"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

KEHÄESIINTYMISTÄ

Viime viikonloppuna Usva ja Lumi pääsivät käymään Kuopiossa jalostuspäivien näyttelyssä. Lumihan tosiaan on käynyt viimeksi näyttelyssä helmikuussa 2014, eli melkein vuosi sitten. Lumi oli saanut siihen mennessä näyttelyissä lähes jokaiselta tuomarilta kommenttia, että pitäisi vielä kasvaa ja etenkin eturinnan kehittyä. Noh, tuolloin 2/14 Pellossa oli tuomaroimassa Saija Juutilainen, ja sama tuomari oli nyt Kuopiossakin. Idea siitä, että käyttäsin Lumen tuomarilla, joka on jo aikaisemmin arvostellut neidin on kytenyt mielessä jo pidemmän aikaa, koska halusin nähdä onko Lumessa tapahtunut tuomarin silmien perusteella kehitystä. Kuopio sattui juuri sopivasti, kun samalla pääsin käyttämään Usvankin ensi kertaa pentukehässä :)

Yövyimme hotellilla, ja reissussa mukana oli myös kotikoiralauman Otto sekä Sani. Kyllähän se oli pennuilla hauskaa nahistella, juosta ja pomppia hotellihuoneessa :) "Mihin me ollaan tultu, mikä tää on, jeejee!" - olisi aika hyvä kuvaamaan sitä menoa.. Sisarukset Otto ja Lumi osasivat ottaa rennommin :)

Usva & Sani melskaa

Otto & Lumi

Olin jo ennalta Lumen kanssa varautunut siihen, että neiti menee kehässä liikkeiden aikana koko ajan kuono maassa kiinni, mutta yllätyin, kun Lumi menikin välillä liikkeessä jopa ihan näppäräntuntoisesti ja kuonokin pysyi pois maata nuuskimasta. Lumella oli vielä tuossa alkutalvesta hyvä turkki, mutta meidän tuurilla karvanlähtö alkoi juuri sopivasti ennen näyttelyä. Näyttelyssä Lumi sai maininnan AVO EH ja alla tuomari Saija Juutilaisen arvostelu:

" 2,5v. oikealinjainen nuori narttu, jolla hyvä rintakehän pituus, luusto ja käpälät. Turhan korkea kinner ja etuosan tulisi kulmautua paremmin.Voimakkaasti pyöristyvä kallo ja turhan pyöreät silmät häiritsevät ilmettä. Hyvät korvat ja purenta. Hyvä karvanlaatu, ei parhaassa kunnossa. Edestakaiset liikkeet saa vahvistua. Sujuva sivuaskel. Hyvä luonne. "






Usva osallistui siis ensimmäistä kertaa pentuluokkaan, ja näyttelyura korkattiin hyvällä kehäesiintymisellä (parannettavaa tietysti aina on) ja ihan hyvällä arvostelulla. Kehässä oli myös Usvan edellä menossa sisko Iita, joka oli Usvaa paljon tuuheammassa turkissa ja kyllähän siskoksista muutenkin löytyi eroavaisuuksia, vaikka pentuina olivatkin niin samannäköisiä :) Selkeästi kuitenkin tunnisti, että kyseessä on siskokset. Pikkupentuja (5-7kk) oli tuomaroimassa Paula Rekiranta. Alla Usvan arvostelu:


" 6kk lyhytrunkoinen narttupentu. Vielä hieman kevyt. Pitkähkö kuono-osa. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvät korvat. Oikeinkulmautuneet raajat. Ikäisekseen hyvä runko. Liikkeessä vielä kapea takaa ja kyynärpäissä löysyyttä. "






Voi minun pallokalasilmää ja pinokkiota :) <3 Lumen näyttelyt nyt jää taas ainakin vähäksi aikaa, ehkä me taas jossain vaiheessa kunnon turkilla käydään kehässä hakemassa toisenkin tuomarin arvio tämänhetkisestä "ulkomuototilanteesta", ja Usvan kanssa jatketaan seuraavaksi Tervolan ryhmiksellä huhtikuussa :) Usva taitaakin mennä jo silloin junnuluokkaan.. Hah, tuo minikakarako?:) Heti Kuopiosta kotiuduttua Lumi pääsi kynittäväksi ja karvaa alettiin nyt harjaamaan pois uuden tieltä oikein urakalla. Jospa se turkki sieltä takaisin tulisi :)

perjantai 23. tammikuuta 2015

HUHUU?

Täällä on ollut aika hiljaista viime aikoina, jotenkin ei ole vain jaksanut kirjoitella reeneistä taikka kuulumisia. Jos nyt kuitenkin koittais skarpata. Blogin ulkoasuakin hieman muutin, josko tästä saisi vähän uutta tuulta purjeisiin.

Lumen kanssa ollaan agireeneissä käyty normaaliin tapaan. Reenien suhteen ollaan nyt vähän vaihtelevin mielialoin, kun taas tuntuu, että muiden mielestä tehdään asioita jälleen niin väärin.. Vähän jää aina huono maku reeneistä, kun tuntuu, että yksi koiran tekemä virhe tarkoittaa automaattisesti sitä, että se tekee sen saman virheen aina, ja pitäisi sitten alkaa asioita opettamaan uudestaan alusta.. Joka ikisellä kerralla ohjaajat puhuvat kisaamaan lähtemisestä, ja tulee olo, kuin olisi pakko kisata. Kisahommia voin alkaa sitten miettimään, kun Lumi suostuu suorittamaan keinun. Eli ehkä noin tsiljoonan vuoden päästä. Eikä tässä mikään himo ole edes kisata, vaan lähinnä omaksi iloksemme reenataan, kai sekin on yhä sallittua.. Huoh ja murmuti mur.

Usvan reeneissä sen sijaan menee hyvin, ja siellä on mukava käydä. Aina reeneistä lähtiessä on positiivinen fiilis. Usva on oppinut jo paljon TOKOn ALO -luokan liikkeitä :) Käskyistä pitäisi jotenkin saada eriteltyä ja vahvistettua paikallaoloa, istumista ja maahanmenoa. Tällä hetkellä Usva yhdistää liikaa paikka -käskyyn maahanmenon, ja tarjoaakin sitä paljon myös istumaan käskettäessä. Noutokapulan pitämisen kanssa on vähän probleemaa, kun Usva ei sitä kovin mielellään vielä ala pitämään suussa. Usvan kanssa ollaan alotettu reenaamaan näillä uusilla TOKO -ohjeilla, niin on ollut sinänsä helppoa, kun ei ole ollut aikaisemmat ohjeet sekoittamassa.

Tarkoituksena olisi tehdä jossain vaiheessa vähän yhteenvetoa Lumen ja Usvan reeniosaamisesta tällä hetkellä, ja katsoa vähän josko asettaisi jotain tavoitteita mitä kohti pyrkiä.

Kotosalla täällä Mimo on entiseen tapaansa oma (ihana,ärsyttävä) itsensä, Usva on kasvanut hyyyyyyvin hitaasti (mutta kai kuitenkin kasvanut :D), ja mielestäni alkaa näyttämään pikku hiljaa ei niin kakaralta. Lumi pudottaa urakalla karvaa (yllätys yllätys, ja ollaan huomenna näyttelyyn menossa) ja juoksunkaan alkaminen ei varmaan ole kovin kaukana.

Ja tosiaan, huomenna suuntana Kuopio ja sunnuntaina olisi kehässä pikkupennuissa Usva sekä AVO -luokassa karvaton Lumi. Reenattu ei kovinkaan olla, mutta luotan Usvan taitoihin. Lumi puolestaan taitaa olla jo valmiiksi aika kehäkatastrofi, niin turhaa stressata sen vuoksi :)


tiistai 6. tammikuuta 2015

HYVÄN MIELEN REENIT

Eilen meillä oli Lumen kanssa agireenit joulutauon jälkeen. Kyllä riitti neidissä taas virtaa, vaikka muille jakaa. Meillä Lumen kanssa meni hyvin, ja olikin reenien jälkeen hyvä mieli :) Onnistumisia tuli, eikä reenit tuntuneet niin jonkin tietyn ongelmakohdan jauhamiselta. Lumen kanssa omaa vuoroa odotellessa reenasin hieman Usvan kanssa toko- ja nätöjuttuja vapaalla kentällä. Jos tekisi näin jälkikäteen uuden vuoden lupauksen, etten ottaisi niin tosissaan Lumen reenaamista, vaan mentäisiin aina reeneihin sillä periaatteella, että "mitäs tänään sählättäisiin". Tuntuu reenit menevän tuolla asenteella paljon paremmin, entä tosissaan reenatessa :D Reeneissä Lumi meni välillä omia teitään nenä maassa kiinni (jälleen kerran), mutta nyt tajusin, että Lumella on kohta varmaan juoksu alkamassa ja tämä nuuskiminen ja keskittymiskyvyn menettäminen on yhteydessä varmaan siihen tulevaan juoksuun. Taaksepäin kun muistelee, niin samanlaista on ollut myös aikaisemmin ennen kuin juoksu alkoi..

Ratapiirros 5.1.2015

Tänään käytiin kaverini ja shelttikamujen kanssa pakkassään lenkillä, koirilla oli hauskaa telmiä keskenään :) Kameraa ei tarennut ottaa matkaan, kun olisi sormet jäätyneet aika nopsaan. Koitin kuitenkin tänään napsia Usvasta jotain järkeviä kuvia takapihalla. Unohdin tietysti harjata koiran sitä ennen, niin kuvissa on turkki littanassa ja jäässä oleva minipörrö.. Ja minipä hyvinkin, tässä kovasti toivotaan, että Usvalle tulisi vielä hitusen lisää senttejä :) Paljon ollaan saatu kuulla ihmisiltä kommentteja "voi kun se on niin pieni, kasvaako se vielä?", ja toivon mukaan kasvaisi :) Tänään olisi illasta vielä tokoreenit Usvan kanssa, saa nähdä minkälaisessa koirareeniporukassa ollaan tällä kertaa :) Galleriasta löytyy Lumen muutama kuvanen, sekä Usvasta enemmän uusia kuvia. Täytyisi yrittää saada niitä seisomakuvia myös, mutta hankalaa yksin koittaa sellaisia räpsiä.. Alla vielä jotain vanhempia lenkkeilykuvia ja tämänpäivän uutukaisia :)








Usva 6kk


Usva 6kk



sunnuntai 4. tammikuuta 2015

TAMMIMÄTSÄRI

Niin on vuosikin tässä taas vaihtunut. Aika menee nykyään niin nopsaa eteenpäin, että yhtäkkiä tajuaa taas yhden vuoden olevan takanapäin. Uutta vuotta oltiin viettämässä koirien kanssa kaverin luona tässä melkein meidän naapurissa. Mimo ei raketeista välitä mitään, eikä nähtävästi Usvakaan, kun pikkuneiti oli meidän mukana ulkona pamauttelemassa pikkupommeja :) Lumikin sisätiloissa oli ihan rauhassa, mutta ulkona rakettien räiskyessä tuli välillä minun jalkojen juureen turvaan. Lumi pystyi kuitenkin ihan hyvin kävelemään kotiin rakettien paukkeessa, joten paukkuarkuus ei niin paha kuitenkaan ole :)

Eilen käytiin Lumen ja Usvan kanssa match showssa. Usva sai tutustua uuteen ns. näyttelytilanteeseen ja Lumen kanssa muisteltiin miten kehässä käyttäydytään (tai ainakin yritys oli hyvä..). Usva aluksi hieman haukkui muita koiria, mutta tottui suureen koiramäärään nopeasti. Kehässä Usva meni oikein näppärästi liikkeet ja jaksoi seistä näyttelyasennossa jo aika hyvin. Usvalla oli vastassa melkein täysikasvuinen rotikka, joten oli aika huvittavaa kisata tämän pikkusen kanssa niinkin isoa koiraa vastaan :) Usva sai kehästä punaisen nauhan ja kehuja hienosta kehäkäyttäytymisestä :)

Puhelinkuvaa omaa vuoroa odotellessa :)

Lumi puolestaan oli aikamoinen tapaus kehässä.. Voin sanoa, että hermot meni ja viimeksi tällä tavalla hermot on mennyt käyttäessä Lumen emää kehissä :D Lumi kulki kokoajan nenä kiinni maassa liikkeiden aikana. Kehään oli tietysti pudonnut kaikenmaailman nameja ja niiden etsiminen oli tietysti Lumesta paljon hauskempaa kuin pää ylhäällä kulkeminen. Seistessä ei ollut mitään ongelmaa. Mitähän superherkkunameja tässä pitää keksiä, että kädessä olevat namit olisivat mielenkiintoisempia kuin kehään pudonneet.. Lumi sai mätsärissä sinisen nauhan.

Lumi ja Usva on nyt ilmoitettu Kuopion jalostuspäiville. Täytyy sitä ennen koittaa reenata Lumen kanssa liikkeitä, ja ennen kaikkea sitä ettei se nenä olisi maata kohti.. Heti kun suunnitelmana oli käyttää Lumeakin pitkästä aikaa kehässä, neiti alkoi pudottamaan turkkiaan. Toivotaan nyt että karvanlähtö ei kovin kiihtyisi ennen näyttelyä..

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

JOULUKSI LUNTA

Jee, meillekkin tuli kuin tulikin tänne valkoinen joulu. Eihän sitä lunta nyt niin hirveän paljoa ole, mutta sen verran kuitenkin, että koiratkin (paitsi Mimo) nauttivat lumessa pyörimisestä :) Tähän väliin kuvapläjäys joitakin päiviä sitten otetuista kuvista, jotka vasta nyt kaiken oman laiskuuden jälkeen pääsevät esille.

Lumen agissa ollaan vielä ensi viikko tauolla ja Usvan kanssa ollaan tehty uusia reenisuunnitelmia. Me tosiaan Usvan kanssa käytiin pentujen TOKO/Agility -kurssi loppuun ja nyt sitten ensi vuoden alusta aloitetaan TOKOn ALO -ryhmässä :) Usvasta olisi kyllä varmasti hyväksi agikoiraksikin, mutta tällä hetkellä tahdon keskittyä Usvan kanssa TOKO puolelle, mikä on minullekkin uutena tuleva kokonaisuus. Agiahan tässä jo jotain osataan Lumen kanssa, niin pystyn sitä Usvankin kanssa itsenäisesti reenaamaan jos vain siltä tuntuu :)

Muutoin kotosalla ollaan Usvan kanssa hampaita syynätty, sopivaa ruokaa etsitty ja kasvua pohdittu. Ruokapuolella ollaan yritetty etsiä sopivaa isojen tyttöjen ruokaa. Tähän mennessä Roburin ja Britin ruoka on ollut ehkä vähän huonoa, kun jätökset ovat olleet kuin norsulle kuuluvia. Seuraavaksi Golden Eaglen ruoka olisi testauksessa, tämän merkin penturuoka tuntui ainakin sopivan Usvalle aika hyvin. Usvan hammaskaluston kanssa oli vähän huolia, mutta nyt näyttäisi, että kyllä sieltä oikeanlainen purenta kehittyy :) Kasvussa ei ole tapahtunut vieläkään mitään selkeää kasvupyrähdystä, ja korkeutta Usvalle sain tällä hetkellä mitatuksi n. 39cm. Jotenkin kakara tuntuu pieneltä, tai sitten katsojalla on silmissä heittoa, kun on tottunut katselemaan Lumen isohkoa kokoa ;) Lumen suhteen ollaan mietitty pitkästä aikaa näyttelyissä käyntiä. Neitihän oli aika nuori viimeksi näyttelyssä ollessaan, joten olisi mielenkiintoista nähdä onko ikä tuonut kehitystä mukanaan :)










Lumikylpy :)




Yritä siinä sitten saada kaikki kolme yhteen kuvaan..



sunnuntai 14. joulukuuta 2014

AGIA & TOKOA

Mites meillä on reenit menneet? Lumen kanssa agin puolella on mennyt vähän vaihtelevasti, mutta Usva on oppinut hienosti kotona ja ohjatuilla tunneilla :)

Lumen vireys- ja keskittyminen oli viimeksi ohjatulla tunnilla aika kohtalaista, mutta sitten perjantain lapinkoirien hallivuorolla vauhtia ja energiaa löytyi vaikka miten paljon. Liekkö me otetaan ohjatuilla tunneilla hommaa liian vakavasti, kun "sähläysreenaus" on paljon energisempää :) Hallivuorolla Lumi taas teki jostain kumman syystä puomille jäätymisen. Tätä ennen oltiin menty kyllä ongelmitta puista puomea.. Lumi varmaan yhdisti taas puomin ja keinun toisiinsa.. Noh, huomenna meillä on vielä reenikerta ennen joulun pyhiä, joten näkee miten puomi sujuu tällä kertaa.

Usva puolestaan oppii kokoajan hienosti ja nopeasti uutta :) Meillä on taas muutamat pentukurssin tunnit takanapäin, ja paljon jo ollaan menty eteenpäin. TOKO puolelle ehkä tällä hetkellä enemmän painottuen. Agilityssa ollaan edistytty keppien pujottelussa, kun Usva jo hieman paremmin osaa hakea keppien pujottelua. Puomea mentiin tänään ekaa kertaa kokonaisuudessaan, vauhtia ja rohkeutta neidillä riitti. Kontaktipysähtymistä harjoiteltiin siinä samalla. Itsenäisesti harjoiteltiin keinulla olemista, putkea, esteen kiertämistä sekä esteen takaa menemistä.

TOKOn puolella ollaan edistytty paljon jo, ja saatu hyviä vinkkejä tekemiseen. Perusasentoa ollaan fiksattu siten, että Usva oppii käden tuijottamisen sijaan katsomaan ohjaajaa. Seuraamista ollaan harjoiteltu myös, tässäkin pitäisi siitä käden seuraamisesta päästä eroon.. Paikallaoloa on reenattu  sekä istuen että maaten. Maaten paikallaolo sujuu tällä hetkellä varmemmin, entä istuen. 1min ryhmässä paikallaoloa istuen reenattiin tänään, ja olihan se aika haasteellista. Täytyy istuen paikallaoloa reenata kotona lisää :) Luoksepäästävyyttä harjoiteltiin tänään myös ensimmäistä kertaa. Usva oli ihmeissään vieraan ihmisen tulosta, mutta pysyi kuitenkin perusasennossa. Edellisellä kerralla harjoiteltiin myös meille uutena tulleita asioita, piiloa ja ruutua. Piilossa koira oli paikkamakuussa ja ohjaaja kävi jossain piilossa kunnes tuli vapauttamaan koiran paikallaolosta. Luulin, että Usva lähtisi heti perään minun mentyä piiloon, mutta neiti yllättikin täysin ja teki homman tosi mallikkaasti :) Ruutua lähdettiin purkamaan niin, että otettiin namin avulla ruutuun lähettämistä ja ruudussa pysymisen palkitsemista.

Tänään yritin käydä koirien kanssa valoisan kelin aikaan lenkillä, mutta aika hämäräksi sää ehti mennä, muutama kuvaräpsy siis sen mukaiset.. Iloista menoa oli kuitenkin :)






maanantai 8. joulukuuta 2014

RÄNTÄSATEESSA

Eilen sain napattua Usvasta joitain uusia kuvia lenkillä ollessa. Meidän tuurilla alkoi vain satamaan räntää juuri, kun päästiin sopivaan kuvauspaikkaan. Joten kuvapläjäyksessä onkin sitten märkiä koiria.. Kuvista voi nähdä miten Usvan toinen silmäkulma on saanut vähän osumaa tässä sinä aikana, kun olen kotiporukoilla ollut itse sairastamassa. Liekkö joku risu tai muu sellainen osunut. Nyt silmäkulma alkaa olla jo parantumaanpäin :) Hampaitakin edelleen on pudonnut suusta ja kovasti odotellaan, että kulmahampaat irtoaisivat, kun uudet ovat jo niin hyvin tulollaan.. Myöskin hieman harmaita hiuksia on saatu, kun tuli ilmi, että nähtävästi Usva on päivisin alkanut haukkumaan minun poissaollessa. Tähän nyt sitten jotenkin koitetaan puuttua, mutta hankalaa mitään huonoja tapoja alkaa koulimaan pois, kun itse ei ole paikan päällä..




Usva 5kk

Usva 5kk










Myräkkä yllätti..

Usvan kanssa käytiin eilen myös pentukurssilla, hienosti neiti jaksoi taas keskittyä. Reenattiin Usvan kanssa itsenäisesti paikallaoloa, A-estettä (pentujen) ja kontaktipinnalle pysähtymistä. Ohjatusti sitten harjoiteltiin agin puolelta lähinnä keppien pujottelua ja namikupille "sinkoamista", mistä on hyötyä sitten esim. niiden keppien suorittamisessa. TOKOn puolelta reenattiin tännetuloa häiriössä. Ajattelin ensin, ettei koko tännetulosta tule mitään, kun Usvalla muutenkin on vähän vaihteleva kuulo kyseisen käskyn suhteen, mutta hyvin se meni :) Häiriöitä oli monenlaista, aluksi ohjaaja seisoi koiran kulkureitin edessä, sitten toisella kertaa ohjaaja teki pieniä juoksuaskeleita häiritäkseen tännetuloa ja lopuksi koiraa kutsuttaessa luokse, pudotettiin pallo maahan ja koiran tuli olla huomioimatta sitä. Kaikki sujui Usvan kanssa hyvin siihen saakka, kunnes mukaan otettiin pallo. Usva mielellään juoksi palloa hakemaan, mutta loppujen lopuksi tuli sitten minun luokse :) Täytyy alkaa opettamaan Usvalle mitä tarkoittaa "ei ota", siitä voisi olla hyötyä tällaisissa tilanteissa..