"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

torstai 20. elokuuta 2015

SYKSYN/TALVEN SUUNNITELMAT

Kirjoitellaampas tännekkin välillä :) Usvan kanssa me jätettiin Pudasjärven näyttely väliin, sillä turkkia neidillä ei ollut näyttelypäivänä lainkaan, kun jouduin pakosta harjaamaan pohjavillan irti sen noustua niin ruman näköisesti näkyville. Ja kaiken pörrökarvan alta paljastui pieni laiha luikku :D 

Ensi viikolla meillä on Usvan ja Lumen kanssa kesäkauden viimeiset reenit, ja tänään varmistui, että päästiin Usvan kanssa jatkamaan syys/talvikausi tokon ALO-ryhmässä ja samalla ohjaajalla vieläpä :) Ihan huippua, oon kyllä niin ollut tyytyväinen ja kiitollinen Usvan reeniryhmän toko-ohjaajalle, paljon ollaan opittu uutta ja saatu tsemppiä reenaamiseen :)

Usvan kanssa käytiin myös agilityn alkeiskurssin soveltuvuustestissä. Testaus oli ideana sen takia, koska ryhmäpaikkoja oli muistaakseni vain 8 kpl, ja hakijoita yli tuon määrän. Alkeisryhmästä meille ei ole vielä tullut tietoa, päästiinkö kokeilemaan lyhytkurssi agia vai ei. 

Lumea en ilmoittanut tosiaan ollenkaan nyt talvikaudelle, koitan kuitenkin ottaa tavoitteeksi, että  kävisin silloin tällöin Lumen kanssa tekemässä itsenäisesti lyhyttä rataa ja hiomassa keinua. Voisi myös miettiä jos tälle vuotta käytäis myös jossain yhden hyppyradan virallisissa.. Pikaisesti tsekattuna 20.9. olisi Oulussa kisat.

Usvan kanssa ollaan nyt syyskuun alussa menossa lammaspaimennuksen taipumustestiin, vähän jännittää jo sekin. 

Itse olen tällä hetkellä myös Koiraamon (koiraterapeutti Satu Vertainen-Aaltonen) järjestämällä "koirankouluttajan luentosarja" koulutuksessa mukana. Koulutus on joka toinen viikko, ja kestää joulukuulle saakka. Luentoja on mm:
  • Elekielen tulkitseminen osa 1
  • Elekielen tulkitseminen osa 2
  • Miten koira oppii
  • Koiran kehityskaudet ja arki (pentu, nuori, aikuinen, vanha)
  • Koulutusmenetelmät
  • Operantti menetelmä
  • Stressi ja toleranssiympyrä
  • Neurologiset radat
  • Aistit
  • Kriteerit koulutuksessa
  • Koulutussuunnitelman teko (taproot)
  • Ongelmanratkaisu
  • Tunnetilaongelmat
  • Demoja 2-4 koiran kanssa (Satu tekee harjoitukset eri koirien kanssa), koiran saaminen yhteistyöalueelle; viretila, väsyminen, muut tunnetilat
  • Koulutuslauseet, osa 1
  • Koulutuslauseet, osa 2
Ensimmäinen luento on takana, ja oli kyllä mielenkiintoinen. Huomasi paljon sellaista mitä omat tai lähipiirin koirat tekevät ja sitäkautta viestittävät eleillään, mistä ihminen itse saattaa ajatella ihan jotain muuta kuin mitä ehkä se koira yrittää viestittää.

maanantai 3. elokuuta 2015

SEURA TEKEE KALTAISEKSEEN?

Usva kävi viime viikonloppuna Raahessa ryhmänäyttelyssä, ja tuloksen puolesta olisi kyllä voinut sen reissun jättää väliinkin.. :D Usvalla lähtee nyt mukavasti karvaa, ja vielä olisi Pudasjärven ryhmänäyttely tulossa parin viikon päästä.. Jospa tuo karva pysyis jotenki kiinni vielä sinne asti. Sitten kynin koko koiran :) Jännä nähdä tuleeko sieltä sitten enää turkkia ollenkaan.. 

Mutta tosiaan, takaisin Raahen näyttelyyn. Usva sai laatumaininnan tyydyttävä (T), kun tuomarin mielestä Usva oli enemmän sheltin kuin lapinkoiran näköinen.. Näköjään seura tehnyt kaltaisekseen, kun Usva on nyt aika paljon ollut kaverini shelttien seurassa... :D Tuomarina Raahessa toimi Katja Korhonen. Alla Usvan arvostelu:

" Keskikokoa pienempi, kauttaaltaan kevyt ja ilmavan kokonaiskuvan antava narttu. Pää saisi olla kauttaaltaan tayteläisempi, otsapenger selvempi ja kallo leveämpi. Purenta ok, pienet hieman alaskiinnittyneet korvat. Hyvä kaulan pituus. Eturinnan ja rungon tulisi olla täyteläisempi. Erinomaiset etukulmaukset, riittävät takaa. Kevyt raajaluusto. Hyvät käpälät. Erinomainen turkin laatu ja häntä. Ahtautta takaliikkeessä, yhdensuuntainen edestä. Edessä hyvä sivuaskel, takaa askel jää rungon alle. Miellyttävä luonne. "

Että semmoinen sheltti.. Mutta nooh,  mitäpä tuosta, minun pinokkio se on ja just hyvä tuollasenaan pikku piruna :) Pirusta puheenollen, Usva on täällä kotosalla ollut aika suoraansanottuna hirveä Lumea ja Mimoa kohtaan, kun tytöillä on ollut juoksut. Usva on repinyt Lumeakin hännästä ja ties mistä, että pääsisi selkään hyppäämään.. Hohhoijjakkaa, hermot välillä itsellä mennyt, kun narttukoirat säätävät kuin urokset.. :D Lumella juoksu alkoi 19.7. ja toivon mukaan on kohta jo ohi menemässä. Tärppipäiviä on ollut kyllä hankala erottaa yhtään mitenkään, joten saapa nähdä miten Lumen astutuksen ajoitus aikoinaan tulee onnistumaan..

Mitäs meidän treeneihin kuuluu? Kesäkausi tokossa ja agilityssa päättyy tämän kuun lopussa, ja onnistumisia on kyllä tullut molemmilla tytöillä. Lumi on mennyt paljon eteenpäin meidän keinun kammotuksessa ja Usva oppii koko ajan enemmän tokon parissa :) Nyt on talvikaudelle haku käynnissä, ja päätin hakea vain Usvalle tokoryhmään pääsyä. Lumi saa jäädä nyt agista tauolle, ja me aletaan Lumen kanssa opettelemaan rallytokoa :) Koin pienen hurahduksen sen pariin, kun kävin auttamassa kaveria rallytokokisoissa. Lumi on just sopivan höntti sen lajin pariin. Usva keskittyy tällä hetkellä totisen tokon pariin ja Lumi saa jatkaa hauskalla linjalla agin jälkeen rallytokossa :)

Hieman kuitenkin jotenkin harmittaa ja surettaa, etten ilmoita Lumea mihinkään agiryhmän nyt, Lumi kuitenkin aina niin nauttii agireeneistä. Täytyy aina välillä koittaa löytää aikaa, että käytäis jotain Lumen kanssa reenailemassa hallilla, kun se on tyhjillään :) Lumen astutusta (jos jokin sulho keksitään :D ) suunnitellaan ensi vuoden alkuun, joten en silläkään ilmoita Lumea agiryhmään, kun me jouduttais kuitenkin se jättämään kesken pentusuunnitelmien vuoksi..

Mutta uskon kyllä, että meillä tulee olemaan Lumen kanssa ihan yhtä hauskaa rallytokon parissa :)

Näyttelyiden suhteen me käydään Usvan kanssa Pudasjärvellä ryhmiksessä, ja sitten saa näyttelyt jäädä.. Katsotaan sitten jos tuo kakara jopa jotenkin aikuistuu joskus.. Ehkä.. :D

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

YLIVIESKA KV 19072015

Usva oli tänään mukana Ylivieskan KV-näyttelyssä, matkassa oli myös kotikoiralauman Otto-boy. Keli oli aika harmaa ja sateinen, onneksi vettä ei vielä silloin satanut, kun me olimme näyttelypaikalla. Usvan kanssa on helppo mennä kehään, kun ei aseta minkäänlaisia odotuksia :) Usva sai kehästä tuomarilta laatumaininnan JUN EH, ja esiintyminen oli Usvalla omasta mielestäni hyvää :) Korvatkin pysyivät nyt tällä kertaa ehkä hitusen paremmin ylhäällä kuin viime näyttelyssä. Tuomarina meillä oli Pirjo Hjelm, ja arvostelu kuuluu seuraavasti:

" Pieni, kauttaaltaan melko kevyt narttu. Hyvin naisellinen, mutta turhan kevyt pää. Hyvä purenta, hyvä asentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Kevyt raajainen luusto. Hyvä rungon pituus. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu hyvin. Hyvä turkki. "

Kilpailuluokan jälkeen Usvalla iskikin sitten kehän laidalla tylsyys, ja neiti päätti puraista hienon näyttelyhihnansa katki ja karkasi hihnasta viereisen koiran luokse :D Onneksi saatiin karkuri nopsaan kiinni. Usvalla meinaa vähän olla sellaista jääräpäisyyttä, ettei neiti välttämättä anna enää kiinni jos otetaan hihnaa esiin. Kotonakin Usva juoksee aina sängyn alle, kun pitäisi jonnekkin olla lähtemässä ja hihnaa laittamassa. Täytyi sitten käydä ostamassa Usvalle uusi näyttelyhihna pois lähtiessä. 

Kotimatkakaan meillä ei sujunut ihan ongelmitta.. Äidin auto, jolla oltiin liikenteessä, päätti lasahtaa kesken ajon moottoritiellä ja jouduttiin sitten koirien kanssa oottelemaan tovi apulaisia.. Koirilla meinas hieman kuuma tulla odotellessa, mutta onneksi sentään päästiin kotiin asti loppujen lopuksi. Toivottavasti autossakaan ei olisi mitään isompaa mennyt riksraks..

Kuvia tulee mahdollisesti tähän myöhemmin :)

tiistai 14. heinäkuuta 2015

FISUN HAJUINEN UIMAMAISTERI

Koirien kanssa ollaan tänään ajeltu vähän sinne sun tänne. Aluksi ajettiin Sanginjoelle ystävien seuraan makkaranpaistoon hieman extempore-retkenä. Siellä koirat saivat ihmetellä, kun jotkut olivat kalalla samalla nuotiopaikalla, ja maastosta löytyi kivoja kalantuoksuisia paikkoja, missä piehtaroida.. Ja voin kyllä sanoa, että Usva ainakin on tällä hetkellä ihanan kalan tuoksuinen.. Liekkö tuo lähtee sunnuntaihin mennessä pois, vai pitääkö meidän Usvan kanssa alkaa pesuhommiin vielä ennen Ylivieskan näyttelyä. Lumi puolestaan keskittyi herkkujen kerjäämiseen, ja tuntemattomilta ihmisiltä rapsutuksien saamiseen. Mimo omaan tapaansa oli hihnannokassa puussa kiinni, ettei ota heti jalkoja alle ja karkaa..

Retkimaisemia :)


Usva piehtaroimassa ja hakemassa fisu-aromeja..



Retkeläiset juomassa :)

Retken jälkeen piakkoin olikin Lumen agireenit, missä Lumella oli taas korvat niiiiiin hukassa.. Keskittymiskyky huiteli jossain omilla teillään, ja muutenki homma meillä oli aika toivotonta.. Mutta sentään Lumi on nyt mennyt rengasta maksikorkeudella ilman väistämistä, ja keinua Lumi lähtee suorittamaan jo aika kivasti itsenäisemmin, ilman älyttömiä apuja.. Vielään ei olla annettu keinun rämähtää alas ainoastaan Lumen painosta, vaan ollaan käsin hieman kevennetty keinun alastuloa. 

Reeneistä ajettiinkin sitten suoraan Jääliin kaverikoira Kiraa ja Kiran emäntää moikkaamaan :) Kyllä oli meno alussa sen näköistä, niinkuin koirat eivät ikinä ennen olisi Kiraa nähneet. Vetämistä puolelle jos toisellekkin.. Metsään päästyään koirat saivat juosta vapaana, ja menoa kyllä riitti. Koirat pääsivät myös montuille uimaan, missä Mimo ja Usva kävivät vedessä Kiran kanssa, kun taas Lumi pysytteli koko ajan sopivan välimatkan päässä vedestä :D Usva kyllä yllätti jälleen omalla vesi-innollaan :) Jotenkin Lumen myötä sitä ajattelee, ettei lapinkoirat mielellään kyllä uimaan mene, mutta Usva ja Kira kahlasivat kyllä molemmat siihen malliin, että vesi oli niistä varmasti mukavan viilentävää ja raitista :) Usvankin varmasti saisi uimaan kunnolla jos esim. itse olisi samalla uimassa. Joitain kuvia lisäsin gallerian puolelle, ja tässä myös osa:

Lumi & Kira




Välillä tytöt melskasivat kolmistaan.. Aikamoista rallia :)







sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

OULU KV 12072015 & VIERAILEVA TÄHTI

Usva kävi tänään junnuluokassa Oulun KV-näyttelyssä. Meillä ei ollut minkäänlaisia odotuksia paikan päälle lähtiessä, joten tuloskaan ei harmittanut oikeastaan lainkaan :D Tyytyväinen olin Usvan esiintymiseen, välillä oli jälleen korvat luimussa, vaikka kuinka yritti niitä neidiltä houkutella esiin. Tuomarin arvosteltaessa Usva jaksoi kuitenkin hienosti esiintyä, ja sai tuomarilta tällä erää laatumaininnan hyvä (H). Paikan päällä nähtiin myös Usvan velipoikaa, Otsoa, sekä Otson emäntää :) Sisarukset kumpainenkin saivat H:t, mutta esiintyivät kyllä molemmat mallikkaasti. Alla tuomari Maija Mäkisen arvostelu Usvasta:

" Siro feminiininen narttu. Pieni koko. Hyvät mittasuhteet. Kaunis ylälinja. Kevytpiirteinen pää, jossa kapea kuono-osa. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Leuat saisivat olla leveämmät. Kaunis kaula. Ikäisekseen hyvä runko. Tasapainoiset kulmaukset. Kevyt luusto. Turkki ei parhaimmillaan. Liikkuu hyvin sivusta, ahtaasti takaa, veivaten edestä. Viehättävä käytös. Toivoisin hieman lisää voimaa kokonaisuuteen. "

Ja jottei arvostelu jäisi kummittelemaan mieleen, loppuun iloisia lenkkeilykuvia kotikoiralauman Cessistä (ja muusta koplasta), joka oli täällä vierailevana tähtenä muutaman päivän :) Cessi-mummukka täyttää tämän kuun lopussa jo huimat 10v.




Cessi, Lumi & Usva






Mimokin murjottaa mukana..


Kolme pörröpöksyä <3

perjantai 10. heinäkuuta 2015

KUVAPÄIVITYS

Tässä on tänne raapustelut taas jääneet vähemmälle, mutta korvataan se kuvapläjäyksellä :) Lisäsin uusia kuvia myös Usvan omaan galleriaan. Lumi on tällä hetkellä niin karvaton, ettei sitä viiti edes kuvata :) Nyt meillä on täällä kotikoiralauman Cessi-muori yökyläilemässä. Mimollekkin galleriaan lisätty muutama uusi kuva. Sunnuntaina suuntana Usvan kanssa Oulun KV, odotuksia meillä ei ole minkäänlaisia, mitä nyt lähdetään katselemaan ja pyörähtään pikaisesti kehässä :) Myös Ylivieskan KV:n numerolappu tuli. Raahen ryhmikseen ilmoitin myös Usvan, jospa se etanaposti perille asti pääsee :) Kotosalla Mimo aloitti juoksun, ja Lumen juoksua odotellaan seuraavaksi alkavaksi..

Juhannuksena Usva ja Lumi pääsivät leikkimään Nuutti-beaglevanhuksen kanssa :)







Usva lähes 1v.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

USVA SIN BIS7

Usvan kanssa käytiin eilen match showssa, mätsäri oli hyvää harjoitusta ennen Oulun KV näyttelyä. Oltiin sovittu Usvan veljen, Otson, omistajan kanssa "treffit" mätsäriin. Oli kyllä mukava nähdä taas tuttuja, ja sisarukset pääsivät jälleen vähän telmimään. Teimme mätsärissä Otson omistajan kanssa koiravaihdokset, ja minä käytin Otson kehässä, kun taas Otson omistaja käytti Usvan. Olihan se jännittävää seurata kehän reunalla, kun toinen esittää omaa koiraa :) Usva esiintyi toisella esittäjällä ihan näppärästi, ja sai sinisen nauhan jatkaen sinisen saaneiden kehään. Otso puolestaan sai minun kanssa punaisen nauhan, ja jatkettiin punaisen saaneiden kehään. Punaisten kehässä oltiin Otson kanssa ns. viidensiä, ennen kuin pudottiin pois kehästä. Usva puolestaan pääsi sinisten ensimmäiseksi saakka, ja pääsi jatkamaan BIS-kehään. Esitin lopussa BIS-kehässä sitten Usvan itse, ja päästiin sinisten BIS 7 :ksi saakka :) Hienot oli palkinnotkin, mitkä mätsäristä saatiin kotiin viemiseksi.