"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

YLIVIESKA KV 19072015

Usva oli tänään mukana Ylivieskan KV-näyttelyssä, matkassa oli myös kotikoiralauman Otto-boy. Keli oli aika harmaa ja sateinen, onneksi vettä ei vielä silloin satanut, kun me olimme näyttelypaikalla. Usvan kanssa on helppo mennä kehään, kun ei aseta minkäänlaisia odotuksia :) Usva sai kehästä tuomarilta laatumaininnan JUN EH, ja esiintyminen oli Usvalla omasta mielestäni hyvää :) Korvatkin pysyivät nyt tällä kertaa ehkä hitusen paremmin ylhäällä kuin viime näyttelyssä. Tuomarina meillä oli Pirjo Hjelm, ja arvostelu kuuluu seuraavasti:

" Pieni, kauttaaltaan melko kevyt narttu. Hyvin naisellinen, mutta turhan kevyt pää. Hyvä purenta, hyvä asentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Kevyt raajainen luusto. Hyvä rungon pituus. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu hyvin. Hyvä turkki. "

Kilpailuluokan jälkeen Usvalla iskikin sitten kehän laidalla tylsyys, ja neiti päätti puraista hienon näyttelyhihnansa katki ja karkasi hihnasta viereisen koiran luokse :D Onneksi saatiin karkuri nopsaan kiinni. Usvalla meinaa vähän olla sellaista jääräpäisyyttä, ettei neiti välttämättä anna enää kiinni jos otetaan hihnaa esiin. Kotonakin Usva juoksee aina sängyn alle, kun pitäisi jonnekkin olla lähtemässä ja hihnaa laittamassa. Täytyi sitten käydä ostamassa Usvalle uusi näyttelyhihna pois lähtiessä. 

Kotimatkakaan meillä ei sujunut ihan ongelmitta.. Äidin auto, jolla oltiin liikenteessä, päätti lasahtaa kesken ajon moottoritiellä ja jouduttiin sitten koirien kanssa oottelemaan tovi apulaisia.. Koirilla meinas hieman kuuma tulla odotellessa, mutta onneksi sentään päästiin kotiin asti loppujen lopuksi. Toivottavasti autossakaan ei olisi mitään isompaa mennyt riksraks..

Kuvia tulee mahdollisesti tähän myöhemmin :)

tiistai 14. heinäkuuta 2015

FISUN HAJUINEN UIMAMAISTERI

Koirien kanssa ollaan tänään ajeltu vähän sinne sun tänne. Aluksi ajettiin Sanginjoelle ystävien seuraan makkaranpaistoon hieman extempore-retkenä. Siellä koirat saivat ihmetellä, kun jotkut olivat kalalla samalla nuotiopaikalla, ja maastosta löytyi kivoja kalantuoksuisia paikkoja, missä piehtaroida.. Ja voin kyllä sanoa, että Usva ainakin on tällä hetkellä ihanan kalan tuoksuinen.. Liekkö tuo lähtee sunnuntaihin mennessä pois, vai pitääkö meidän Usvan kanssa alkaa pesuhommiin vielä ennen Ylivieskan näyttelyä. Lumi puolestaan keskittyi herkkujen kerjäämiseen, ja tuntemattomilta ihmisiltä rapsutuksien saamiseen. Mimo omaan tapaansa oli hihnannokassa puussa kiinni, ettei ota heti jalkoja alle ja karkaa..

Retkimaisemia :)


Usva piehtaroimassa ja hakemassa fisu-aromeja..



Retkeläiset juomassa :)

Retken jälkeen piakkoin olikin Lumen agireenit, missä Lumella oli taas korvat niiiiiin hukassa.. Keskittymiskyky huiteli jossain omilla teillään, ja muutenki homma meillä oli aika toivotonta.. Mutta sentään Lumi on nyt mennyt rengasta maksikorkeudella ilman väistämistä, ja keinua Lumi lähtee suorittamaan jo aika kivasti itsenäisemmin, ilman älyttömiä apuja.. Vielään ei olla annettu keinun rämähtää alas ainoastaan Lumen painosta, vaan ollaan käsin hieman kevennetty keinun alastuloa. 

Reeneistä ajettiinkin sitten suoraan Jääliin kaverikoira Kiraa ja Kiran emäntää moikkaamaan :) Kyllä oli meno alussa sen näköistä, niinkuin koirat eivät ikinä ennen olisi Kiraa nähneet. Vetämistä puolelle jos toisellekkin.. Metsään päästyään koirat saivat juosta vapaana, ja menoa kyllä riitti. Koirat pääsivät myös montuille uimaan, missä Mimo ja Usva kävivät vedessä Kiran kanssa, kun taas Lumi pysytteli koko ajan sopivan välimatkan päässä vedestä :D Usva kyllä yllätti jälleen omalla vesi-innollaan :) Jotenkin Lumen myötä sitä ajattelee, ettei lapinkoirat mielellään kyllä uimaan mene, mutta Usva ja Kira kahlasivat kyllä molemmat siihen malliin, että vesi oli niistä varmasti mukavan viilentävää ja raitista :) Usvankin varmasti saisi uimaan kunnolla jos esim. itse olisi samalla uimassa. Joitain kuvia lisäsin gallerian puolelle, ja tässä myös osa:

Lumi & Kira




Välillä tytöt melskasivat kolmistaan.. Aikamoista rallia :)







sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

OULU KV 12072015 & VIERAILEVA TÄHTI

Usva kävi tänään junnuluokassa Oulun KV-näyttelyssä. Meillä ei ollut minkäänlaisia odotuksia paikan päälle lähtiessä, joten tuloskaan ei harmittanut oikeastaan lainkaan :D Tyytyväinen olin Usvan esiintymiseen, välillä oli jälleen korvat luimussa, vaikka kuinka yritti niitä neidiltä houkutella esiin. Tuomarin arvosteltaessa Usva jaksoi kuitenkin hienosti esiintyä, ja sai tuomarilta tällä erää laatumaininnan hyvä (H). Paikan päällä nähtiin myös Usvan velipoikaa, Otsoa, sekä Otson emäntää :) Sisarukset kumpainenkin saivat H:t, mutta esiintyivät kyllä molemmat mallikkaasti. Alla tuomari Maija Mäkisen arvostelu Usvasta:

" Siro feminiininen narttu. Pieni koko. Hyvät mittasuhteet. Kaunis ylälinja. Kevytpiirteinen pää, jossa kapea kuono-osa. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Leuat saisivat olla leveämmät. Kaunis kaula. Ikäisekseen hyvä runko. Tasapainoiset kulmaukset. Kevyt luusto. Turkki ei parhaimmillaan. Liikkuu hyvin sivusta, ahtaasti takaa, veivaten edestä. Viehättävä käytös. Toivoisin hieman lisää voimaa kokonaisuuteen. "

Ja jottei arvostelu jäisi kummittelemaan mieleen, loppuun iloisia lenkkeilykuvia kotikoiralauman Cessistä (ja muusta koplasta), joka oli täällä vierailevana tähtenä muutaman päivän :) Cessi-mummukka täyttää tämän kuun lopussa jo huimat 10v.




Cessi, Lumi & Usva






Mimokin murjottaa mukana..


Kolme pörröpöksyä <3

perjantai 10. heinäkuuta 2015

KUVAPÄIVITYS

Tässä on tänne raapustelut taas jääneet vähemmälle, mutta korvataan se kuvapläjäyksellä :) Lisäsin uusia kuvia myös Usvan omaan galleriaan. Lumi on tällä hetkellä niin karvaton, ettei sitä viiti edes kuvata :) Nyt meillä on täällä kotikoiralauman Cessi-muori yökyläilemässä. Mimollekkin galleriaan lisätty muutama uusi kuva. Sunnuntaina suuntana Usvan kanssa Oulun KV, odotuksia meillä ei ole minkäänlaisia, mitä nyt lähdetään katselemaan ja pyörähtään pikaisesti kehässä :) Myös Ylivieskan KV:n numerolappu tuli. Raahen ryhmikseen ilmoitin myös Usvan, jospa se etanaposti perille asti pääsee :) Kotosalla Mimo aloitti juoksun, ja Lumen juoksua odotellaan seuraavaksi alkavaksi..

Juhannuksena Usva ja Lumi pääsivät leikkimään Nuutti-beaglevanhuksen kanssa :)







Usva lähes 1v.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

USVA SIN BIS7

Usvan kanssa käytiin eilen match showssa, mätsäri oli hyvää harjoitusta ennen Oulun KV näyttelyä. Oltiin sovittu Usvan veljen, Otson, omistajan kanssa "treffit" mätsäriin. Oli kyllä mukava nähdä taas tuttuja, ja sisarukset pääsivät jälleen vähän telmimään. Teimme mätsärissä Otson omistajan kanssa koiravaihdokset, ja minä käytin Otson kehässä, kun taas Otson omistaja käytti Usvan. Olihan se jännittävää seurata kehän reunalla, kun toinen esittää omaa koiraa :) Usva esiintyi toisella esittäjällä ihan näppärästi, ja sai sinisen nauhan jatkaen sinisen saaneiden kehään. Otso puolestaan sai minun kanssa punaisen nauhan, ja jatkettiin punaisen saaneiden kehään. Punaisten kehässä oltiin Otson kanssa ns. viidensiä, ennen kuin pudottiin pois kehästä. Usva puolestaan pääsi sinisten ensimmäiseksi saakka, ja pääsi jatkamaan BIS-kehään. Esitin lopussa BIS-kehässä sitten Usvan itse, ja päästiin sinisten BIS 7 :ksi saakka :) Hienot oli palkinnotkin, mitkä mätsäristä saatiin kotiin viemiseksi.



keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

ONNEA LUMI 3V!


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

ILPO OJALA: HANDLERKURSSI

Jottei varmasti minään aamuna saisi nukkua edes hitusen pitempään, niin tänäänkin ajeltiin koirien kanssa Iihin Iin koiraharrastajien järjestämälle handler -kurssille, jota pitämässä oli näyttelykonkari Ilpo Ojala. Itselläni näyttelytaustaa on liki 8-9 vuoden ajalta, mutta aina voi oppia uutta, niin kuin tänäänkin :) 

Miksihän sitä on aina niin laatikkomaisesti ajatteleva? Ilpo toi esille, miten muualta (liikuntaharrastuksista, muista koiralajeista) voi tuoda ajattelutapaa myös näyttelypuolelle. Niin, miksipä ei? Näyttely on koiran esittämistä ohjaamisen kautta, samaa ohjausta käytetään myös esim. agilityssa. Koiraa pyydetään tekemään jotain, oli se sitten hyppäämään estettä taikka tokon puolella tekemään jotain liikettä, joten miksei myös näyttelypuolella voisi koiraa pyytää esiintymään? Näyttelypuolella puhutaan koiran ja ohjaajan välisestä yhteistyöstä. Koiran kanssa pitäisi olla samalla ajatustasolla, kuunnella koiraa, ja antaa koiralle mahdollisuus edustaa itseään. Tietenkään kaikkihan ei suurimmassa osassa tapauksissa käy ihan niin helposti, vaan sen eteen joutuu nimenomaan harjoittelemaan, ihan kuten muissakin lajeissa. Osa koirista on syntyjään esiintymisluonteisia, osa taas tarvitsee ns. buustausta ja tsemppiä. Usvan kanssa kyllä saatiin paljon uutta motivaatiota ja puhtia meidän nätöreenaamiseenkin.

Ilpo toi myös esille sen, että pitäisi muistaa ottaa kehässä aina se oma aikansa siihen, että esittää koiraansa. Näyttelytkin aina ovat maksullisia, joten miksi kehässä pitäisi olla hillittömän nopeasti koiraansa esittävä? Koiransa näyttelyyn vievä periaatteessa maksaa ajastaan kehässä, joten eiköhän sen hetken saa tehdä omalla tahdilla, ja näinhän se on. Itse jatkossa kyllä pyrin siihen, että oma vuoro kehässä koiran kanssa on meidän aikaa, ja me saadaan se käyttää ihan rauhassa siihen, että saisi koiran esitettyä niin hyvin kuin mahdollista.

Mitäs me sitten Usvan kanssa opittiin? Usvasta huomaa miten sen vireys- ja motivaatiotaso ovat eri luokkaa tokoa reenatessa, kun vertaa nätön reenaamiseen tai kehässä olemiseen. Tokossa Usva on motivoitunut, valmis tarjoamaan taitojaan. Kun taas nätössä Usvan motivaatio laskee, eikä siinä yhdessä tekeminen ole niin mieluista. Eli nätöpuolelle on enemmän kiinnitettävä huomiota motivaation luomiseen, sekä koiran innostamiseen. Miten saada koiran silmät säihkymään senkin lajin puolella, olemaan odottava ja yhdessä tekemistä tarjoava.

Toinen asia on korvien asennon hakeminen. Usva usein (aina?) menee kehässä korvat luimussa ja seistessäkin sillä paljon on korvat takana. Usvan pää on vielä kehitystä kaipaava ja kun korvat ovat luimussa, näyttää pää vielä enemmän luisulta. Korvien hakemista "paikoilleen" voi myös alkaa kannustamaan jo esiintymisliikkeitä tehdessä, jolloin koiralla olisi korvat ylhäällä viimeistään tuomarin edessä seistessä ja sivuprofiilia esitettäessä. Eihän tämmöseenkään asiaan osannut itse kiinnittää aikaisemmin huomiota.. Ennen tein niin, että vasta seistessä yritin houkutella Usvan korvia nousemaan.

Paljon muitakin vinkkejä saatiin, ja voin kyllä suositella lämpimästi Ilpon kurssia muillekkin, mikäli sellaiseen on mahdollisuus päästä osallistumaan :) Hyvällä kehäesiintymisellä, iloisella asenteella ja osaavalla handlauksella koiran saa parhaimmassa tapauksessa "kasvamaan" ja loistamaan, erottumaan muista. Ja "kasvamista" me Usvan kanssa tarvitaan :)



P.S. Muhoksen ryhmiksestä sain Usvasta hyviä kuvia, kiitos siitä kuvaajalle Tarulle :) Kuvat lisätty galleriaan näyttelykansioon.


Muhos RN 06062015, Kuvaaja: Taru Vallius

Muhos RN 06062015, Kuvaaja: Taru Vallius