"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

HULIVILI-ILTA

Tänään meillä on kyllä Usvan kanssa ollut tekemistä. Juuri ja juuri ehdin töistä käyttämään Lumen ja Mimon pikaisesti ulkona ja napata Usvan mukaan ensin pentukurssin korvaavalle tunnille, sitten rokotuksille ja vielä pentukerhoon. Korvaavalla tunnilla käytiin sen takia nyt keskiviikkona, kun ei päästä tulevana sunnuntaina paikan päälle. Tämänpäiväinen korvaava tunti taisi painottua aika paljon agilityn puolelle, mutta ei se meitä niin haitannut. Usva meni vähän kuin leikin kautta putkea ja muita agin esteitä, kokeillen tätä "Lumen harrastusta" :) Kyllä tästä neidistä voisi agikoirakin tulla, niin rohkeasti Usva kokeili eri esteitä :) Agin kokeilun lisäksi reenattiin seuraamista, istumista, maahanmenoa ja kontaktia. Sain myös hyviä vinkkejä naksuttimen käyttöön, ehkä otan tehtäväksi opettaa naksuttimen merkityksen Usvalle. Lumelle sitä aikoinaan vähän kokeilin, mutta Lumi ei oikein reagoinut siihen mitenkään, vaikka koitin namien kautta yhdistää ääntä ja palkintoa..

Kurssilta ajettiin suoraan rokotuksille. Rokotusten pistäminen meni vaivatta ilman vingahduksia, kun Usva keskittyi syömään tutkimuspöydältä nameja sillä aikaa, kun eläinlääkäri tuikkasi rokotteet. Usvan napatyrä oli hieman pienentynyt ja sellainen, ettei sille eläinlääkärin mukaan kannata tai tarvitse alkaa tekemään mitään. Mainitsin myös Usvan etujalan ontumisesta, mutta siitäkään ei kuulemma kannata kantaa enää huolta, ja kyseessä on ollut mitä luultavimmin venähdys tai kova tärähdys. Annoin Usvalle neljänä peräkkäisenä päivänä kipulääkettä ja tänään jo aamusta näytti, että ontuminen on enää hyvin vähäistä. En itsekkään välillä huomaa koko asiaa enää lainkaan, joten eiköhän se ole parantumaan päin :)

Rokotuksilta ja eläinlääkärin tarkastukselta jäätiin vielä viimeiselle pentukerhotunnille. Ihme, että Usvalla virtaa vielä riitti niinkin paljon, että jouduin välillä ottamaan Usvan syliin rauhoittumaan. Ihan mukava idea eläinlääkäriasemalta pitää muutama kerta pentukerhoa omissa tiloissa. Usvastakin huomasin, että eläinlääkäriin meno oli nyt paljon helpompaa, kun Usva oli viime käynnillä saanut leikkiä muiden pentujen kanssa samaisessa paikassa, ja saanut näin myös positiivisen kokemuksen paikasta ilman, että joka käynnillä oltaisiin pistelemässä rokotteita ;)


Ratapiirros 3.11.2014

Lumen kanssa meni maanantain agitunnilla vähän niin ja näin. Neiti päätti suurimman osan tunnista nuuskia tekonurmea ja olla keskittymättä kunnolla itse agirataan.. Vaikkakin radan suorittamista koskevaan keskittymiseen varmasti vaikutti se aivotyöskentely, mitä Lumi joutui käyttämään reenatessa keinua. Sitä ainaista pelottavaa estettä.. Kaukana on vielä se päivä, jolloin Lumi menisi keinun ilman pelkoa. Tällä kertaa kuitenkin päästiin keinussa sen verran eteenpäin, että Lumi suostui olemaan keinulla sitä kiikutettaessa. Lumea ei ehkä niinkään se keinun pamahtava ääni enää pelota, vaan se keinussa syntyvä liike, kun koira sen suorittaa (jos suorittaa..). Nooh, perjantaina voisi taas ottaa Lumen kanssa keinureeniä hallivuorolla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti