"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

MATCH SHOW: PUN4

Tänään käytiin melko extempore reissu Usvan kanssa Kiimingin mätsärissä. Huomasin myöhään eilen illasta, että olisi mahdollisuus päästä reenaamaan kehätottumusta ja koirahälinässä olemista, joten ei muuta kuin aamulla kello soimaan ja reissun päälle :) Mietin josko olisin ottanut myös Lumen mukaan, kun ensi viikolla on se Haapavedenkin näyttely, mutta päätin kuitenkin lähteä vain yhden koiran kanssa. Täytyy pohtia jos Lumen ottaisi vappumätsäriin mukaan :)

Mätsärissä Usva esiintyi oikein mallikkaasti. Isoja pentuja oli paljon, varmaan likemmäs 30. Usva esiintyi parikehässä seuranaan Akitan pentu, mistä Usva sitten nappasi esiintymisellään punaisen nauhan jatkaen punaisten kehään. Punaisten kehässä tuomarilla kesti aikaa pudottaa koiria pois, ja juostiin ympyrää aika useaan otteeseen. Usvakin alkoi jo loppua kohti väsähtämään, ja neitiä piti oikein toden teolla koittaa tsempata liikkumaan pirteästi. Ja hienosti Usva jaksoi loppuun asti, kun sijoitus oli punaisten neljäs :)




Eilen käytiin myös koiralenkillä ystävän luona, ja koirat saivat kirmata metsässä minkä ehtivät. Kyllä oli väsynyttä kaveria kotosalla sen lenkin jälkeen :) Ennen märkään metsään lähtemistä yritettiin Usvasta räpsiä edustuskelpoisia kuvia, ja tässä parhaimmat:









Huomenna onkin sitten kivaa tiedossa, kun sovittiin treffit Usvan veljen Otson ja Otson omistajan kanssa :) Näkee sisarukset toisiaan ja mukava nähdä miten Otso on kehittynyt :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti