"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

KUULUMISIA

Kotosalla Usva aloitti toisen juoksunsa, näyttäisi neidillä tällä hetkellä olevan 6 kk juoksujen väli. Usva ei oikein tykännyt, kun laitoin neidille juoksuhousut. Älytöntä kiemurtelua ja sängyn alla häpeämistä, kun "nöyryytetään" jollain pöksyillä höppänää :) 

Meillä on koti-kotosalla (Kennel Taikalumon) tällä hetkellä pentue, ja Usva pääsi tänään ensimmäistä kertaa elämässään pentulaatikon viereen ihmettelemään pieniä vinkuvia möngertäjiä :) Kovin oli neiti kummissaan ja kiinnostunut, että mitäs ne sellaiset pikkupörröt ovat. Lumi puolestaan suhtautuu kuten aina ennenkin, vähän tyylillä "hyi ällöö" :D Mimo puolestaan hoitaisi pentuja oikein mielellään. Pentuja olisi kiinnostuneille vielä muutama vapaana ;)

Lumen kanssa käydään perjantai-iltapäivisin (aina kun ehditään) hallitiloissa reenaamassa tai pitämässä yllä agitaitoja. Yritän nyt joka kerralla ottaa Lumen kanssa keinua, josko päästäisiin jatkamaan keinureeniä siitä mihin kesällä jäätiin. Lumi hyvin jo lähtee suorittamaan keinua, mutta se alaspäin heilahtava liike keinun lopussa on se "kammottavin". Viimeksi tehtiin ystävän avustuksella pelkkää keinun heiluriliikettä, jotta Lumi tottuisi paremmin siihen liikkeeseen. Kiitos Sari, ja apua otetaan edelleen vastaan seuraavilla kerroilla ;)

Usvan kanssa TOKO sujuu kokoajan vain paremmin, ja neidille on tullut paljon lisää malttia ja keskittymiskykyä. Harmittaa, kun en keksinyt meidän aloitellessa kuvata videolle lähtötilannetta, ja esim. nyt tämänhetkistä tilannetta. Kehitys on ollut huimaa, ja me jatketaan opettelua edelleen :)

Paimennustaipparissa syttynyt kipinä elää yhä, ja kyselin tästä likeltä ensi vuodelle alkavia kursseja missä päästäisiin jatkamaan tämän kipinän kasvattamista :) Toivottavasti päästäisiin jonnekkin :)

Itse olen hurahtanut koirakirjallisuuden pariin.. Miksiköhän sitä ei ole aiemmin hoksannut lukea mitään koirakirjallisuutta? Koirankouluttajan luentosarja -luennoilla me käydään myös mielenkiintoisia aiheita läpi. Aina kokee ahaa -elämyksiä, mitkä käyvät järkeen omien ja kotikoiralauman koiriin taikka niiden suhteisiin, kuten myös ihmisen suhteesta koiraan.

tiistai 29. syyskuuta 2015

LAUANTAIULKOILUA ROKUALLA

Lumesta saa aina niin kivoja kuvia, Mimosta ei juuri koskaan onnistu saamaan mitään ja Usvaa ei oikein huvita tällä hetkellä kovin kuvata edes, kun neiti on täysin pohjavillaton. Melkoinen Kilju K. Kojootti, kuten kotosalla täällä neitiä nimitetään, hehheh. Menisi Usva kyllä tällä hetkellä pitkäkarvaisesta miniporokoirastakin.. 

Mutta, oli kuitenkin pakko nappailla jotain kuvatuksia ulkoilureissulta Rokualta :) Joten nyt seuraa kuvapläjäys, ja lisää löytyy täältä.

Rokuansydän 8km, seuraa sinisiä merkkejä

Aamusumua
















sunnuntai 6. syyskuuta 2015

USVA PAIM-T

Tänään käytiin Usvan kanssa paimennuskokeissa taipumustestissä. En ole koskaan ennen ollut edes katsomassa mitään paimennukseen liittyvää, joten oltiin koiran kanssa ihan täysin ummikkoja ja aloittelijoita. Jännitys oli suuri ja pelkäsin, että usva joko a) saa paikan päällä hillittömän hepulihopulikohtauksen (=juoksee ympäri kuin päätön kana), b) ei tajua paimentamisesta yhtään mitään ja tuijottaa vaan elukoita jähmettyneenä paikoilleen tai c) alkaa haukkumaan otuksia kuin hullu :D Vaan mitään näistä ei Usva tehnyt, neiti meni lampaiden kanssa niin sievästi, kunnioittaen lampaita, antaen niille tilaa ja ollen kuitenkin kiinnostunut niistä. Omakin jännitys karisi pois mahan pohjalta heti, kun päästiin Usvan kanssa portin läpi likemmäs lammasaitausta :) Olihan se hienoa huomata, miten Usva toimi luontaisesti niin näppärästi, kun olin ajatellut, että se laittaa homman ihan ranttaliksi :) Harmi, ettei testiä saanut videokuvata. 

Paimennuskokeet suoritettiin lampailla ja ylituomarina toimi Terhi Mikkonen, hänen opastuksessa oli myös tuomariharjoittelijamies, joka tuomaroi yhdessä ylituomarin kanssa taipumuskokeet. Aluksi kaikki taipumustestiin osallistuvat nartut olivat yhtä aikaa isomman aitauksen sisällä, ilman lampaiden läsnäoloa. Tuomarit kävivät tervehtimässä ja katsoivat luoksepäästävyyden, jonka jälkeen pujoteltiin toisten koirakoiden keskuudessa. Tämän jälkeen koira päästettiin hihnasta irti, ja täytyi kävellä koiran kanssa pressun yli (eri ääninen maasto?), jonka jälkeen käveltiin kohti hieman haastavampaa maanpintaa. Kävellessä sivussa paukautettiin kivellä jotain metallista, ja katsottiin koiran reagointia ääneen. Pätkällä epätasaista maastoa koiran liikkuvuutta testattiin, jonka jälkeen koira vietiin apulaiselle kiinnipidettäväksi ja itse mentiin koiran näkyviltä piiloon usean metrin päähän ja koira kutsuttiin luokse. 





Tämän "yhteistestin" jälkeen meillä oli pieni breikki ja sitten päästiin yksitellen järjestyksessä lampaiden kanssa aitaukseen. Koira kytkettiin liinaan, ja aluksi kierrettiin vähän aikaa lammasaitauksen ulkopuolella aitauksen vierellä. Tämän jälkeen tuomari meni lampaiden luo aitaukseen ja vei ne kauemmas, jotta Usvan kanssa päästiin aitaukseen sisään. Usva oli edelleen liinaan kytkettynä, ja minun tuli vain kulkea koiran jatkeena pitäen liinaa löysällä. Testin lopussa päästin liinasta täysin irti ja Usva sai "vapaasti" kulkea ja ohjata lampaita. Testissä seurattiin koiran luontaista taipumusta toimia paimenena lampaille. Testissä Usva oli lähes tulkoon koko ajan kiinnostunut lammaslaumasta, ohjasi laumaa tietyn välimatkan päästä eikä yrittänyt säntäillä lampaiden perään. Ennemminkin Usva haki minulta hyväksyntää mennä likemmäs. Vähän olin huomaavinani Usvassa pientä epävarmuutta oudosta uudesta tilanteesta, mutta kokonaisuudessaan Usva toimi rohkeasti. Sain kyllä olla Usvasta ylpeä :) Testi meni hyväksytysti läpi ja Usva ansaitsi tunnustuksen PAIM-T :) Täytyy myöntää, että nyt pieni paimennuskipinä kyllä pääsi iskemään.. :D




Arvostelulomake

Luontaiset ominaisuudet
- sosiaalisuus ihmisiä kohtaan: luoksepäästävä, avoin (erittäin hyvä)
- sosiaalisuus muita koiria kohtaan: sosiaalinen (erittäin hyvä)
- Fyysinen olemus: välinpitämätön, valpas (erittäin hyvä)
- Tottelevaisuus: valpas, tottelevainen (erittäin hyvä)
- Asenne: rauhallinen, varma (erittäin hyvä)

Paimennustaipumukset
- Kiinnostus laumaan: hakeutuu lauman luo (erittäin hyvä)
- Laumaa lähestyminen: rauhallinen, kiinnostunut (erittäin hyvä)
- Lauman kohtaaminen: rauhallinen/varma/kiinnostunut (erittäin hyvä)

Tyyli
- Käyttää silmää lauman hallitsemiseen: paljon
- Osoittaa pyrkimystä tasapainoittaa laumaa ohjaajalleen: paljon
- Sopeuttaa voimankäyttöä laumaa kohtaan: paljon
- Työskentelee haukkuen: ei lainkaan
- Pyrkii kasaamaan laumaa kokonaisuutena: paljon
- Työskentelee keskilinjalla: paljon
- Työskentelee liikkeen kautta:  paljon

Yleistä/Kommentteja
" Mukava, harkitsevainen koira. Erittäin lupaava ensimmäinen kohtaaminen lampaiden kanssa. Ohjaajalle plussaa rauhallisuudesta. Itsenäinen koira. " 
 

torstai 20. elokuuta 2015

SYKSYN/TALVEN SUUNNITELMAT

Kirjoitellaampas tännekkin välillä :) Usvan kanssa me jätettiin Pudasjärven näyttely väliin, sillä turkkia neidillä ei ollut näyttelypäivänä lainkaan, kun jouduin pakosta harjaamaan pohjavillan irti sen noustua niin ruman näköisesti näkyville. Ja kaiken pörrökarvan alta paljastui pieni laiha luikku :D 

Ensi viikolla meillä on Usvan ja Lumen kanssa kesäkauden viimeiset reenit, ja tänään varmistui, että päästiin Usvan kanssa jatkamaan syys/talvikausi tokon ALO-ryhmässä ja samalla ohjaajalla vieläpä :) Ihan huippua, oon kyllä niin ollut tyytyväinen ja kiitollinen Usvan reeniryhmän toko-ohjaajalle, paljon ollaan opittu uutta ja saatu tsemppiä reenaamiseen :)

Usvan kanssa käytiin myös agilityn alkeiskurssin soveltuvuustestissä. Testaus oli ideana sen takia, koska ryhmäpaikkoja oli muistaakseni vain 8 kpl, ja hakijoita yli tuon määrän. Alkeisryhmästä meille ei ole vielä tullut tietoa, päästiinkö kokeilemaan lyhytkurssi agia vai ei. 

Lumea en ilmoittanut tosiaan ollenkaan nyt talvikaudelle, koitan kuitenkin ottaa tavoitteeksi, että  kävisin silloin tällöin Lumen kanssa tekemässä itsenäisesti lyhyttä rataa ja hiomassa keinua. Voisi myös miettiä jos tälle vuotta käytäis myös jossain yhden hyppyradan virallisissa.. Pikaisesti tsekattuna 20.9. olisi Oulussa kisat.

Usvan kanssa ollaan nyt syyskuun alussa menossa lammaspaimennuksen taipumustestiin, vähän jännittää jo sekin. 

Itse olen tällä hetkellä myös Koiraamon (koiraterapeutti Satu Vertainen-Aaltonen) järjestämällä "koirankouluttajan luentosarja" koulutuksessa mukana. Koulutus on joka toinen viikko, ja kestää joulukuulle saakka. Luentoja on mm:
  • Elekielen tulkitseminen osa 1
  • Elekielen tulkitseminen osa 2
  • Miten koira oppii
  • Koiran kehityskaudet ja arki (pentu, nuori, aikuinen, vanha)
  • Koulutusmenetelmät
  • Operantti menetelmä
  • Stressi ja toleranssiympyrä
  • Neurologiset radat
  • Aistit
  • Kriteerit koulutuksessa
  • Koulutussuunnitelman teko (taproot)
  • Ongelmanratkaisu
  • Tunnetilaongelmat
  • Demoja 2-4 koiran kanssa (Satu tekee harjoitukset eri koirien kanssa), koiran saaminen yhteistyöalueelle; viretila, väsyminen, muut tunnetilat
  • Koulutuslauseet, osa 1
  • Koulutuslauseet, osa 2
Ensimmäinen luento on takana, ja oli kyllä mielenkiintoinen. Huomasi paljon sellaista mitä omat tai lähipiirin koirat tekevät ja sitäkautta viestittävät eleillään, mistä ihminen itse saattaa ajatella ihan jotain muuta kuin mitä ehkä se koira yrittää viestittää.

maanantai 3. elokuuta 2015

SEURA TEKEE KALTAISEKSEEN?

Usva kävi viime viikonloppuna Raahessa ryhmänäyttelyssä, ja tuloksen puolesta olisi kyllä voinut sen reissun jättää väliinkin.. :D Usvalla lähtee nyt mukavasti karvaa, ja vielä olisi Pudasjärven ryhmänäyttely tulossa parin viikon päästä.. Jospa tuo karva pysyis jotenki kiinni vielä sinne asti. Sitten kynin koko koiran :) Jännä nähdä tuleeko sieltä sitten enää turkkia ollenkaan.. 

Mutta tosiaan, takaisin Raahen näyttelyyn. Usva sai laatumaininnan tyydyttävä (T), kun tuomarin mielestä Usva oli enemmän sheltin kuin lapinkoiran näköinen.. Näköjään seura tehnyt kaltaisekseen, kun Usva on nyt aika paljon ollut kaverini shelttien seurassa... :D Tuomarina Raahessa toimi Katja Korhonen. Alla Usvan arvostelu:

" Keskikokoa pienempi, kauttaaltaan kevyt ja ilmavan kokonaiskuvan antava narttu. Pää saisi olla kauttaaltaan tayteläisempi, otsapenger selvempi ja kallo leveämpi. Purenta ok, pienet hieman alaskiinnittyneet korvat. Hyvä kaulan pituus. Eturinnan ja rungon tulisi olla täyteläisempi. Erinomaiset etukulmaukset, riittävät takaa. Kevyt raajaluusto. Hyvät käpälät. Erinomainen turkin laatu ja häntä. Ahtautta takaliikkeessä, yhdensuuntainen edestä. Edessä hyvä sivuaskel, takaa askel jää rungon alle. Miellyttävä luonne. "

Että semmoinen sheltti.. Mutta nooh,  mitäpä tuosta, minun pinokkio se on ja just hyvä tuollasenaan pikku piruna :) Pirusta puheenollen, Usva on täällä kotosalla ollut aika suoraansanottuna hirveä Lumea ja Mimoa kohtaan, kun tytöillä on ollut juoksut. Usva on repinyt Lumeakin hännästä ja ties mistä, että pääsisi selkään hyppäämään.. Hohhoijjakkaa, hermot välillä itsellä mennyt, kun narttukoirat säätävät kuin urokset.. :D Lumella juoksu alkoi 19.7. ja toivon mukaan on kohta jo ohi menemässä. Tärppipäiviä on ollut kyllä hankala erottaa yhtään mitenkään, joten saapa nähdä miten Lumen astutuksen ajoitus aikoinaan tulee onnistumaan..

Mitäs meidän treeneihin kuuluu? Kesäkausi tokossa ja agilityssa päättyy tämän kuun lopussa, ja onnistumisia on kyllä tullut molemmilla tytöillä. Lumi on mennyt paljon eteenpäin meidän keinun kammotuksessa ja Usva oppii koko ajan enemmän tokon parissa :) Nyt on talvikaudelle haku käynnissä, ja päätin hakea vain Usvalle tokoryhmään pääsyä. Lumi saa jäädä nyt agista tauolle, ja me aletaan Lumen kanssa opettelemaan rallytokoa :) Koin pienen hurahduksen sen pariin, kun kävin auttamassa kaveria rallytokokisoissa. Lumi on just sopivan höntti sen lajin pariin. Usva keskittyy tällä hetkellä totisen tokon pariin ja Lumi saa jatkaa hauskalla linjalla agin jälkeen rallytokossa :)

Hieman kuitenkin jotenkin harmittaa ja surettaa, etten ilmoita Lumea mihinkään agiryhmän nyt, Lumi kuitenkin aina niin nauttii agireeneistä. Täytyy aina välillä koittaa löytää aikaa, että käytäis jotain Lumen kanssa reenailemassa hallilla, kun se on tyhjillään :) Lumen astutusta (jos jokin sulho keksitään :D ) suunnitellaan ensi vuoden alkuun, joten en silläkään ilmoita Lumea agiryhmään, kun me jouduttais kuitenkin se jättämään kesken pentusuunnitelmien vuoksi..

Mutta uskon kyllä, että meillä tulee olemaan Lumen kanssa ihan yhtä hauskaa rallytokon parissa :)

Näyttelyiden suhteen me käydään Usvan kanssa Pudasjärvellä ryhmiksessä, ja sitten saa näyttelyt jäädä.. Katsotaan sitten jos tuo kakara jopa jotenkin aikuistuu joskus.. Ehkä.. :D

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

YLIVIESKA KV 19072015

Usva oli tänään mukana Ylivieskan KV-näyttelyssä, matkassa oli myös kotikoiralauman Otto-boy. Keli oli aika harmaa ja sateinen, onneksi vettä ei vielä silloin satanut, kun me olimme näyttelypaikalla. Usvan kanssa on helppo mennä kehään, kun ei aseta minkäänlaisia odotuksia :) Usva sai kehästä tuomarilta laatumaininnan JUN EH, ja esiintyminen oli Usvalla omasta mielestäni hyvää :) Korvatkin pysyivät nyt tällä kertaa ehkä hitusen paremmin ylhäällä kuin viime näyttelyssä. Tuomarina meillä oli Pirjo Hjelm, ja arvostelu kuuluu seuraavasti:

" Pieni, kauttaaltaan melko kevyt narttu. Hyvin naisellinen, mutta turhan kevyt pää. Hyvä purenta, hyvä asentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Kevyt raajainen luusto. Hyvä rungon pituus. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu hyvin. Hyvä turkki. "

Kilpailuluokan jälkeen Usvalla iskikin sitten kehän laidalla tylsyys, ja neiti päätti puraista hienon näyttelyhihnansa katki ja karkasi hihnasta viereisen koiran luokse :D Onneksi saatiin karkuri nopsaan kiinni. Usvalla meinaa vähän olla sellaista jääräpäisyyttä, ettei neiti välttämättä anna enää kiinni jos otetaan hihnaa esiin. Kotonakin Usva juoksee aina sängyn alle, kun pitäisi jonnekkin olla lähtemässä ja hihnaa laittamassa. Täytyi sitten käydä ostamassa Usvalle uusi näyttelyhihna pois lähtiessä. 

Kotimatkakaan meillä ei sujunut ihan ongelmitta.. Äidin auto, jolla oltiin liikenteessä, päätti lasahtaa kesken ajon moottoritiellä ja jouduttiin sitten koirien kanssa oottelemaan tovi apulaisia.. Koirilla meinas hieman kuuma tulla odotellessa, mutta onneksi sentään päästiin kotiin asti loppujen lopuksi. Toivottavasti autossakaan ei olisi mitään isompaa mennyt riksraks..

Kuvia tulee mahdollisesti tähän myöhemmin :)

tiistai 14. heinäkuuta 2015

FISUN HAJUINEN UIMAMAISTERI

Koirien kanssa ollaan tänään ajeltu vähän sinne sun tänne. Aluksi ajettiin Sanginjoelle ystävien seuraan makkaranpaistoon hieman extempore-retkenä. Siellä koirat saivat ihmetellä, kun jotkut olivat kalalla samalla nuotiopaikalla, ja maastosta löytyi kivoja kalantuoksuisia paikkoja, missä piehtaroida.. Ja voin kyllä sanoa, että Usva ainakin on tällä hetkellä ihanan kalan tuoksuinen.. Liekkö tuo lähtee sunnuntaihin mennessä pois, vai pitääkö meidän Usvan kanssa alkaa pesuhommiin vielä ennen Ylivieskan näyttelyä. Lumi puolestaan keskittyi herkkujen kerjäämiseen, ja tuntemattomilta ihmisiltä rapsutuksien saamiseen. Mimo omaan tapaansa oli hihnannokassa puussa kiinni, ettei ota heti jalkoja alle ja karkaa..

Retkimaisemia :)


Usva piehtaroimassa ja hakemassa fisu-aromeja..



Retkeläiset juomassa :)

Retken jälkeen piakkoin olikin Lumen agireenit, missä Lumella oli taas korvat niiiiiin hukassa.. Keskittymiskyky huiteli jossain omilla teillään, ja muutenki homma meillä oli aika toivotonta.. Mutta sentään Lumi on nyt mennyt rengasta maksikorkeudella ilman väistämistä, ja keinua Lumi lähtee suorittamaan jo aika kivasti itsenäisemmin, ilman älyttömiä apuja.. Vielään ei olla annettu keinun rämähtää alas ainoastaan Lumen painosta, vaan ollaan käsin hieman kevennetty keinun alastuloa. 

Reeneistä ajettiinkin sitten suoraan Jääliin kaverikoira Kiraa ja Kiran emäntää moikkaamaan :) Kyllä oli meno alussa sen näköistä, niinkuin koirat eivät ikinä ennen olisi Kiraa nähneet. Vetämistä puolelle jos toisellekkin.. Metsään päästyään koirat saivat juosta vapaana, ja menoa kyllä riitti. Koirat pääsivät myös montuille uimaan, missä Mimo ja Usva kävivät vedessä Kiran kanssa, kun taas Lumi pysytteli koko ajan sopivan välimatkan päässä vedestä :D Usva kyllä yllätti jälleen omalla vesi-innollaan :) Jotenkin Lumen myötä sitä ajattelee, ettei lapinkoirat mielellään kyllä uimaan mene, mutta Usva ja Kira kahlasivat kyllä molemmat siihen malliin, että vesi oli niistä varmasti mukavan viilentävää ja raitista :) Usvankin varmasti saisi uimaan kunnolla jos esim. itse olisi samalla uimassa. Joitain kuvia lisäsin gallerian puolelle, ja tässä myös osa:

Lumi & Kira




Välillä tytöt melskasivat kolmistaan.. Aikamoista rallia :)