"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Match Show. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Match Show. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

USVA SIN BIS7

Usvan kanssa käytiin eilen match showssa, mätsäri oli hyvää harjoitusta ennen Oulun KV näyttelyä. Oltiin sovittu Usvan veljen, Otson, omistajan kanssa "treffit" mätsäriin. Oli kyllä mukava nähdä taas tuttuja, ja sisarukset pääsivät jälleen vähän telmimään. Teimme mätsärissä Otson omistajan kanssa koiravaihdokset, ja minä käytin Otson kehässä, kun taas Otson omistaja käytti Usvan. Olihan se jännittävää seurata kehän reunalla, kun toinen esittää omaa koiraa :) Usva esiintyi toisella esittäjällä ihan näppärästi, ja sai sinisen nauhan jatkaen sinisen saaneiden kehään. Otso puolestaan sai minun kanssa punaisen nauhan, ja jatkettiin punaisen saaneiden kehään. Punaisten kehässä oltiin Otson kanssa ns. viidensiä, ennen kuin pudottiin pois kehästä. Usva puolestaan pääsi sinisten ensimmäiseksi saakka, ja pääsi jatkamaan BIS-kehään. Esitin lopussa BIS-kehässä sitten Usvan itse, ja päästiin sinisten BIS 7 :ksi saakka :) Hienot oli palkinnotkin, mitkä mätsäristä saatiin kotiin viemiseksi.



sunnuntai 3. toukokuuta 2015

HAAPAVESI RN 03052015

Lumi kävi tänään pyörähtämässä pitkästä aikaa näyttelykehässä Haapaveden ryhmiksessä. Mukana oli myös kotikoiralauman Viivi, eli meidän "sporttilikat" lähtivät reissuun katsomaan mitä tuomari on mieltä pohjavillattomista neitokaisista :D

Ja mitäs voikaan sanoa Lumen kehäesiintymisestä? Näytti varmasti todella hyvältä, kun koira jolkottelee nenä kiinni maassa.. Muutamat kunnon liikeaskeleet onnistuttiin saamaan aikaseksi, mutta muutenpa homma meni liikkeiden osalta aikalailla penkin alle :) Lumi liikkui ihan hyvin kaikkien AVO luokan narttujen kanssa yhdessä, mutta sitten juuri yksilöarvostelussa liike oli mitä oli. Huolimatta tästä Lumi yllätti positiivisesti sijoittuen AVO ERI3 :) Ensi kerralla ennen näyttelyyn lähtöä täytyy kokeilla antaa Lumelle vähän ruokaa, jos sillä saisi kiinnostuksen maasta löytyvistä roskaherkuista esiintymiseen ja siinä toimiviin palkkanameihin.. Näyttelyssä oli myös esiintymässä Usvan siskopuoli (Ahulin Yön Kukkuva Käki), ja oli kyllä tässä neidissä niin samaa näköä kuin Usvassa :) Molemmat tulleet ilmiselvästi isukkiinsa.

Alla tuomari Markku Kipinän arvostelu Lumesta:

" Ryhdikäs, tasapainoisesti rakentunut hyvärunkoinen narttu. Hyvä ylälinja ja häntä. Vaivaton sivuliike. Hyvä purenta. Riittävän täyteläinen kuono. Suuret tummat silmät ja suuret korvat. "

Kotosalla Usvan juoksu on edelleen menossa, ja neidin käytös ei kyllä juoksun myötä ole muuttunut paljoakaan. Usva ehkä hieman enemmän hakee läheisyyttä ja huomiota nyt juoksun aikana mitä normaalisti, mutta muutenpa samanlainen kakara se on :) Kasvattajakin kävi Usvaa jokunen päivä sitten katsomassa, ja otettiin Usvasta suurinpiirtein mitta korkeudesta, mitta näytti 43 cm, mikä voisi pitää aikalailla paikkaansa. Mittasin Usvan vielä uudemman kerran Iissä, verraten kotikoiralauman säkämittoihin myös, ja saman tuloksen sain.

Käytiin myös Usvan ja Mimon kanssa vappumätsärissä 1.5. Arvoin hieman Lumen ja Mimon välillä, mutta ajattelin, että Mimolle tekee välillä ihan hyvää käydä ns. koirien ilmoilla. Mimokin on ihmeellinen otus, joka muuten omaa jos jonkinmoista ongelmanpoikasta, mutta sitten kehässä esiintyminen on niin rauhallista ja hienosti sujuvaa, että luulisi kyseessä olevan helppokin tapaus :D Mimo sai mätsärissä punaisen nauhan, ja Usva pääsi upeasti punaisen nauhan saaneiden kehässä neljän parhaimman joukkoon sijoittuen PUN3 :)

Ensi viikolla starttaa meidän kesäkauden reenit Lumen ja Usvan kanssa. Usvalla tulee parina ensimmäisenä viikkona tuplasti tokoa yhdelle päivälle, kun meillä on vielä pari viimeistä kertaa jäljellä tokon lyhytkurssilta, missä alettiin käymään ennen kesäkauden ryhmien varmistumista.

Nyt sitten muistin aikana ilmoittamaan Usva, ja ehkä Lumikin, Muhoksen ryhmikseen :)

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

MATCH SHOW: PUN4

Tänään käytiin melko extempore reissu Usvan kanssa Kiimingin mätsärissä. Huomasin myöhään eilen illasta, että olisi mahdollisuus päästä reenaamaan kehätottumusta ja koirahälinässä olemista, joten ei muuta kuin aamulla kello soimaan ja reissun päälle :) Mietin josko olisin ottanut myös Lumen mukaan, kun ensi viikolla on se Haapavedenkin näyttely, mutta päätin kuitenkin lähteä vain yhden koiran kanssa. Täytyy pohtia jos Lumen ottaisi vappumätsäriin mukaan :)

Mätsärissä Usva esiintyi oikein mallikkaasti. Isoja pentuja oli paljon, varmaan likemmäs 30. Usva esiintyi parikehässä seuranaan Akitan pentu, mistä Usva sitten nappasi esiintymisellään punaisen nauhan jatkaen punaisten kehään. Punaisten kehässä tuomarilla kesti aikaa pudottaa koiria pois, ja juostiin ympyrää aika useaan otteeseen. Usvakin alkoi jo loppua kohti väsähtämään, ja neitiä piti oikein toden teolla koittaa tsempata liikkumaan pirteästi. Ja hienosti Usva jaksoi loppuun asti, kun sijoitus oli punaisten neljäs :)




Eilen käytiin myös koiralenkillä ystävän luona, ja koirat saivat kirmata metsässä minkä ehtivät. Kyllä oli väsynyttä kaveria kotosalla sen lenkin jälkeen :) Ennen märkään metsään lähtemistä yritettiin Usvasta räpsiä edustuskelpoisia kuvia, ja tässä parhaimmat:









Huomenna onkin sitten kivaa tiedossa, kun sovittiin treffit Usvan veljen Otson ja Otson omistajan kanssa :) Näkee sisarukset toisiaan ja mukava nähdä miten Otso on kehittynyt :)

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

USVA MÄTSÄRISSÄ

Usva kävi tänään mach showssa muistelemassa hieman miten siellä koirajoukon keskellä oikein käyttäydytään :) Meillä on parin viikon kuluttua näyttely Tervolassa, joten tämä oli tervetullutta harjoittelua. Tapahtumapaikalle mennessä sekä paikan päällä alussa Usva oli vähän rauhaton, ja yritti päästä jokaisen koiran luokse tekemään tuttavuutta. Neiti kuitenkin nopeasti tottui suureen määrään koiria, ja päästiin käymään kehässäkin esiintymässä. Usvan kisatoverina taisi kehässä olla rotikan pentu, joka oli Usvaa varmaan pari kokoa suurempi. Mikähän siinä on, että aina meillä on vastassa jokin isokokoinen koira :) Noh, Usva sai hienosti punaisen nauhan ja jatkoon päästiin n. 10 koiran joukkoon, mutta ei kuitenkaan palkintosijoille saakka. Eipä tuo meitä haitannut, kun pääpointti oli harjoittelussa ja kehäesiintymisen muistelussa :) Kehässä Usva liikkui oikein näppärästi, ja seisominenkin sujui kohtalaisesti. Näyttelyasennossa pysymistä pitäisi alkaa reenaamaan lisää. Hampaiden katsominen sujui aika mutkattomasti, mitä nyt Usva hieman pakitti karkuunpäin, kun tuomari kurkkasi hampaita.. Hyvillä mielin kuitenkin suunnataan Tervolaan, missä Usva osallistuu viimeistä kertaa pentuluokkaan :)



sunnuntai 4. tammikuuta 2015

TAMMIMÄTSÄRI

Niin on vuosikin tässä taas vaihtunut. Aika menee nykyään niin nopsaa eteenpäin, että yhtäkkiä tajuaa taas yhden vuoden olevan takanapäin. Uutta vuotta oltiin viettämässä koirien kanssa kaverin luona tässä melkein meidän naapurissa. Mimo ei raketeista välitä mitään, eikä nähtävästi Usvakaan, kun pikkuneiti oli meidän mukana ulkona pamauttelemassa pikkupommeja :) Lumikin sisätiloissa oli ihan rauhassa, mutta ulkona rakettien räiskyessä tuli välillä minun jalkojen juureen turvaan. Lumi pystyi kuitenkin ihan hyvin kävelemään kotiin rakettien paukkeessa, joten paukkuarkuus ei niin paha kuitenkaan ole :)

Eilen käytiin Lumen ja Usvan kanssa match showssa. Usva sai tutustua uuteen ns. näyttelytilanteeseen ja Lumen kanssa muisteltiin miten kehässä käyttäydytään (tai ainakin yritys oli hyvä..). Usva aluksi hieman haukkui muita koiria, mutta tottui suureen koiramäärään nopeasti. Kehässä Usva meni oikein näppärästi liikkeet ja jaksoi seistä näyttelyasennossa jo aika hyvin. Usvalla oli vastassa melkein täysikasvuinen rotikka, joten oli aika huvittavaa kisata tämän pikkusen kanssa niinkin isoa koiraa vastaan :) Usva sai kehästä punaisen nauhan ja kehuja hienosta kehäkäyttäytymisestä :)

Puhelinkuvaa omaa vuoroa odotellessa :)

Lumi puolestaan oli aikamoinen tapaus kehässä.. Voin sanoa, että hermot meni ja viimeksi tällä tavalla hermot on mennyt käyttäessä Lumen emää kehissä :D Lumi kulki kokoajan nenä kiinni maassa liikkeiden aikana. Kehään oli tietysti pudonnut kaikenmaailman nameja ja niiden etsiminen oli tietysti Lumesta paljon hauskempaa kuin pää ylhäällä kulkeminen. Seistessä ei ollut mitään ongelmaa. Mitähän superherkkunameja tässä pitää keksiä, että kädessä olevat namit olisivat mielenkiintoisempia kuin kehään pudonneet.. Lumi sai mätsärissä sinisen nauhan.

Lumi ja Usva on nyt ilmoitettu Kuopion jalostuspäiville. Täytyy sitä ennen koittaa reenata Lumen kanssa liikkeitä, ja ennen kaikkea sitä ettei se nenä olisi maata kohti.. Heti kun suunnitelmana oli käyttää Lumeakin pitkästä aikaa kehässä, neiti alkoi pudottamaan turkkiaan. Toivotaan nyt että karvanlähtö ei kovin kiihtyisi ennen näyttelyä..

torstai 5. kesäkuuta 2014

MATCH SHOW

Olin menossa käymään kotosalla koirien kanssa katsomassa meidän Taikalumon kennelin 1 viikon ikäisiä pentusia, ja samalle päivälle sattui sopivasti Iissä pidetty match show. Niinpä ajattelin, että käyn pikaisesti omien koirieni kanssa siellä ja menen sitten kuvailemaan pennuista 1-viikkois kuvat. Noh, aika hieman venähti ja  iltapäivästä alkoi olla jo aika kuuma keli, mutta mukavaa oli pitkästä aikaa mätsärissä. Käytin sekä Mimon että Lumen kehässä. Koiria oli mätsäriin tullut todella paljon.

Aina sitä saa olla yhtä ihmeissään siitä, miten nätisti Mimo menee kehässä, kun päälle laitetaan näyttelyhihna ja odotetaan käytöksen olevan mallikelpoista. Mimo menee kehässä niin hienosti, yhtään ei vedetä mihinkään suuntaan ja näyttelyasennossa jaksetaan yllättävän hyvin. Yksi ylpeyden aihe Mimossakin :) Kehässä Mimo sai sinisen nauhan, eikä kuitenkaan sinistenkään saaneiden koirien yhteiskehässä tippunut ensimmäisenä.

Lumikin meni kehässä ihan hyvin. Vauhti oli liikkeessä välillä liian kova, mutta näyttelyasennossa seisominen oli loistoluokkaa :) Neiti jaksaa niin hyvin sen kyllä, ja keskittyminen on herpaantumatonta. Ihmekkös tuo, jos melkein nenän edessä on namipala.. Lumikin sai osaltaan sinisen nauhan.

Vanhempieni luona sitten koirat saivat olla vapaammin ja telmiä toisten kanssa. Näytin myös porttiaidan takaa Mimolle ja Lumelle pikkupentua, ja olivathan ne siitä ihmeissään. Ehkä minullakin olisi jonakin päivänä sellainen pallero kaksikkoa kiusaamassa :)