Olimme tyttöjen kanssa viettämässä joulua vanhempieni luona. Kävimme perinteisesti mummuloissa, ja aattona jaettiin lahjoja. Koiratkin saivat jokainen oman siankorvan lahjakääröön paketoituna :) Lumi sai tänä jouluna toimia joulukoirana ja reissata mukana :) Nyt käydään muutama päivä töissä, ja osallistutaan sunnuntaina Lumen kanssa ensimmäisiin mölliagikisoihin. Sitten ajellaan takaisin pohjoiseen uutta vuotta viettämään. Saas nähdä, miten vuoden vaihtuminen nyt sujuu, kun Lumi taisi viime uutena vuotena hieman säikähtää rakettien pauketta.. Mimo ei onneksi koskaan ole niinkään pelännyt rakettien pauketta.
Pyhien aikaan kävimme myös katsomassa tuttavan koiranpentuja, ja olihan ne sitten niin ihania! Olisin voinut kaapata mukaan yhden jos toisenkin.. Ja koirakuume kasvaa.. :)
Hetki on taas vierähtänyt. Viime sunnuntaina käytiin hallilla itsenäisesti reenailemassa. Jouduin odottelemaan hetken, kun siellä oli vielä ohjattu tunti menossa, mutta eipä se haitannut mitään, kun oli hauska katsella belgianpaimenkoirien agilitya. Siellä oli myös pieni koiravauva, mikä ei kyllä yhtään helpottanut tätä alkanutta koirakuumetta..:) Mistälie taas sellanen kuume iskenyt.
No mutta, reeni meillä meni Lumen kanssa ihan mukavasti, mutta nopeasti neiti kyllä väsähti. Lumella näyttää olevan tapana joko vetää ensimmäinen kerta niin täysillä kuin jaksaa taikka sitten jaotella energiaa paremmin. Tällä kertaa mentiin tuon ensimmäisen kaavan mukaan, neiti toimi alkuun hyvin ja täysillä. Mutta sitten Lumi simahti, ja välillä löntysteli perässä eikä ottanut käskyjä vastaan. Joitain pätkiä saatiin kyllä ihan hyvin suoritettua. Kepitkin menivät nyt paremmin kuin edellisellä ohjauskerralla. Keppien suorituksessa oli oikeastaan hyvä, että Lumella ei ollut enää niin paljoa energiaa. Tuntuu, että kun neiti on hieman väsyneempi on keskittymiskyky keppien suorituksessakin parempi.
Edellisellä ohjauskerralla meillä oli aika haastava rata suoritettavana. Rataan kuului mm. erilaisia hyppysuorituksia, putkia, puomi, kepit, keinu ja erityisesti liike, jonka nimi on "saksalainen". Keinu me jätettiin Lumen kanssa pois kokonaan, en yhäkään uskalla sitä Lumelle vielä ottaa mukaan harjoitteluun. Tämä "saksalainen" tuotti kyllä itsellä niin päänvaivaa. En millään ymmärtänyt miten koiran ohjaajan täytyy siinä olla ja liikkua. Yritin sitä ties miten kauan, mutta se ei vain onnistunut. Jätettiin se suosiolla hautumaan. Kotona sitten mietin, että miten ihmeessä se tulisi suorittaa, ja sitten koin ahaa -elämyksen ja tajusin, että tunnilla olin yrittänyt kokoajan saada Lumea kulkemaan hyppyesteen ja itseni välistä, vaikka oikeasti koira pitäisi hypyn jälkeen vetää kättä vaihtaen selän taakse, ja sieltä lähteä ohjaamaan seuraavalle esteelle. No niin, ihmekkös koko homma ei toiminut, kun koitin saada Lumea tulemaan itseni edestä, jolloin olisin kuitenkin itse kokoajan koiran tiellä. Tänään sitten kokeiltiin itsenäisesti uudestaan kyseistä liikettä, ja johan alkoi sujumaan!:) Täytyi vain namilla houkutella Lumi oikealle puolelle, jotta saan koiran vedettyä selän takaa. Kokeilen tässä myös ensimmäistä kertaa laittaa tänne videopätkiä reeneistä:) Tarkennus näissä ehkä hieman heittää, mutta olkoon. Harmi, ettei siitä saksalaisesta tullut otettua mitään pätkää.
Kotosalla täällä jo ollaan alettu stressata Lumen esiintymistä Kuopion jalostuspäivänäyttelyssä, mihin tyttö aiotaan ilmoittaa. Lumelle kun ei vieläkään ole kunnon pohjavillaa kasvanut takaisin. Olen nyt laittanut aina ruuan sekaan lohiöljyä, sekä antanut Lumelle biotiinia. Elättelen toiveita, että näillä neidin turkki tulisi takaisin..:) Toivoa saa. Myös nätöä täytyisi hieman harjoitella..
Toinenkin asia jo hieman jännittää. Suunnittelen nimittäin, että tulevana sunnuntaina kokeiltaisiin Lumen kanssa ensimmäistä kertaa osallistua mölliagilitykisoihin. Ajattelin, että osallistutaan tosimöllit -luokkaan, jolloin radalla ei ole muita kuin hyppyjä ja putkia. Ja virheitä saa tulla, sekä koiran suoritusta korjata, joten se on tarpeeksi leikkimielistä meille näin alkuun :)
Tänne on vihdoin tullut lunta, ja lisää näyttäisi satavan juuri nytkin. Lumi on ulkona olevasta lumesta innoissaan, Mimo ei niinkään. Neidin täytyy kokoajan "aurata" lunta kuonollaan. Käytiin tänään lenkillä ja yritin ottaa neidistä kuvia, mutta eihän niistä oikein mitään tullut, kun Lumi meni kokoajan kuono maassa kiinni :) Tässä kuitenkin yksi suhteellisen onnistunut:
Agilityreeneissä ollaan käyty nyt joka maanantai-ilta. Siellä on kyllä mukava käydä, kun ohjaaja on tosi tsemppaava ja meillä on Lumen kanssa mennyt hyvin reeneissä :) Radat ovat olleet aika haastaviakin välissä, mutta me ollaan sitten menty Lumen taitojen mukaan. Yhäkin puomi tuntuu olevan välissä "hankala" este Lumelle. Mielenkiintoita huomata, miten tämän esteen suoritus voi niin vaihdella. Huomaa kyllä selvästi, että puomen suoritus ei vielä ole Lumella mitenkään vahva.
Tässä viikonlopun aikana käytiin hallilla myös itsenäisesti reenaamassa. Oli mukava miten hyvin tämä itsenäisen harjoittelun mahdollisuus hallilla on järjestetty. Siellä olikin jokin valmis rata tehtynä, joten harjoiteltiin sitten Lumen kanssa sitä. Hieman tosin muutettiin estejärjestystä, kun en halunnut ottaa keinua mukaan kuvioihin. Hienosti Lumi jaksoi, vaikka reeniä ennen käytiinkin pienellä lenkilläkin :)
Viime viikonloppuna olimme koirien kanssa käymässä vanhempieni luona. Olihan siinä taas vahtimista, kun Lumi oli juoksussa ja saman katon alla asustaa velipoika Otto.. Sisarukset olivat ihmeissään, kun eivät päässeetkään yhdessä ulos leikkimään.
Käytiin myös viikonlopun aikana mätsärissä Lumen ja Oton kanssa. Otolla keskittymiskyky oli ihan täysin muualla (juoksuisessa siskossaan) kuin itse esiintymisessä. Lumi kuitenkin yllätti hienosti pitkän nätö-tauon jälkeen ollen punaisen nauhan saaneiden kolmas!:) Lumi sai palkinnoksi namipussin, luita ja koirien joulukalenterin.
Otto & Lumi
Kuvasin myös tuttavan pientä lapinkoiranarttupentua. Pentu sitten oli meillä kotona sisällä hetken aikaa, ja Lumi oli myös samassa tilassa. Ihan kohtalaisen hyvin nämä kaksi tulivat toimeen, Lumi vain välissä näytti murinalla ettei pikkupennun tarvitsisi hyppiä kokoajan kuonon edessä. Oli aika mielenkiintoista huomata, että arkajalka-Lumi osasi pitää puoliaan pienellä murinalla. Pentu tietenkään ei ollut asiasta moksiskaan, heti oli uudestaan pyytämässä Lumea leikkiin.
Lähdin mätsäriin vähän silläkin mielellä, että saataisiin Lumelle edes vähän muistuteltua mieleen tätä harrastusta. Olen nimittän tässä suunnitellut, että jos käyttäisin Lumea Kuopion jalostuspäivänäyttelyssä tammikuussa. Samalla reissulla olisi suunnitelmana antaa Lumesta verinäyte Pompen -testausta varten. Jospa neiti edes hieman kasvattaisi turkkiaan takaisin tammikuuhun mennessä.. Toivoa saa :)
Eilen kävin katsomassa Jyväskylä KV:ssä lapinkoirakehää. Näyttelyyn oli ilmoitettu kaiken kaikkiaan 52 lapinkoiraa. Koirat oli jaettu kahdelle eri tuomarille eri kehiin. Urokset alkoivat aamusta, ja nartut paljon myöhemmin. Katsoin urokset loppuun saakka, mutta narttujen kehää en enää jäänyt katsomaan, kun siinä olisi saattanut mennä koko päivä..
Oli ihan mukava olla kerrankin ihan vaan yleisön joukossa katsomassa kehää. Ei tarvinnut tasapainoilla kaiken maailman häkkien yms. kanssa koira toisessa kädessä, vaan sai ihan rauhassa jutella tuttujen kanssa ja auttaa koirien valmisteluissa kehään. Ja ennen kaikkea sai ihan huoletta vain olla, kun ei tarvinnut huolehtia omasta vuorosta ja jännityksestä ennen kehään menoa :)
Kamerakin minulla oli mukana, mutta kuvaamisesta ei kyllä tällä erää tullut yhtään mitään. En millään saanut kameran asetuksia oikein ja kuvista tuli tosi rakeisia. Täytyisi opetella kuvaamaan myös sisätiloissa.. Muutenkin oli tosi hankala yrittää ottaa kuvia, kun kehät oli laitettu niin ettei koiria päässyt kuvaamaan edestäpäin, joten koiran esittäjän jalat olivat aina edessä. Toisella kertaa sitten :)
P.S. Me huomenna taas jatketaan Lumen kanssa agilityreenien parissa :)
Maanantaina käytiin Lumen kanssa ensimmäistä kertaa naapuripaikkakunnan agilityreeneissä. Ja olihan meillä hauskaa! Agilityhalli oli lämmin sisähalli, ja siellä oli oikein hyvät puitteet harrastamiseen. Ohjaajakin vaikuttaa mukavalta ja tsemppaavalta :) Lumella taas virtaa riitti ja pelkäsinkin, että kun neiti muutaman kerran täysiä vetää, niin väsy iskee. Näin ei kuitenkaan käynyt, kun ohjaaja neuvoi ratojen jälkeen hieman leikkimään koiran kanssa vetonarulelulla. Tästä Lumi sai taas uutta puhtia suorittamiseen. Täytyy jatkossa ottaa oma lelu mukaan, jolla koiran vireystasoa saa pidettyä yllä. Olen aiemmin hieman yrittänyt käyttää lelua palkitsemiseen, mutta ehkä lelu sopisi paremmin energian ylläpitämiseen, kun Lumi on palkitsemisessa enemmänkin niiden namien perään.
Lumi tottui nopeasti uuteen paikkaan ja halliin. Itsellä tuotti hieman oudoksuntaa hallin lattia, joka vaikutti joltain tekonurmen tapaiselta. Täytynee ottaa lenkkarit mukaan ensi kerralla, niin on itsellä hieman kevyempi juosta hallin lattiapinnalla.
Aloituskerralla mentiin kahta erilaista lyhyttä rataa. Esteitä oli max 9kpl. Radat sisälsi hyppyjä ja putkia. Erillisinä esteinä otettiin A-este, ja yritettiin puomea. Lumi ei taaskaan suostunut menemään puomea yli, liekkö sitten vieroksuu uutta puomia, vai onko puomin kohdalla taas tullut tauon jälkeen takapakkia.. Radat menivät kuitenkin hienosti, yritettiin hieman iskostaa Lumelle eteen -käskyä, mutta vielä on siinä harjoiteltavaa.
Kaikenkaikkiaan meille jäi ensimmäisestä tunnista oikein hyvä vaikutelma, ja odotellaan jo seuraavaa tuntia :)
Sain tällä viikolla tiedon, että päästään Lumen kanssa naapuripaikkakunnan agilityryhmään, joka on maanantai-iltaisin. Tulee vain aina aika kiire aikataulu, kun minulla kestää työmatkassa yleensä tunti, ja agilityhallillekin on meiltä jonkin verran ajomatkaa. Mutta toivottavasti me ehdittäis aina paikan päälle :) Testataan nyt vuoden loppuun asti tätä maanantai-illan ajankohtaa. Ryhmässä on monentasoisia eri koiria, niin aloittelevia kilpailevia kuin meitä oman ja koiran iloksi treenailevia möllitasoisia :) Hieman taas jännittää, että mitenhän se Lumi toimii radalla näin muutaman kuukauden jälkeen. Radat tulevat olemaan monipuolisia, haastavista helpompiin, mutta tietysti aina koiran taitojen mukaan edetään. Kerron reenien aloituksesta lisää sitten myöhemmin.
Kuten aiemminkin jo arvelin, Lumella on taas juoksu alkanut. Neidin juoksuväli oli taas 4kk. Tosi lyhyellä välillä kyllä tulee juoksut. Ja tympeää sinänsä, että pohjavilla ei ehdi tulla tätä menoa koskaan takaisin, kun karva putoaa ennen juoksua. Toiveet näyttelyihin pääsemisestä kuitenkin yhä elää :) Millonhan tuo Mimo sitten tekee oman juoksunsa. Nyt täällä on ollut päivällä pissälätäkkö odottamassa töistä kotiin tulevaa, ja epäilisin Mimon olevan asian takana. Liekkö sitten jotain protestointia taikka juoksua ennustavaa "merkkailua". Onneksi on lattia muovimattoa..
Kesällä 2013
P.S. Suunnittelin, että lähtisin ensi viikonloppuna katsomaan Jyväskylän KV näyttelyyn lapinkoirakehää lauantaina. Mukaan lähtee myös kamera, ja koitan jotain kuvia saada räpsittyä kehän laidalta. Joten kuvia voi toivon mukaan sitten bongailla minulta ainakin :)