"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

tiistai 11. kesäkuuta 2013

KARVANLÄHTÖ

Olinkin jo aiemmin maininnut, että Lumella on nyt alkanut odotettu karvanlähtö. Karvanlähtö alkoi n. 3 kk kuluttua ensimmäisestä juoksusta. Pentumaista pohjavillaa irtoaa mukavasti, mutta paljon on vielä irtoamattakin. Tällä hetkellä karvaa on irronnut lähinnä jalkojen ja rinnan alueelta. Lumi onneksi on myös kunnon harjauksen suhteen helppo tapaus, neiti vain maassa loikoili minun samalla kyniessä loputtomasti irtoavaa pohjavillaa :) Kyllähän sitä karvaa irtosikin, varmaan yhden muovipussillisen verran. Lappalaisellehan onkin ominaista pohjavillan irtoaminen. Turkki onkin kyllä sinänsä helppo harjattava, ainut vain, että sitä villaa irtoaa ja paljon. Monestikaan ei se yksi harjauskerta riitä, kun karva irtoaa eri paikoista eri aikaan.

Lumestakin on varmasti mukavampaa näin kesän tullessa, kun karvaa ei ole niin paljoa enää. Voi sitten talvea kohti alkaa kasvattamaan turkkia takaisin. Mielenkiintoista nähdä, millaisen turkin neiti sitten kehittää. Lumihan on myös aika paljon sisätiloissa, joten en usko,että Lumelle mitään muhkeaa ulkokoiran turkkia tulee.

Osa irronneesta pohjavillasta.
Palkaksi neiti sai makoisan poronluun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti