"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

USVA MÄTSÄRISSÄ

Usva kävi tänään mach showssa muistelemassa hieman miten siellä koirajoukon keskellä oikein käyttäydytään :) Meillä on parin viikon kuluttua näyttely Tervolassa, joten tämä oli tervetullutta harjoittelua. Tapahtumapaikalle mennessä sekä paikan päällä alussa Usva oli vähän rauhaton, ja yritti päästä jokaisen koiran luokse tekemään tuttavuutta. Neiti kuitenkin nopeasti tottui suureen määrään koiria, ja päästiin käymään kehässäkin esiintymässä. Usvan kisatoverina taisi kehässä olla rotikan pentu, joka oli Usvaa varmaan pari kokoa suurempi. Mikähän siinä on, että aina meillä on vastassa jokin isokokoinen koira :) Noh, Usva sai hienosti punaisen nauhan ja jatkoon päästiin n. 10 koiran joukkoon, mutta ei kuitenkaan palkintosijoille saakka. Eipä tuo meitä haitannut, kun pääpointti oli harjoittelussa ja kehäesiintymisen muistelussa :) Kehässä Usva liikkui oikein näppärästi, ja seisominenkin sujui kohtalaisesti. Näyttelyasennossa pysymistä pitäisi alkaa reenaamaan lisää. Hampaiden katsominen sujui aika mutkattomasti, mitä nyt Usva hieman pakitti karkuunpäin, kun tuomari kurkkasi hampaita.. Hyvillä mielin kuitenkin suunnataan Tervolaan, missä Usva osallistuu viimeistä kertaa pentuluokkaan :)



sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

KUVARÄPSYJÄ




Usva 8kk



Mimo-raasu, kun yllä kurapuku ja vedonestopanta :)





Jokunen uutukainen kuva lisätty myös Usvan sekä Lumen galleriaan :)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

HÖPÖHÖPÖ TOKOEPIKSET

Tämä viikonloppu on kyllä ollut TOKOa täynnä. Eilen olin kuuntelemassa, kun käytiin läpi voimaan tulevia uusia TOKO-sääntöjä. Koulutus oli tarkoitettu lähinnä ohjaajille, mutta mukaan pääsi myös muitakin :) Oli kyllä ihan mielenkiintoista näin aikalailla TOKO ummikkona olla kuuntelemassa ja näkemässä liikkeiden oikeaa suoritusta. Tokihan Usvan kanssa ollaan jo ahkerasti ALO luokan liikkeitä reenailtu, mutta koulutuksen kautta sai vinkkejä ja ahaa-elämyksiä sitten niitä jatkojuttuja varten :)

Tänään sitten käytiin Usvan kanssa sähläämässä TOKO epiksissä mölliluokassa. Ja nimenomaan sähläämässä.. Usva teki suurinpiirtein kaikkea muutakuin sitä mitä olisi pitänyt keskittyä tekemään. Kentässä oli hirveän paljon mielenkiintoisia hajuja ja roskia, mitka oli Usvasta paljon kivempia kuin tekemiseen keskittyminen. Välillä homma sujui, mutta kyllähän se meni aikalailla penkin alle meidän osalta. Nooh, näin tällä kertaa. Oltiin tosiaan, yllätys yllätys, viimeisiä taas, mutta eipä siinä. Yksi kokemus rikkaampana jälleen kerran. Itse taas jännitin koko tilannetta ihan älyttömästi, mikä varmasti osaltaan vaikutti koirankin höseltämiseen. Pisteitä saatiin 86,5/120 p.




Luoksepäästävyys: Usva kävi aikalailla ylikierroksilla, kun tuomari tuli käymään meidän luona. Innokkuutta riitti vaikka miten paljon. Vähäisempikin iloisuus olisi kyllä riittänyt, entä kuin sellainen yli-innokas häsläys :)

Paikkamakuu: Perusasento alussa tuotti hankaluutta, Usvalla oli jo siinä vaiheessa ihan muut jutut mielessä kuin liikkeen tekeminen. Maahanmeno sujui ihan hyvin, ja paikalle jättäminen, mutta siitä alkoikin sitten hillitön kentän nuuskiminen ja roskien syöminen, kunnes Usva hoksasi jonkin pienen namin vähän edempänä ja liikahti hieman paikkamakuulta namia kohti syödäkseen sen :D Perusasentoon palaaminen tapahtui vähän varastaen.

Seuraaminen kytkettynä: Jep jep, mitähän tästäkin nyt sanoisi. Nenä kiinni maassa kuvaa tilannetta parhaiten..

Liikkeestä maahan: Tämä liike meillä sujui kaikista parhaiten, vaikka epäilin kyllä sen onnistumista. Seuraaminen oli mallikasta, ja maahanmenokin onnistui yhdestä käskystä. Maahanmeno oli vähän hidasta, mutta onnistui kuitenkin :) Perusasentoon palaaminen oli taas ennakoitua, mutta mitä pienistä :)

Luoksetulo: Ensimmäisellä yrittämällä Usva lähti istumaan jätettäessä minun perään, ja toisella kerralla Usva nousi istumalta seisomaan, jotta sai paremmin nuuskuteltua kenttää. Luoksetulo oli kuitenkin vauhdikas ja paluu perusasentoon hyvä :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

AGIEPIKSET

Lumen kanssa uskaltauduttiin agilityepiksiin yli vuoden tauon jälkeen. Miksihän sitä on itse niin typerä, että jännittää tuollaistakin, vaikka kyse leikkimielisistä kisoista.. Lumen kanssa kokeiltiin mölliluokan maksirataa pariin kertaan. Radalla estekorkeus oli 40 cm, ja rata sisälsi hyppyjä ja putkia. Ensimmäinen ratasuoritus oli vähän sähläystä, mutta toisella kerralla jo sujui paremmin. Oltaisiin saatu Lumen kanssa uusinnalla virheetön rata, ellei Lumi olisi yhden putken kohdalla kieltänyt, ja sujahtanut väärästä päästä putkea.. Ajaksi uusintaradalla saatiin 30,77 sek. Hauskaa meillä kuitenkin oli kaikesta jännittämisestä huolimatta :) Tässä vielä lyhyt videonpätkä meidän radan uusinnasta, ja tuosta putkivirheestä..




Usvan ilmoitin juuri Tervolan ryhmikseen, joka on 4.4. Elin ihan siinä luulossa, että kakara menee jo junnuhin, mutta eihän Usva olekkaan vielä huhtikuun alussa ehtinyt täyttää 9 kuukautta. Joten minikakru pääsee isoihin pentuihin :) Tuomarina lapinkoirilla toimii Hannu Talvi. Meillä Usvan kanssa loppui ainakin hetkeksi säännölliset TOKO-tunnit, kunnes toivon mukaan päästään taas johonkin tunnille reenaamaan. Tällä väliajalla koitetaan parhaamme mukaan reenailla kotosalla :) 

Usvan säkäkorkeutta olen koittanut mittailla taas, jotain 42 cm se on ollut nyt jo jonkin aikaa. Kyllähän se nartun sallittujen mittojen sisään menee, kun heittoa on ihannesäkäkorkeudesta 2 cm, mutta Usvalla vain koko hämääntyy, kun rungonkin mitta on aika lyhyt verrattuna esim. Lumen runkoon. Noh, minikakru on nimensä veroinen ;)

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

TOKOEPIKSET

Usvan kanssa osallistuttiin viime viikonloppuna TOKOn epiksiin. Lähdimme leikkimielellä, hakemaan kokemusta kisatunnelmasta sekä häiriötekijöistä. Usva osallistui mölliluokkaan, jossa liikkeinä oli luoksepäästävyys, paikallaolo 1min, seuraaminen, liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja kokonaisvaikutus. Usvan kanssa oltiin toisesta päästä ekoja, eli viimeisiä ;) Tämähän ei meitä haitannut lainkaan, koska oli niin mukavaa "leikisti" kisata. Tulokseksi Usva sai 99/120p.

Luoksepäästävyys (10x1=10p.). Usva odotti hyvin perusasennossa, ja suoriutui luoksepäästävyydestä ihan hyvin. Vähän oli tuomarin kosketuksesta johtuvaa väistämistä, mutta ainakin perusasento säilyi ilman karkuun karkaamista :)

Paikallaolo 1min (8x3=24p.). Paikallaolo sujui vaivatta ja Usva jaksoi pysyä paikallaan maaten koko minuutin ajan ilman, että välillä olisi käynyt koiraa palkkaamassa. Makuuasento taisi jossain vaiheessa hieman valahtaa toiselle lonkalle lötköttämiselle..



Seuraaminen (9x3=27p.). Seuraaminen hihnassa onnistui loppua kohden hyvin, alussa seuraaminen meni vähän penkin alle, kun Usvan panta oli huonosti ja kutitteli korvaa. Usvahan tietysti mielummin rapsutteli korvaa, kuin olisi tehnyt liikettä.. :)

Liikkeestä maahanmeno (9x2=18p.). Seuraaminen onnistui, ja liikkeestä maahanmeno tapahtui hieman hitaasti, ja maassa Usva hieman ryömi eteenpäin, mutta muutoin liike onnistui kyllä ihan kohtalaisesti :) Mitä nyt asento maassa oli aikalailla vinossa, mutta mitäs pienistä :)


Luoksetulo (5x2=10p.). Mitähän tähän nyt sanoisi? Hommahan ei onnistunut oikein lainkaan. Jännitin jo valmiiksi sitä, pysyykö Usva istuen paikallaan sen aikaa, että pääsen riittävän kauas koirasta. Niinhän siinä kävi, että Usva karkasi kahdella kerralla perääni jolloin liikkeestä ei enää tullut mitään. Kolmannella kerralla Usvaa pidettiin paikallaan pannasta, ja luokse kutsuttaessa vauhti oli ihan hyvä sekä perusasentoon palaaminen onnistui hienosti :)


Kokonaisvaikutus (10x1=10p.).

Seuraavat TOKOepikset olisivat maaliskuun alkupuolella :) Jotenkin Usvan kanssa "kisaaminen" tuntuu helpommalta entä kuin jos ajattelisi, että Lumen kanssa alkaisi kisaamaan virallisesti.. Agilityssa pitää kuitenkin ajatella niin paljon enemmän, ja tuhat kertaa nopeammin.. Ehkä siinä on se syy tuntemuksiin kisaamisesta näiden lajien yhteydessä..

tiistai 24. helmikuuta 2015

KUVASATOA

Kuvapläjäystä aiemmin mainituista lenkkeilykuvista. Kotikoiralauman joukossa -albumiin lisäsin joitain tuoreita kuvia, sekä myös Lumen ja Usvan kuvakansioista löytyy uudempia otoksia :)

Hammaskaluston esittelyä :) ..

..Sama puuha jatkuu :)





torstai 19. helmikuuta 2015

TULEVAA

Muutama kuvanen kotilauman keskeltä, myös lenkkireissulta on tullut kuvia räpsittyä, niitä tulossa kunhan tältä laiskuudelta saan ne käytyä läpi :)

Kotona täällä Lumen juoksun pitäisi alkaa pikkuhiljaa olemaan ohitse. Saas nähdä milloin Usva aloittaa ensimmäisen juoksunsa. Usva on kotona alkanut hirveästi melskaamaan Mimon kanssa, ja Mimokin painii Usvan kanssa niin kuin jokin pikkupentu. Usvan kanssa olisi tarkoitus käydä sunnuntaina leikkimielisissä tokokisoissa osallistumassa mölliluokkaan. Luokassa on liikkeinä luoksepäästävyys, luoksetulo, paikkamakuu 1min, seuraaminen ja olisikohan ollut vielä liikkeestä maahanmeno.. Jännittää jo valmiiksi :) Täytyy myös muistaa ilmoittaa Usva Tervolan ryhmikseen, vaikka vähän luulen, että Usva tulee junnuluokassa erottumaan muista pienen koonsa puolesta..

Lumen kanssa ollaan edistytty agilityssa keinun suhteen niinkin paljon (ainakin meille paljon), että Lumi viimeksi keinua reenatessa suostui juoksemaan keinua pitkin aika pitkälle jo hyvillä mielin ja vauhdin kanssa :) Keinureenissä apuna oli pöytä, jottei keinun toinen pää pääsisi rämähtämään yhtäkkiä alas asti, vaan se laskeutui nyt ns. puoliväliin pöydän ansiosta. Olinhan minä kyllä niin ylpeä Lumen rohkeudesta :) Tästä on taas hyvä jatkaa keinun reenaamista :)
 

Otto-veli pitää huolta siskosta :)


:D


Usva ja Piitu


Lumi, Otto, Piitu ja Usva