitystä. Kuopio sattui juuri sopivasti, kun samalla pääsin käyttämään Usvankin ensi kertaa pentukehässä :)

Yövyimme hotellilla, ja reissussa mukana oli myös kotikoiralauman Otto sekä Sani. Kyllähän se oli pennuilla hauskaa nahistella, juosta ja pomppia hotellihuoneessa :) "Mihin me ollaan tultu, mikä tää on, jeejee!" - olisi aika hyvä kuvaamaan sitä menoa.. Sisarukset Otto ja Lumi osasivat ottaa rennommin :)

Usva & Sani melskaa

Otto & Lumi

Olin jo ennalta Lumen kanssa varautunut siihen, että neiti menee kehässä liikkeiden aikana koko ajan kuono maassa kiinni, mutta yllätyin, kun Lumi menikin välillä liikkeessä jopa ihan näppäräntuntoisesti ja kuonokin pysyi pois maata nuuskimasta. Lumella oli vielä tuossa alkutalvesta hyvä turkki, mutta meidän tuurilla karvanlähtö alkoi juuri sopivasti ennen näyttelyä. Näyttelyssä Lumi sai maininnan AVO EH ja alla tuomari Saija Juutilaisen arvostelu:

" 2,5v. oikealinjainen nuori narttu, jolla hyvä rintakehän pituus, luusto ja käpälät. Turhan korkea kinner ja etuosan tulisi kulmautua paremmin.Voimakkaasti pyöristyvä kallo ja turhan pyöreät silmät häiritsevät ilmettä. Hyvät korvat ja purenta. Hyvä karvanlaatu, ei parhaassa kunnossa. Edestakaiset liikkeet saa vahvistua. Sujuva sivuaskel. Hyvä luonne. "






Usva osallistui siis ensimmäistä kertaa pentuluokkaan, ja näyttelyura korkattiin hyvällä kehäesiintymisellä (parannettavaa tietysti aina on) ja ihan hyvällä arvostelulla. Kehässä oli myös Usvan edellä menossa sisko Iita, joka oli Usvaa paljon tuuheammassa turkissa ja kyllähän siskoksista muutenkin löytyi eroavaisuuksia, vaikka pentuina olivatkin niin samannäköisiä :) Selkeästi kuitenkin tunnisti, että kyseessä on siskokset. Pikkupentuja (5-7kk) oli tuomaroimassa Paula Rekiranta. Alla Usvan arvostelu:


" 6kk lyhytrunkoinen narttupentu. Vielä hieman kevyt. Pitkähkö kuono-osa. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvät korvat. Oikeinkulmautuneet raajat. Ikäisekseen hyvä runko. Liikkeessä vielä kapea takaa ja kyynärpäissä löysyyttä. "






Voi minun pallokalasilmää ja pinokkiota :) <3 Lumen näyttelyt nyt jää taas ainakin vähäksi aikaa, ehkä me taas jossain vaiheessa kunnon turkilla käydään kehässä hakemassa toisenkin tuomarin arvio tämänhetkisestä "ulkomuototilanteesta", ja Usvan kanssa jatketaan seuraavaksi Tervolan ryhmiksellä huhtikuussa :) Usva taitaakin mennä jo silloin junnuluokkaan.. Hah, tuo minikakarako?:) Heti Kuopiosta kotiuduttua Lumi pääsi kynittäväksi ja karvaa alettiin nyt harjaamaan pois uuden tieltä oikein urakalla. Jospa se turkki sieltä takaisin tulisi :)

maanantai 17. helmikuuta 2014

PELLO 15022014

Lumi kävi viime viikonloppuna Pellon ryhmänäyttelyssä. Mukana meillä oli myöskin Lumen veli Otto, sekä Piitu valioluokassa. Paikan päällä tuuli kyllä sen verran kivasti, että sormet ja varpaat siellä ainakin hieman paleltuivat. Päivä oli kuitenkin mukava.



Lumen suhteen minulla ei oikeastaan ole lainkaan odotuksia näyttelyissä. Siksipä onkin aina yhtä mukavaa ilahtua, kun neiti nappaa erittäin hyvän kehästä :) Karvatonhan Lumi taas alkaa pian olemaan.. Liekkö jälleen juoksu kohta tulossa, kun kotonakin pyörii siihen malliin karvapalloja..




Mutta tosiaan, Lumi sai nuorten kehästä sijoituksen NUO EH. Arvostelussa oli aikalailla samaa mitä Lumesta on jo aiemmin sanottu. Nyt sitten me ei suunnitellakkaan mitään näyttelyitä Lumen kohdalla vähään aikaan. Eipä ne arvostelut siitä sen kummemmiksi muuttuis :)

Arvostelu

" 19kk. Hyvärunkoinen nuori narttu. Riittävästi luustoa ja kulmauksia. Hieman pehmeät ranteet. Hyvä pään malli, kuono ja purenta. Turhan pyöreät silmät. Säilyttää ylälinjan mallikkaasti. Liikkeet saavat tiivistyä kintereistä ja kyynärpäistä. Varsin hyvä askelpituus. Hyvä karva. Miellyttävä luonne. "

- Tuomari Saija Juutilainen




Kotona täällä meillä alkaisi viikon päästä taas muuttopuuhat. Onneksi olen lomalla muuttoviikon, joten koiratkaan eivät toivon mukaan niin stressaa muuttoa takaisin pohjoiseen. Siellä sitten jatketaan Lumen kanssa agilityn parissa, kun saatiin möllipaikka ohjatusta ryhmästä :) Olen myöskin hieman pyöritellyt mielessä Lumen kanssa osallistumista kaverikoiratoimintaan. Täytyy odottaa, että neiti täyttää kesällä 2v., ja sitten alkaa ottamaan asiasta enemmän selvää, että soveltuuko neiti siihen lainkaan.. :)