"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lumi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lumi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

AGIEPIKSET

Meillä meni Lumen kanssa viime perjantaina agireenit tosi kivasti ja saatiin paljon kannustusta, että kisaamaan vain. Päätin sitten rohkaistua, ja osallistuttiin eilen Lumen kanssa Active Dog:sin järjestämiin agility epiksiin. Meillä on tosi pitkä aika siitä, kun viimeksi ollaan edes epiksissä oltu. Ja voin sanoa, että jännitti taas ihan älyttömästi. 


Osallistuttiin Lumen kanssa hyppyradalle sekä agiradalle. Hyppyradalla ensimmäisellä yrityksellä tuli virheitä, mutta uusinnalla onnistuttiinkin tekemään 0-rata ja oltiin kolmansia! :) Ihan huippua, ei me ikinä ennen olla oltu edes lähellä "palkintopallia" .  Siis niillä meidän harvoina epis-/kisakertoina :D



Agiradalle päätin alunperin osallistua vain kerran, koska radalla oli Lumen kammoama keinu. Lumi suoritti rataa mukavasti, ja Lumelle perusvauhdilla, kunnes sitten tuli sen keinun vuoro. Neiti jämähti siihen täysin. Se on jännää katsoa, miten Lumella häntä heiluu innosta, mutta jalat vain "jäätyy" paikoilleen.. Jollain ihmeen kaupalla sain kuitenkin Lumen houkuteltua suorittamaan keinun loppuun asti, ja rata sujuikin paremmin loppua kohden, kunnes itsellä keskittyminen herpaantui ja ohjaus katosi, jolloin Lumi katsoi parhaakseen hypellä esteet miten mieli teki :D

Tästä keinun onnistumisesta ajattelin, että no otetaanhan vielä uusinta tällekin radalle, eiköhän se keinu mene nyt toisella kerralla paremmin, kun Lumi pääsi oman blokkinsa ylitse suorittamalla keinun. Noh, ei olisi kannattanut lähteä enää onnistumisen jälkeen yrittämään lisää.. Uusinnalla Lumi jäätyi vielä pahemmin keinulle, ja jouduin lopulta auttamaan Lumea namilla sekä itse heijaamaan keinua, jotta Lumi pääsi sen suorittamaan. Mitä tästä taas opinkaan? Jätä siihen onnistumiseen, vaikka kuinka tekisi mieli ottaa uusiksi :D

Mutta ylpeä olen kyllä meidän hypärin kolmanteen sijaan :) Ehkä me tästä yritetään päästä taas takaisin sinne virallisiinkin kisoihin, kunhan saadaan taas vauhtia keppien suorittamiseen (mihin lie jäänyt taas Lumen vauhti) ja keinua otetaan lisää.

torstai 2. maaliskuuta 2017

4 VIIKKOA



Kotosalla Hallan juoksu alkaa olemaan onneksi jo loppumisen puolella, ihmeen kauan tuota kestikin. Lumi ja Usva pääsevät paljon vähemmällä :) 



Usva puolestaan omaan silmään ja mututuntumaan vaikuttaa ihan selkeesti olevan paksuna. Tai sitten neiti on päättänyt vain jekuttaa :) Mutta varmuus tähän asiaan saadaan huomenna, jaiks ja kääks! Jännittää! 

Usvan keinohedelmöityksestä tulee huomenna 4 viikkoa, ja ollaan tosiaan ultraäänitutkimukseen menossa :) Ennusmerkkeinä Usva söisi kyllä paljon enemmän mitä yleensä, ja hellyyden kaipuuta ilmenee aivan liikaa Usvan tuntien. Jotenkin myös omaan silmään Usvan runko on takaosaltaan muuttunut.. Mutta totuus selviää huomenna :)






Mitä reenipuolelle tulee, niin Lumen kanssa edelleen aksaillaan ja mietinnässä on myös, että pitäisikö hommata lisenssi tälle vuodelle ja vain alkaa kisaamaan.. Pakkohan se on jostain taas aloittaa. Mutta tämä on vielä mietintä asteella, täytynee jokin päivä tosissaan pohtia :D


Hallan kanssa ollaan käyty nyt pentukursseja pari, ja rally-tokon alkeiskurssi. Nyt sitten pohdin, reenaillaanko vain kotosalla opittuja asioita ja uusia hömppä-temppuja vai ilmoitanko Hallan johonkin rally-tokon jatkokurssille/ratatreeneihin.. Päätin, että josko me kuitenkin tämän vuoden aikana Hallan kanssa jotkin rally-tokon ALO kisat korkattaisiin :)

Usvan kanssa kapulatreeni on tähän astisesta tilanteesta parhaimmillaan, täytyisi ottaa ihan videolle missä vaiheessa ollaan :) Jos vain saisi aikaseksi.. Periaatteessa Usvan kanssa voisi myös kokeilla jo tokon ALO kisoja, mutta jos tulisi epikset ensin vastaan niin olisi kyllä mukavampi "helpommasta" kisakokeilusta aloittaa :)



lauantai 17. joulukuuta 2016

KUULUMISIA


Pitkästä aikaa vähän kuulumisia tännekkin. Kotosalla elo sujuu samaan malliin kuin aina ennenkin :) Halla on kasvanut paljon, niin ulkoisesti kuin henkisesti. Neidillä on havaittavissa hieman jotain uhmaiän tapaista varsinkin kotioloissa. Koirakoulussa toisaalta Halla käyttäytyy oikein mallikkaasti ja tottelevaisesti :) Hallan kanssa käydään nyt pentujen toko/agility -kurssilla ja neidiltä löytyykin hyvin taitoja agin pariinkin :) Meillä olisi jokunen kerta tätä kurssia vielä jäljellä, minkä jälkeen aletaan kokeilemaan miltä rallytoko vaikuttaa :) Hallan kanssa ollaan myös menossa tammikuun puolella koiratanssin koulutuspäivään, sekin kiinnostaisi niin katsotaan koulutuspäivällä minkälaista koiratanssitouhu on ja sitä kautta sitten, että josko me innostuttais joskus sellaistakin harrastamaan :) Halla on nyt 9 kk ikäinen, eikä neiti ole vielä aloittanut juoksuaan, saas nähdä milloin Hallasta tulee "iso tyttö" .









Usvan kanssa kotona ollaan välillä reenailtu tokon liikkeitä ja etenkin kapulan pitämistä. Aika hyvällä mallilla meillä kapulatreeni jo on :) Ollaan päästy iso askel eteenpäin meidän viime kesänkin tilanteesta. Täytyy joskus yrittää kunnolla kuvata jotain meidän treenihetkiä, hauska aina itsekkin katsoa oppivaiheita taaksepäin :) Usvan kasvattaja tahtoi ilmoittaa Usvan jalostuspäiville -17 jalostustarkastukseen, joten Usva olisi tammikuussa menossa sinne ja samalla olisi tarkoitus käydä näyttelykehässä pitkästä aikaa pyörähtämässä :) Usvan kasvattaja on myös mitä luultavammin suunnittelemassa Usvalle pentuetta ensi vuodelle (juoksu varmaan ajoittuu keväälle).






Lumen kanssa meillä agility sujuu ihan mukavasti, mitä nyt taas sai eilisissä treeneissä huomata että tämän ohjaajan pää pitäisi vaihtaa :D Keinu ongelmaa ratkotaan edelleen, mutta eilen sain kyllä olla Lumesta ylpeä, kun neiti suoritti keinua ihan itse, mitä nyt nameilla jouduin houkuttelemaan etenemistä, mutta keinu suoritettiin pari kertaa hyvällä mielentilalla :) Lumi muutamia viikkoja sitten aloitti pohjavillan pudottamisen, ja on tällä hetkellä ihan karvaton. Juuri kun ajattelin, että Lumea voisi käyttää alkuvuoden näyttelyissä, mutta pyh! Jännä taikasana tuo koiranäyttelyt, kun aina asiasta ääneen mainittaessa koirat alkaa pudottaan karvaa :D




Joku suurjänis?

Rauhallista Joulun odotusta :)

torstai 13. lokakuuta 2016

ERKKARI

Ja viimeisenä, muttei vähäisempänä hieman retkeilyn sijaan harrastuspuoltakin. Nimittäin viime viikonloppuna Lumi pääsi yli vuoden tauon jälkeen näyttelykehään, sillä neiti osallistui lappalaiskoirien erkkariin Torniossa. Lumen kanssa AVO-luokassa oli kilpailemassa muistaakseni 21 kilpasiskoa, joiden joukosta Lumi ylsi AVO ERI2 SA saakka. Siis häh? Minun vähäpätöinen poikatyttö-reissaajakoirako noin isosta joukosta toiseksi?! Jippiiiiii!

Kyllähän tässä on pitänyt muutaman kerran sijoitusta ääneen toistella, että ihanko oikeasti Lumi niin hyvin pärjäsi omassa rotunäyttelyssään :) 


Tuomarina nartuilla oli Hannu Talvi, joka arvosteli Lumen seuraavin sanoin:

" Musta merkein, ihanne koko, hyvät mittasuhteet, vahva hyvä pää, kauttaaltaan erinomainen rakenne, hieman pehmyt peitinkarva, hyvä häntä J-koukkua kärjessä, hieno esiintyminen ja luonne, tehokas liike "


Esitin myös urosten pikkupentuluokassa Lumen pojan Poken, joka sai hyvän arvostelun, vaikkei kunniapalkintoa tällä erää tullutkaan :) 

Lumen poika Poke pentuluokassa.

Lumi osallistui myös äidin esittämään kasvattajaryhmään, mistä Taikalumon kennel nappasi kahdeksan muun ryhmän seasta kolmannen sijoituksen kera kunniapalkinnon. Äidillä oleva Hertta-junnu vei myös kaikkien narttujen ykköspaikan, Onnea!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

PARASTA B-LUOKKAA

Tosiaan, Usva kävi jokusen aikaa sitten eläinlääkärissä vielä silmä-, polvi- ja sydäntarkeissa sekä samalla otettiin pra:n ja pompenin geenitestit. Nyt sitten on näiden kaikkien tulokset selvillä, ja Usvan lonkkien ollessa B:t, voin todeta Usvan olevan parhainta B-luokkaa, kun loput terveystutkimukset olivat priimaa :) Polvet 0/0, sydän sytkytteli normaalisti ja silmät olivat kuulemma kirkkaat kuin mitkä :) Pra ja pompen tulokset tulivat myös takaisin terveinä. Onnea meille ja onnea Usvan kasvattajalle :)





Hallakin sai tuolla samalla reissulla toisen rokotuksensa ilman itkuja :) Nyt sitten Hallan osalta odotellaan neidin kasvamista ja meidän pentukurssin alkua :) Kotosalla Hallalla edelleen virtaa riittää ja neidin purukalusto on alkanut pikkuhiljaa vaihtumaan, ja tämän osalta nyt jännätään.. Neiti keksii mielellään koiruuksia, milloin kaivetaan miljoona kuoppaa pihalle tai milloin ollaan salakavalasti jyrsimässä keittiön pöydän jalkaa.. Halla on nyt myös ollut ilman pissapapereita ehkä viikon ajan, pientä pissaläikkää on saattanut lattialta vielä löytyä, mutta aika kivasti neiti osaa jo pidättää :) Mitä koulutukseen tulee, niin peruskäskyjä ollaan reenailtu, mutta eipä paljoa muuta.

Usvan kanssa me ollaan TOKOssa jumissa kapulan kanssa. Välillä näytti, että asia meillä etenee, mutta nyt ollaan taas aikalailla lähtöpisteessä, eli ei missään. Kaikkea ollaan kokeiltu, mutta vielä me otetaan vinkkejä vastaan..  Neiti on päättänyt ettei hän tykkää tarkoituksenmukaisesti minun pyynnöstä pitää mitään suussa, niin sehän sitten Usvan mielestä on juurikin näin. Ja vaikka kuinka yrittää Usvaa höynäyttää, niin se huomaa kyllä heti mitä haen takaa :D Usva on liian viisas tulemaan millään lailla huijatuksi.. Mietin jo, että jätän Usvan TOKOn ryhmäpaikan hakematta talven osalta ja me keskitytään vaan kotosalla sitten treenaamaan ja yrittää takoa sitä kapula-asiaa edes jotenkin eteenpäin..





Lumi vuorostaan on oma energiapakkauksensa :) Karvaa on yhä niukalti pentujen jälkeen, mutta hitaasti se sieltä tekee tuloaan. Lumen kanssa ollaan muutaman kerran käyty kokeilemassa agiradalla muistetaanko me enää mitään ja neidillä on kyllä sama ihana tarmo siinä edelleen päällä :) Lumelle yritän talvikaudeksi saada agilityyn ryhmäpaikan niin päästään taas kunnolla jatkamaan siitä mihin jäätiin.

Lauantaina meillä olisi Usvan kanssa sitten näyttelykoitos, vaikka neitihän on nyt sitten tietysti jo ihan karvaton ja näyttää vielä pienemmältä kuin normaalisti karvan kanssa.. 


tiistai 24. toukokuuta 2016

OPERAATIO VÄSYTYS

Hallalla ainakin virtaa riittää.. Neiti saattaa herätä jopa 3-4 aikaan aamuyöstä koittaakseen pääsiskö ulos villeilemään tai alkaako Usva vetämään aamuvirkun kanssa sisällä rallia. Koitappa siinä sitten itse nukkua. Onneksi Hallan väsyttämiseksi sopii hyvin vapaat metsälenkit, ja pahimmat energiapiikit pysyvät aisoissa edes hetken aikaa :) Meillä on nyt testiviikko menossa siitä, miten Halla pärjää Lumen ja Usvan kanssa kotona minun ollessa töissä. Kameran avulla pystyn helposti seuraamaan neidin touhuja, harmi ettei sillä voi myös torua väärään paikkaan pissaamisesta ;) Yllättävän hyvin Halla pärjäsi ensimmäisenkin työpäivän ajan, eikä kotonakaan ollut ihan järkyttävää siivoa :)