"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

KUVAPLÄJÄYS: KOTIPIHAA & ULKOILUA




Koirat ovat kyllä sopeutuneet taas uuteen paikkaan tosi hyvin. Ei ole mitään ilkivaltaa tehty työpäivien aikana. Ovat tainneet koirat vaan letkeästi sohvalla loikoilla, ainakin pesäksi tehdystä viltistä ja muutamasta sohvalle jääneestä tummasta karvapallerosta päätellen. Lumi viihtyy paljon ulkona, kun takapiha on suojaisa ja rauhallinen. Neiti haluaisi mielellään nukkua yötkin ulkosalla, mutta en ole ainakaan vielä uskaltanut jättää Lumea ulos yön ajaksi, vaikka tuskinpa se tuosta pihalta mihinkään katoaisi.. Jotenkin kuitenkin näin kaupunkialueella (vaikka aika laitamilla asutaankin) koirat ottaa mielellään yöksi sisälle "turvaan".

Mimo jaksaa aina ulkona ollessaan kytätä naapurin pihan suuntaan, josko siellä näkyisi naapurin saksanpaimenkoira, jolle voisi haukkua..









Terveyspuolen asioista sen verran, että sain varattua Lumelle ajan Oulun Animagiin Kaisa Wickströmille  ei ensi, vaan sitä seuraavalle viikolle. Suunnitelmana olisi peruspaketin (lonkkien & kyynärnivelten röntgenkuvaus, silmien peilaus, polvien tutkimus) lisäksi kuunnelluttaa sydän ja kuvauttaa kyynärien lisäksi myös ranteet. Ranteet sen takia, koska Lumella ne ovat ylitaittuvat, ja meidän agilityharrastuksen vuoksi tahdon tsekata myös ranteet. Voidaan sitten rauhallisin mielin (toivon mukaan) siirtyä agin puolella medien estekorkeudesta pikkuhiljaa maxikorkeuteen. Sydän kuunnellaan virallisesti sen takia, koska viime el-reissulla eläinlääkäri suositteli seuraavalla käynnillä kuunnelluttamaan sydämen tarkkaan. Toivottavasti siltä puolelta ei löytyisi mitään poikkeavaa.


P.S. Lumen ja Mimon Gallerioissa muutama lisäkuva :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti