"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

lauantai 29. kesäkuuta 2013

KESKIVIIKKOREENIT & TASSUVAIVAA

Meillä Lumen kanssa meni viime keskiviikon reenit ihan hyvin. Ei niin paljoa edes reenattu mitä maanantaina, sillä helle oli melkoinen ja koirat läkähdyksissä jo pienestä juoksemisesta. Harjoiteltiin hieman vaativampia hyppyesteratoja, puomia sekä keppejä. Mahdollisuus olisi ollut myös reenata keinua, mutta jätän sen suosiolla vielä paljon myöhemmäksi. Luulempa, että Lumen hyvä puomiharjoittelu menisi heti metsään, jos koittaisin keinua harjoitella samaan aikaan. Lumi jotenkin tuntui puomin harjoittelun alussa yhdistävän yhtä kapean reitin heti keinuun, mistä sitten syntyi se puomilla "jäätyminen".. Ainakin itse näin päättelisin. Leveämpi A-este kun ei tuota mitään ongelmaa. Mutta puomillakin meillä sujuu aina vain paremmin. Huomasin, että jos annan Lumen mennä enemmän itsenäisemmin esteen alusta loppuun, niin homma hoituu paremmin. Täytyy vain luottaa Lumeen, ettei se sieltä yhtäkkiä hyppää alas :)

Lumella näyttäisi nyt myös alkaneen toinen juoksu. Aika mielenkiintoista sinänsä, viime juoksusta kun ei ole kuin jotain 4-5kk. Tosi lyhyt on ainakin tällä hetkellä juoksujen väli. Nähtäväksi jää tuleeko juoksut jatkossakin näin lyhyellä välillä, vai onko sitten välissä pitempiä juoksuvälejä.

Mimon suhteen täällä kummastellaan neidin toisen takatassun kuntoa. Mimo jatkuvasti nuolee tassun anturoita, ja anturoista suurin sekä tassunpohjan iho näyttää jotenkin ärtyneeltä ja punertavalta. Kipua tassu ei kuitenkaan tunnu aiheuttavan. Säikähdin ensin, että Mimolla on päässyt antura repeämään, mutta repeämisestä ei ainakaan näy merkkejä. Mikälie anturaa/ihoa sitten vaivaa.. Olen koittanut kotikonstein hoitaa tassua, mutta täytynee käydä vielä hakemassa apteekista parempaa rasvaa ja puhdistusainetta, josko niillä saisi tassun paranemaan. Ellei niin sitten Mimoa taitaa odottaa eläinlääkärireissu.. Jospa siltä kuitenkin vältyttäisiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti