"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

OULU KV 12072015 & VIERAILEVA TÄHTI

Usva kävi tänään junnuluokassa Oulun KV-näyttelyssä. Meillä ei ollut minkäänlaisia odotuksia paikan päälle lähtiessä, joten tuloskaan ei harmittanut oikeastaan lainkaan :D Tyytyväinen olin Usvan esiintymiseen, välillä oli jälleen korvat luimussa, vaikka kuinka yritti niitä neidiltä houkutella esiin. Tuomarin arvosteltaessa Usva jaksoi kuitenkin hienosti esiintyä, ja sai tuomarilta tällä erää laatumaininnan hyvä (H). Paikan päällä nähtiin myös Usvan velipoikaa, Otsoa, sekä Otson emäntää :) Sisarukset kumpainenkin saivat H:t, mutta esiintyivät kyllä molemmat mallikkaasti. Alla tuomari Maija Mäkisen arvostelu Usvasta:

" Siro feminiininen narttu. Pieni koko. Hyvät mittasuhteet. Kaunis ylälinja. Kevytpiirteinen pää, jossa kapea kuono-osa. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Leuat saisivat olla leveämmät. Kaunis kaula. Ikäisekseen hyvä runko. Tasapainoiset kulmaukset. Kevyt luusto. Turkki ei parhaimmillaan. Liikkuu hyvin sivusta, ahtaasti takaa, veivaten edestä. Viehättävä käytös. Toivoisin hieman lisää voimaa kokonaisuuteen. "

Ja jottei arvostelu jäisi kummittelemaan mieleen, loppuun iloisia lenkkeilykuvia kotikoiralauman Cessistä (ja muusta koplasta), joka oli täällä vierailevana tähtenä muutaman päivän :) Cessi-mummukka täyttää tämän kuun lopussa jo huimat 10v.




Cessi, Lumi & Usva






Mimokin murjottaa mukana..


Kolme pörröpöksyä <3

perjantai 10. heinäkuuta 2015

KUVAPÄIVITYS

Tässä on tänne raapustelut taas jääneet vähemmälle, mutta korvataan se kuvapläjäyksellä :) Lisäsin uusia kuvia myös Usvan omaan galleriaan. Lumi on tällä hetkellä niin karvaton, ettei sitä viiti edes kuvata :) Nyt meillä on täällä kotikoiralauman Cessi-muori yökyläilemässä. Mimollekkin galleriaan lisätty muutama uusi kuva. Sunnuntaina suuntana Usvan kanssa Oulun KV, odotuksia meillä ei ole minkäänlaisia, mitä nyt lähdetään katselemaan ja pyörähtään pikaisesti kehässä :) Myös Ylivieskan KV:n numerolappu tuli. Raahen ryhmikseen ilmoitin myös Usvan, jospa se etanaposti perille asti pääsee :) Kotosalla Mimo aloitti juoksun, ja Lumen juoksua odotellaan seuraavaksi alkavaksi..

Juhannuksena Usva ja Lumi pääsivät leikkimään Nuutti-beaglevanhuksen kanssa :)







Usva lähes 1v.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

USVA SIN BIS7

Usvan kanssa käytiin eilen match showssa, mätsäri oli hyvää harjoitusta ennen Oulun KV näyttelyä. Oltiin sovittu Usvan veljen, Otson, omistajan kanssa "treffit" mätsäriin. Oli kyllä mukava nähdä taas tuttuja, ja sisarukset pääsivät jälleen vähän telmimään. Teimme mätsärissä Otson omistajan kanssa koiravaihdokset, ja minä käytin Otson kehässä, kun taas Otson omistaja käytti Usvan. Olihan se jännittävää seurata kehän reunalla, kun toinen esittää omaa koiraa :) Usva esiintyi toisella esittäjällä ihan näppärästi, ja sai sinisen nauhan jatkaen sinisen saaneiden kehään. Otso puolestaan sai minun kanssa punaisen nauhan, ja jatkettiin punaisen saaneiden kehään. Punaisten kehässä oltiin Otson kanssa ns. viidensiä, ennen kuin pudottiin pois kehästä. Usva puolestaan pääsi sinisten ensimmäiseksi saakka, ja pääsi jatkamaan BIS-kehään. Esitin lopussa BIS-kehässä sitten Usvan itse, ja päästiin sinisten BIS 7 :ksi saakka :) Hienot oli palkinnotkin, mitkä mätsäristä saatiin kotiin viemiseksi.



keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

ONNEA LUMI 3V!


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

ILPO OJALA: HANDLERKURSSI

Jottei varmasti minään aamuna saisi nukkua edes hitusen pitempään, niin tänäänkin ajeltiin koirien kanssa Iihin Iin koiraharrastajien järjestämälle handler -kurssille, jota pitämässä oli näyttelykonkari Ilpo Ojala. Itselläni näyttelytaustaa on liki 8-9 vuoden ajalta, mutta aina voi oppia uutta, niin kuin tänäänkin :) 

Miksihän sitä on aina niin laatikkomaisesti ajatteleva? Ilpo toi esille, miten muualta (liikuntaharrastuksista, muista koiralajeista) voi tuoda ajattelutapaa myös näyttelypuolelle. Niin, miksipä ei? Näyttely on koiran esittämistä ohjaamisen kautta, samaa ohjausta käytetään myös esim. agilityssa. Koiraa pyydetään tekemään jotain, oli se sitten hyppäämään estettä taikka tokon puolella tekemään jotain liikettä, joten miksei myös näyttelypuolella voisi koiraa pyytää esiintymään? Näyttelypuolella puhutaan koiran ja ohjaajan välisestä yhteistyöstä. Koiran kanssa pitäisi olla samalla ajatustasolla, kuunnella koiraa, ja antaa koiralle mahdollisuus edustaa itseään. Tietenkään kaikkihan ei suurimmassa osassa tapauksissa käy ihan niin helposti, vaan sen eteen joutuu nimenomaan harjoittelemaan, ihan kuten muissakin lajeissa. Osa koirista on syntyjään esiintymisluonteisia, osa taas tarvitsee ns. buustausta ja tsemppiä. Usvan kanssa kyllä saatiin paljon uutta motivaatiota ja puhtia meidän nätöreenaamiseenkin.

Ilpo toi myös esille sen, että pitäisi muistaa ottaa kehässä aina se oma aikansa siihen, että esittää koiraansa. Näyttelytkin aina ovat maksullisia, joten miksi kehässä pitäisi olla hillittömän nopeasti koiraansa esittävä? Koiransa näyttelyyn vievä periaatteessa maksaa ajastaan kehässä, joten eiköhän sen hetken saa tehdä omalla tahdilla, ja näinhän se on. Itse jatkossa kyllä pyrin siihen, että oma vuoro kehässä koiran kanssa on meidän aikaa, ja me saadaan se käyttää ihan rauhassa siihen, että saisi koiran esitettyä niin hyvin kuin mahdollista.

Mitäs me sitten Usvan kanssa opittiin? Usvasta huomaa miten sen vireys- ja motivaatiotaso ovat eri luokkaa tokoa reenatessa, kun vertaa nätön reenaamiseen tai kehässä olemiseen. Tokossa Usva on motivoitunut, valmis tarjoamaan taitojaan. Kun taas nätössä Usvan motivaatio laskee, eikä siinä yhdessä tekeminen ole niin mieluista. Eli nätöpuolelle on enemmän kiinnitettävä huomiota motivaation luomiseen, sekä koiran innostamiseen. Miten saada koiran silmät säihkymään senkin lajin puolella, olemaan odottava ja yhdessä tekemistä tarjoava.

Toinen asia on korvien asennon hakeminen. Usva usein (aina?) menee kehässä korvat luimussa ja seistessäkin sillä paljon on korvat takana. Usvan pää on vielä kehitystä kaipaava ja kun korvat ovat luimussa, näyttää pää vielä enemmän luisulta. Korvien hakemista "paikoilleen" voi myös alkaa kannustamaan jo esiintymisliikkeitä tehdessä, jolloin koiralla olisi korvat ylhäällä viimeistään tuomarin edessä seistessä ja sivuprofiilia esitettäessä. Eihän tämmöseenkään asiaan osannut itse kiinnittää aikaisemmin huomiota.. Ennen tein niin, että vasta seistessä yritin houkutella Usvan korvia nousemaan.

Paljon muitakin vinkkejä saatiin, ja voin kyllä suositella lämpimästi Ilpon kurssia muillekkin, mikäli sellaiseen on mahdollisuus päästä osallistumaan :) Hyvällä kehäesiintymisellä, iloisella asenteella ja osaavalla handlauksella koiran saa parhaimmassa tapauksessa "kasvamaan" ja loistamaan, erottumaan muista. Ja "kasvamista" me Usvan kanssa tarvitaan :)



P.S. Muhoksen ryhmiksestä sain Usvasta hyviä kuvia, kiitos siitä kuvaajalle Tarulle :) Kuvat lisätty galleriaan näyttelykansioon.


Muhos RN 06062015, Kuvaaja: Taru Vallius

Muhos RN 06062015, Kuvaaja: Taru Vallius

lauantai 6. kesäkuuta 2015

MUHOS RN 06062015

Tänää käytiin Muhoksella ryhmiksessä Usvan ja Lumen kanssa. Mukana kotikoiralauman joukosta myös Piitu ja Otto. Koko päivähän siellä vierähti, kun Otto oli hienosti RYP 4 :) Myös Mimo oli kevythäkissä turistikoirana. Omat likat pärjäsivät kehässä ihan mukavasti. Lumi sai odotetun AVO EH:n, tuomari olisi kaivannut lähes 3-vuotiaaksi koiraksi enemmän jykevyyttä rakenteeseen. Agilitykoiranhan on parempi olla kevyempi ;) Usvakin pärjäsi hienosti useamman (ehkä likemmäs 10 junnua?) junnunartun joukosta JUN ERI3 saakka :) Ja jälleen tuomari mittasi Usvan, mutta taaskaan sitä ei oltu merkattu arvostelulomakkeeseen :/ Olisi ihan mukava tietää, paljonko tuomarit saavat Usvalle korkeutta. Muhokselle lapinkoiria oli ilmoitettu muistaakseni likemmäs 45 kpl, joista suurin osa oli narttuja. Tuomarina lapinkoirilla toimi Pekka Teini. Alla neitien arvostelut ja kuvat:

Lumi:

" Lähes 3 vuotias narttu, joka edelleen kevyt runkoinen. Oikeapiirteinen pää, hieman pyöreät silmät. Hyvä kaula. Kevyt rintakehä. Hyvä lantion asento ja hyvät kulmaukset takana. Välikämmen taipuu voimakkaasti. Mukava käytös. "




Usva:

" Rotutyyppi erittäin hyvä. Pienikokoinen mittasuhteiltaan oikea. Hyvin kulmautunut ja hienosti käyttäytyvä nuori narttu. Hieman kevyt kuono-osa ja vaaleat silmät, muuten hyvä pää. Erinomainen ylälinja. Nartulle sopivan vahva runko. Erinomaiset kulmaukset sekä edessä että takana. Hyvä häntä. Hieman pehmeä nuoren koiran karvapeite. Mukava käytös. "

Usva 10 kk





Kotiinpäästyä olikin nyt hyvä harjata Lumen irtoava pohjavilla lähes kokonaan pois :) Neiti on nyt aika hyvin kesäbikini turkissaan. Usva ei ole vieläkään pudottanut junnukarvaansa, vaikka ensimmäinen juoksukin on ollutta ja mennyttä.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

ILTAKISAT

Eilen osallistuttiin Lumen kanssa jälleen hyppyradalle. Hylkyhän sieltä taas tuli, ja homma meni penkin alle jälleen renkaan kohdalla. Lumesta näki jo selvästi rengasta lähestyttäessä, että se tulee kiertämään sen.. Liian hyvä on neidillä muisti niiden aikaisempien vahinkojen suhteen. Muuten rata tuntui ihan mukavalta, mutta pari hankalaa kohtaa siinä kyllä oli.. Ei oikein itse tiennyt mitä niissä olisi ollut järkevintä tehdä.. Lopputuloksena siinä sitten pysäytti Lumen vauhtia liian myöhään/aikaisin taikka sitten oli itse koiran edessä, kun ei ehtinyt alta pois..


Noh, me jatketaan nyt rengasreeniä harkoissa. Täytyy vaikka palata hieman taaksepäin ajassa, ja ottaa rengasta mahdollisimman suorasta tulosuunnasta ja aina palkkaamalla esteen jälkeen. Toinen vaihtoehto olisi jättää rengas kokonaan tauolle, ja aloittaa sen reenaus myöhemmin "alusta", mutta siinä sitten tuleekin varmasti puolen vuoden takapakki, kuten keinun kanssa oli.. Se on vaan Lumi liian hyvä muistamaan kaikki ne huonot sattumukset, ja unohtaa sitten ne hyvät onnistumiset.

Lumen kanssa käytiin nakkeleen kisasta hieman jäänyt "paha mieli" pois palloleikeillä lähi numikkokentällä omassa rauhassa :)








Lauantaina mennäänkin sitten Usvan ja Lumen kanssa käymään Muhoksen ryhmiksessä :) Lumikin sopivasti taas pudottaa karvaa.. Lumella taitaa nyt olla sellainen loputon karvanlähtö.. Aina pikkusen kerrallaan.