"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talvi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. tammikuuta 2016

VUOSI VAIHTUU

Nyt on takana joulu ja uusi vuosi. Tämä vuosi ei voi olla mitään muuta kuin parempi edelliseen verrattuna, joten innolla odottaen kaikkea tulevaa :) Ihanaa tätä uutta vuotta kaikille!

Koirien kanssa oltiin joulu ja uusi vuosi kotosalla Iissä. Käytiin mummuloissa, syötiin hyvin, ammuttiin raketteja ja pidettiin huoli, ettei paukut säikyttele koiria. Lukuun ottamatta meidän rakettikoira Cessi-muoria, joka joka vuotiseen tapaansa oli meidän kanssa ulkona ampumassa raketteja, siinä vasta omituinen koira :D 

Lumi vihdoin ja viimein ajatteli lopettaa juoksun panttaamisen, ja vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi aloitti juoksunsa :) Hankalaksi homman tekee se, että Lumen kanssa astutuspäivän/päivien täytyy olla kohdillaan, muutoin sulholle muristaan. Niinpä Lumi lähtee joidenkin päivien päästä meille kotiin, missä katsotaan sitten aikaa, jolloin Lumi näyttäisi olevan kiinnostunut Otosta (saadaan oikea päivä(t) tietoon) ja astutusta sulhon kanssa päästään yrittämään. Lisätietoa tulossa JOS astutus onnistuu :D Lumi on omalta osaltaan niin hankala tapaus, että ehkä on järkevämpää antaa lisätietoa, kun (jos) hommat onnistuu :)








maanantai 21. joulukuuta 2015

HILJAISELOA RIKKOMAAN KUVAPLÄJÄYS!

Blogissa on ollut taas hiljaista. Arki meillä rullaa tavalliseen tapaansa eteenpäin. Kuviakaan ei ole tullut otettua pitkiin aikoihin (paitsi nyt), jotenkin loska ja pimeys ei oikein nappaa. Kamerakin tuntuu nykyään olevan huonompi entä entinen (vai kuvaajassa vika?). Tuntuu, että kiireitä piisaa viikoilla (oli se sitten koiriin liittyvää, työhön tai muuhun) ja kaikki energia menee arkeen ja koneellakin notkuminen on jäänyt vähemmälle. Liekkö omaa vikaa, kun on aina nenäänsä joka paikkaan laittamassa :) 

Voisin yrittää tehdä uuden vuoden lupauksen, että ottaisin ensi vuonna vähän rennommin, mutta liekkö siitä lupauksesta tulisi mitään, kun nyt jo suunnitelmissa kaikenlaista :) Olisi suunnitelmissa osallistua kehätoimitsijakurssille, Lumen kanssa olisi mukava käydä virallisissa agikisoissa hyppyratoja läpi (jos me joskus onnistuttaiskin), Usvan kanssa jatketaan TOKOn parissa ja toiveissa olisi päästä myös paimentamaan (jos jostain sellaista löydetään..), Lumen pennut toivottavasti olisivat jo maailmassa ensi vuonna (jos astutus onnistuu), näyttelyissä pitää tietty käydä (varmaan Oton kanssa, tai pikkulikan jos äiti raaskii antaa mun esittää ;) ) ja mitähän vielä..

Kotosalla täällä Lumi panttaa juoksuaan, liekkö neiti tuumaa, että ei hän mitään penikoita tarvitse niin turha sitä on juoksuakaan tehdä :) Usvan kanssa ollaan nyt reeneistä joulutauolla, ja jatketaan hommia ensi vuoden alusta. Toki kotosalla reenaillaan :) Kaikessa hutakassa Usvan rokotuksetkin on jäänyt, joten huomenna vihdoin ja viimein olisi neidin rokotukset vuorossa laittaa. Upsistaheijaa vain. Mimo puolestaan on se sama ihanan ärsyttävä itsensä.. Mimon jästipäisyys ja ongelmat tuntuvat kasvavan vuosi vuodelta.. :(

Vaan nyt piristykseksi se kuvapläjäys!







Välillä piti vähän jäähdytellä :)









Kolmen kopla

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

JOULUKSI LUNTA

Jee, meillekkin tuli kuin tulikin tänne valkoinen joulu. Eihän sitä lunta nyt niin hirveän paljoa ole, mutta sen verran kuitenkin, että koiratkin (paitsi Mimo) nauttivat lumessa pyörimisestä :) Tähän väliin kuvapläjäys joitakin päiviä sitten otetuista kuvista, jotka vasta nyt kaiken oman laiskuuden jälkeen pääsevät esille.

Lumen agissa ollaan vielä ensi viikko tauolla ja Usvan kanssa ollaan tehty uusia reenisuunnitelmia. Me tosiaan Usvan kanssa käytiin pentujen TOKO/Agility -kurssi loppuun ja nyt sitten ensi vuoden alusta aloitetaan TOKOn ALO -ryhmässä :) Usvasta olisi kyllä varmasti hyväksi agikoiraksikin, mutta tällä hetkellä tahdon keskittyä Usvan kanssa TOKO puolelle, mikä on minullekkin uutena tuleva kokonaisuus. Agiahan tässä jo jotain osataan Lumen kanssa, niin pystyn sitä Usvankin kanssa itsenäisesti reenaamaan jos vain siltä tuntuu :)

Muutoin kotosalla ollaan Usvan kanssa hampaita syynätty, sopivaa ruokaa etsitty ja kasvua pohdittu. Ruokapuolella ollaan yritetty etsiä sopivaa isojen tyttöjen ruokaa. Tähän mennessä Roburin ja Britin ruoka on ollut ehkä vähän huonoa, kun jätökset ovat olleet kuin norsulle kuuluvia. Seuraavaksi Golden Eaglen ruoka olisi testauksessa, tämän merkin penturuoka tuntui ainakin sopivan Usvalle aika hyvin. Usvan hammaskaluston kanssa oli vähän huolia, mutta nyt näyttäisi, että kyllä sieltä oikeanlainen purenta kehittyy :) Kasvussa ei ole tapahtunut vieläkään mitään selkeää kasvupyrähdystä, ja korkeutta Usvalle sain tällä hetkellä mitatuksi n. 39cm. Jotenkin kakara tuntuu pieneltä, tai sitten katsojalla on silmissä heittoa, kun on tottunut katselemaan Lumen isohkoa kokoa ;) Lumen suhteen ollaan mietitty pitkästä aikaa näyttelyissä käyntiä. Neitihän oli aika nuori viimeksi näyttelyssä ollessaan, joten olisi mielenkiintoista nähdä onko ikä tuonut kehitystä mukanaan :)










Lumikylpy :)




Yritä siinä sitten saada kaikki kolme yhteen kuvaan..



maanantai 10. marraskuuta 2014

HOITOKOIRIA JA LUULEIKKEJÄ

Viime perjantaina käytiin kaverin ja hänen shelttien sekä omien koirieni kanssa yhteislenkillä. Luntakin meillä vielä silloin oli, mutta nyt se on taas sulanut pois. Voisi se lumi jäädä jo maahan, olisi paljon helpompaa, kun ei tarvitsisi kokoajan olla kuivaamassa kurasia koiria ulkoa sisälle tultaessa.. Yhteislenkillä koirilla oli hauskaa, vaikka homma taisi hieman mennä niin, että sheltit leikkivät keskenään, ja Lumi sekä Usva juoksivat keskenään :) Yhteiskuvia lisää löytyy täältä.

Mimmi, Pauli, Usva & Lumi









Lauantaina ajoimme äidin, sekä kotikoiralauman Piitun ja Oton kanssa kohti Jyväskylää. Olimme hotellissa yötä ja sunnuntaina kävimme Jyväskylä KV näyttelyssä. Lumi ja Mimo jäivät Iihin hoitoon ja Usva vietiin kasvattajansa luokse yökyläilemään, Petralle kiitos Usvan hoidosta :) Hienosti oli kuulemma Usvalla mennyt ja hyvin tullut toimeen Petran omien koirien kanssa. Toivottavasti sama toveruus Vuokon ja Kielon kanssa jatkuu yhä sitten, kun Usva (näillä näkymin) menee pentusia tekemään kasvattajan hoiteisiin :)

Kotona Usva on keksinyt uuden leikin; luun piilotus. Luita löytyy välillä mitä hassummista paikoista, kuten kuvastakin voi päätellä.. Hyviä luun piilotus paikkoja on nyt ollut kirjahyllyyn "kirjojen taakse", oven takana olevan kevythäkin "sisään" ja nurkkaan "nallen taakse" :D Onhan tuo kakara hauska otus :)


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

SATTUU JA TAPAHTUU


Usva 15,5 vko

Usva 15,5 vko

Usva 15,5 vko

Viimeksi sai kantaa huolta Lumesta, niin nyt sitten vuorostaan Usvasta. Pikkuneiti rämäpää hyppi, pomppi ja riehu eilen kotikoiralauman mukana niin, että alkoi eilettäin ontumaan toista etujalkaansa.. Sitä kun ei pieni ymmärrä, ettei ole vielä iso koira, vaikka kuinka yrittäisi olla. Ajattelin ensin, että jos jollain on hammas osunut jalkaan niin, että Usva vähän aikaa ontuisi ja yön jälkeen olisi jo parempi, mutta ontuminen jatkuu edelleen. Neljällä jalalla kyllä astutaan ja välillä pompitaankin, mutta kävellessä ontuminen on välillä hyvinkin selvää. Neiti muutenkin on ollut hieman vaisulla tuulella, eikä niinkään oma menevä itsensä. Olin jo tänään hätäilemässä ja soittamassa eläinlääkäriaikaa, mutta sitten neuvojen kautta ajattelin odottaa vielä huomiseen taikka sitten ihan keskiviikkoon asti, jolloin Usvalla muutenkin olisi eläinlääkäriaika, kun rokotukset ovat. Jospa kyseessä olisi vain jalan venähdys, joka menisi levolla ja kipulääkkeillä ohi.. Kasvattajalle kiitos avusta ja minun huolen kantamisen vähentämisestä :) Muutama kuva myös kotikoiralauman joukossa kuva-albumissa.












Usvan ilmoitin nyt pentukurssille, missä puolet tunnista tulee olemaan TOKOn  ja puolet agilityn tyylistä melskaamista. Samaisella kurssilla ollaan myös Lumen kanssa aikoinaan aloitettu ohjatut kurssit. Usvan tunti tulee olemaan sunnuntaisin, paitsi nyt ensi keskiviikkona meillä olisi korvaava päivä, kun olen tulevana viikonloppuna näyttelyreissussa. Jospa Usvan ontuminen olisi siihen mennessä parantunut. Ellei näin ole, niin voitaisiin ottaa Usvan kanssa reenitunnilla rauhallisesti ja harjoitella esim. paikallaoloa ja kontaktia :)




Tänään käytiin koirien kanssa yhteislenkillä koirakaverin luona. Usva sai olla lenkin ajan sisätiloissa, missä neitiä takuuvarmasti leikitettiin ja rapsuteltiin oikein kunnolla :) Lumi ja Mimo sitten juoksivat lenkillä koirakaveri Kiran kanssa. Yön aikana on täällä satanut taas lunta, mutta päivän tihkuvesisade teki lumesta aika painavan ja raskaan kävellä, joten hyvää lenkkiä tuli niin koirille kuin emännillekkin :) Yritettiin myös Usvasta räpsiä jotain onnistuneita otoksia, uusia kuvia Usvan galleriassa. Lenkkeilykuvia myöskin täällä.