"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

maanantai 25. tammikuuta 2016

JOTAIN MUMMOKUUMETTA?

T'äällä kotosalla höpötellään aika ajoin nyt Lumen mahdollisista pennuista. Lumi raasu vaan katsoo takaisin ja varmaan ajattelee, että "no nyt tuo mamma on mennyt ihan sekaisin.. Koko ajan huutelee Lumppi-mammaa ja hössöttää vauvamasusta". Vaan on se niin söötti, kun sanoo "Lumppi-mammaa" ja toisella alkaa häntä hillittömästi vispata <3 Lumppi on siis Lumen yksi miljoonista hellittelynimistä, sitä ei varmaan täällä ole koskaan aiemmin tullut esille. Lumen käytös on ollut jo pitemmän aikaa (jo ennen koko juoksua ja astutusta) enemmän hellyydenkipeyden puolelle menevä, joten aika hankala on senkään puolesta arvioda olisiko penneleitä tulossa vai ei.. Vaikka minä tietysti analysoin nyt kaikki Lumen uudet oudot normaalista poikkeavat käytökset merkiksi pentujen tulosta :D Joo tiedetään, "pientä" mummo?kuumetta täällä päässä!

Ja onhan niitä pentuja lässytetty jo aiempina vuosina ties kuin monet kerrat, kun Kennel Taikalumon:ssa äidilläni on niitä koirillaan ollut. Vaan onhan se nyt tietty ihan eri asia, kun minun oma vauva saa pikkusia <3 Ja tässä nyt sitä jo ajatellaan, että niitä pentuja on tulossa..

Vaan pentujen tulo varmistuu ensi kuussa, 13.2. on Lumelle varattuna aika tiineysultraan :) 












perjantai 15. tammikuuta 2016

MYSTEERIJUOKSU JA PENTUTOIVEITA

Tässä on Lumen juoksun kanssa eletty hieman ihmetellen ja välillä harmaita hiuksia saaden. Lumi aloitti juoksunsa tammikuun 1. päivä. Useampi päivä tämän jälkeen näytti ettei juoksu sittenkään alkanut, kunnes taas neiti tiputteli muutamia tippoja, ja jälleen päiviä ettei näkynyt juoksusta jälkeäkään, kunnes taas yksi tippa lattialla. Kymmenennen päivän kohdalla juoksun alusta alkoi jo epätoivo iskeä, ja olin varma, että juoksu on mennyt jo ohi tai käyttäytyy todella omituisesti. Lumen juoksut aiemmin ovat kyllä olleet selkeät niin, että juoksuhousujakin on pitänyt pitää neidillä. Mutta nyt juoksu on kyllä ollut täysi mysteeri, eikä kunnollisia mahdollisia astutuksen "tärppipäiviä" ole oikein voinut laskea. 

Lumen astutusta varten meillä oli mietittynä alkuksi vanhempi urosherra Orso-Farmin Kennelistä, mutta yllättäen meille selvisikin, että ko. kennel sijaitsee kaukana, eikä meistä tuntunut yhtään järkevältä lähteä viemään kauas narttua, mistä ei A) tiennyt onko juoksu oikeasti menossa vai ei, B) mahdollisista tärppipäivistä ei ole tietoakaan ja C) neiti on aiempien juoksujen yhteydessä murissut aina lähelle tulevalle urokselle ja laittanut takamustaan maahan näyttäen, että "noup, ei kuule herra onnistu". Niinpä päätimme nopeasti vaihtaa suunnitelmaa, ja yrittää etsiä ensikertalaiselle Lumelle urosta lähempää.

Iissä on myös Pakkaspeikon Kennel, missä asustaa mm. Vikke-poika. Sukutaulujen, terveyspuolten ja ulkomuotojen yhteensaattamista miettiessä, päätimme käydä livenä katsomassa minkälainen koiruus tämä Vikke oikein on. Tietojemme mukaan terveyspuolella tällä yhdistelmällä ei ole suurempia riskejä. Ainut vain, että Vikke on tuontikoira Ruotsista, eikä meillä ole sukutaulun ruotsalaisten koirien taustatietoja saatavilla. Ulkomuodollisesti Vikke ja Lumi tasapainoittavat aika hyvin toisiaan. Ainoastaan puutetta jää eturinnasta, mikä molemmilla on aika kapea. Toivottavasti pennut perisivät esim. Lumen emän, Mallan eturintaa :) Puutteita jos ajattelee, niin Lumi tasapainoittaa hyvin Viken takaosaa, sekä sitten silmien väriä. Vikke puolestaan tasapainoittaa Lumen pään vahvuutta, ja korvien kokoa, sekä etujalkojen välikämmeniä ja rungon pituutta. Molemmilla (Lumella etenkin) on hieman liian sykeröhännät, mutta jospa pennuista ei ihan siansaparoita tulisi :D Lisäksi Vikke on vielä nuori uros.


Lapinlumon Vikke

Lapinlumon Vikke


Ensitutustumisella oli tarkoituksena katsoa, antaako Lumi Viken tulla lainkaan lähelle oletetun juoksunsa aikana. Alussa Viken tullessa lähelle, Lumi murisi sulhasehdokkaalle ja laittoi takapuolta maahan, näyttäen nuorelle pojalle ettei kuule onnistu. Sitten Lumi jo heltyi Viken hieman rauhoittuessa, ja nuoripari alkoi leikkimään keskenään, kunnes sitten yhtäkkiä pariskunta olikin jo astumassa. Että nähtävästi Lumella kyllä juoksu on, ja otollinen hetki oli juuri silloin. Siinä sitten ihmeteltiin, kun neiti pihtari antoikin noin vain yllättäen nuoren pojan hypätä luonnollisesti astumaan :D Omituinen koira koko Lumi, nähtävästi neiti on niin valikoiva, että ensin pitää ystävystyä ennen kuin voi päättää hyväksyäkkö vai ei sulhasta. Astutus Viken kanssa onnistui uusia vielä tänään.

Vikellä on terveyspuolella lonkat C/C, silmät ok (4/2015), pra & pompen: ei testattu (vanhempien perusteella korkeintaan kantaja) ja näyttelyissä Vikke on sijoittunut JUN ERI1 SA PU3.

Nyt sitten toivotaan, että astutus onnistui. Kuukauden päästä Lumi käytetään ultrassa, missä katsotaan kasvaako Lumen masussa pieniä karvapörröjen alkuja :) Pentujen odotetaan näin ollen syntyvän maaliskuun puolen välin tienoilla. Pennuista voi kysellä Taikalumon Kennelistä. Itselleni oli myös helpotus, että Lumi loppujen lopuksi oudosta juoksustaan huolimatta olikin noin helppo astutettava. Toiveissa on, että Lumi hoitaa nyt sitten mahdolliset tulevat pentunsa hyvin, ja voin jatkaa pohtimista Lumen toisesta pentueesta (sitten aikanaan), mistä jäisi itselleni kotiin Lumen tyttö :) 

lauantai 2. tammikuuta 2016

VUOSI VAIHTUU

Nyt on takana joulu ja uusi vuosi. Tämä vuosi ei voi olla mitään muuta kuin parempi edelliseen verrattuna, joten innolla odottaen kaikkea tulevaa :) Ihanaa tätä uutta vuotta kaikille!

Koirien kanssa oltiin joulu ja uusi vuosi kotosalla Iissä. Käytiin mummuloissa, syötiin hyvin, ammuttiin raketteja ja pidettiin huoli, ettei paukut säikyttele koiria. Lukuun ottamatta meidän rakettikoira Cessi-muoria, joka joka vuotiseen tapaansa oli meidän kanssa ulkona ampumassa raketteja, siinä vasta omituinen koira :D 

Lumi vihdoin ja viimein ajatteli lopettaa juoksun panttaamisen, ja vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi aloitti juoksunsa :) Hankalaksi homman tekee se, että Lumen kanssa astutuspäivän/päivien täytyy olla kohdillaan, muutoin sulholle muristaan. Niinpä Lumi lähtee joidenkin päivien päästä meille kotiin, missä katsotaan sitten aikaa, jolloin Lumi näyttäisi olevan kiinnostunut Otosta (saadaan oikea päivä(t) tietoon) ja astutusta sulhon kanssa päästään yrittämään. Lisätietoa tulossa JOS astutus onnistuu :D Lumi on omalta osaltaan niin hankala tapaus, että ehkä on järkevämpää antaa lisätietoa, kun (jos) hommat onnistuu :)








maanantai 21. joulukuuta 2015

HILJAISELOA RIKKOMAAN KUVAPLÄJÄYS!

Blogissa on ollut taas hiljaista. Arki meillä rullaa tavalliseen tapaansa eteenpäin. Kuviakaan ei ole tullut otettua pitkiin aikoihin (paitsi nyt), jotenkin loska ja pimeys ei oikein nappaa. Kamerakin tuntuu nykyään olevan huonompi entä entinen (vai kuvaajassa vika?). Tuntuu, että kiireitä piisaa viikoilla (oli se sitten koiriin liittyvää, työhön tai muuhun) ja kaikki energia menee arkeen ja koneellakin notkuminen on jäänyt vähemmälle. Liekkö omaa vikaa, kun on aina nenäänsä joka paikkaan laittamassa :) 

Voisin yrittää tehdä uuden vuoden lupauksen, että ottaisin ensi vuonna vähän rennommin, mutta liekkö siitä lupauksesta tulisi mitään, kun nyt jo suunnitelmissa kaikenlaista :) Olisi suunnitelmissa osallistua kehätoimitsijakurssille, Lumen kanssa olisi mukava käydä virallisissa agikisoissa hyppyratoja läpi (jos me joskus onnistuttaiskin), Usvan kanssa jatketaan TOKOn parissa ja toiveissa olisi päästä myös paimentamaan (jos jostain sellaista löydetään..), Lumen pennut toivottavasti olisivat jo maailmassa ensi vuonna (jos astutus onnistuu), näyttelyissä pitää tietty käydä (varmaan Oton kanssa, tai pikkulikan jos äiti raaskii antaa mun esittää ;) ) ja mitähän vielä..

Kotosalla täällä Lumi panttaa juoksuaan, liekkö neiti tuumaa, että ei hän mitään penikoita tarvitse niin turha sitä on juoksuakaan tehdä :) Usvan kanssa ollaan nyt reeneistä joulutauolla, ja jatketaan hommia ensi vuoden alusta. Toki kotosalla reenaillaan :) Kaikessa hutakassa Usvan rokotuksetkin on jäänyt, joten huomenna vihdoin ja viimein olisi neidin rokotukset vuorossa laittaa. Upsistaheijaa vain. Mimo puolestaan on se sama ihanan ärsyttävä itsensä.. Mimon jästipäisyys ja ongelmat tuntuvat kasvavan vuosi vuodelta.. :(

Vaan nyt piristykseksi se kuvapläjäys!







Välillä piti vähän jäähdytellä :)









Kolmen kopla

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

PÄÄTÖN KANA?

Lumen kanssa käytiin eilen vähän muistelemassa mitä se olikaan olla agikisoissa. Viimeksi me ollaan kisoissa oltu varmaan joskus kesällä. Lumen kanssa ei olla nyt syksyn/talven aikana ollenkaan säännöllisesti reenattu aksaa, mitä nyt silloin tällöin lappalaisten omalla hallivuorolla käyty. Joten voi vain kuvitella, että Lumella on radalla nyt sitten virtaa ja aika päätöntä menoa :D

Eilen tosiaan osallistuttiin 1-luokan hyppyradalle, mistä meille hylky tuli. Tuomarina hyppyradalla toimi Eija Berglund. Paljon positiivista radalla kuitenkin oli. Lumi suoritti kepit alusta loppuun saakka, rengasta ei väistetty ja radan (omasta mielestäni) vaikein ohjauskohta meni hyvin :) Hyvä mieli jäi, vaikka se kolmas hylky tulikin. Taitaa ohjaajassa se suurin vika olla, kun tuntuu, että itse aina sählään jotenkin.. :)


Lumi on tosiaan nyt ollut agiryhmästä pois, kun odotellaan josko neidin juoksu alkaisi niin päästäisiin kokeilemaan miten onnistuu (vai onnistuuko lainkaan) astuttaminen ja pentuesuunnitelmat. Lumen tärppipäivät ovat täysin yksi suuri kysymysmerkki, kun neidistä ei kyllä huomaa mahdollisia tärppipäiviä oikein mitenkään..

Usvan kanssa TOKOn puolella reenataan säännöllisesti, ja kovasti saadaan ohjatuilla tunneilla kehuja meidän kehittymisestä. Joten kai me sitten jotenkin edistytään, vaikka itsestä välillä tuntuu ihan joltain muulta. Otin meidän reenailusta pieniä videon pätkiä Iin koirahallilla reenatessa, en vain ole vielä saanut katsottua niitä läpi. Katsotaan nyt tulenko tännekkään niitä laittamaan, vai ovatko ne lähinnä sellaisia "tässä me mennään nyt" ja katsotaan missä esim. vuoden päästä.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

PIKKU KARHU 12KM

Vuosi sitä meni aikoessa ja sitten oma aikansa lomaa odotellessa, kunnes lomalla kukaan ei ollut lähtemässä seuraksi kiertämään, joten olihan se nyt jo aika päästä toteuttamaan suunnitelma ja kiertää 12km pienen karhun kierros! 

Koirat oli tietty mukana kiertämässä :) Minun suunnittelemat hienot ruskakuvat koirista upeissa maisemissa jäi nyt vähän unholaan (tai odottamaan seuraavaa kertaa?), kun meidän piti nopsaan kävellä kierros, jotta ehdittäisiin takaisin mökille ennen pimeän tuloa. Vaan olihan ne maisemat kansallispuistossa hienoja :) Retki tuntui kyllä jaloissa, sillä kierroksella oli todella paljon porrasnousuja ja -laskuja. 

Koirat pääsivät ensimmäistä kertaa elämässään ylittämään useita riippusiltoja, Usvalta ylitys sujui kaikista parhaiten, Lumi hieman jännitti siltojen heilumisliikettä (ei yllättänyt yhtään..) ja Mimo veti jarrut päälle ihan totaalisesti niin, että jouduin loppumatkan riippusiltojen kohdalla kantamaan sitä kainalossa.

Olisi mahtavaa kiertää iso karhunkierros (80km), mutta se pitäisi pätkiä jo useampaan päivään ja olla asianmukaiset yöpymistavarat ja retkikamppeet. Kuvittele vaikka; taivallat ensin kilometrejä jollekkin yöpymistuvalle, missä pääset laittamaan tulet kamiinaan ja aamulla heräät aikaisin keittämään murukahvia nuotiolla, katsellen upeita maisemia. Kuullostaa hyvältä, eikös?:) Haaveita saa ja pitää olla... :)




















sunnuntai 11. lokakuuta 2015

KUULUMISIA

Kotosalla Usva aloitti toisen juoksunsa, näyttäisi neidillä tällä hetkellä olevan 6 kk juoksujen väli. Usva ei oikein tykännyt, kun laitoin neidille juoksuhousut. Älytöntä kiemurtelua ja sängyn alla häpeämistä, kun "nöyryytetään" jollain pöksyillä höppänää :) 

Meillä on koti-kotosalla (Kennel Taikalumon) tällä hetkellä pentue, ja Usva pääsi tänään ensimmäistä kertaa elämässään pentulaatikon viereen ihmettelemään pieniä vinkuvia möngertäjiä :) Kovin oli neiti kummissaan ja kiinnostunut, että mitäs ne sellaiset pikkupörröt ovat. Lumi puolestaan suhtautuu kuten aina ennenkin, vähän tyylillä "hyi ällöö" :D Mimo puolestaan hoitaisi pentuja oikein mielellään. Pentuja olisi kiinnostuneille vielä muutama vapaana ;)

Lumen kanssa käydään perjantai-iltapäivisin (aina kun ehditään) hallitiloissa reenaamassa tai pitämässä yllä agitaitoja. Yritän nyt joka kerralla ottaa Lumen kanssa keinua, josko päästäisiin jatkamaan keinureeniä siitä mihin kesällä jäätiin. Lumi hyvin jo lähtee suorittamaan keinua, mutta se alaspäin heilahtava liike keinun lopussa on se "kammottavin". Viimeksi tehtiin ystävän avustuksella pelkkää keinun heiluriliikettä, jotta Lumi tottuisi paremmin siihen liikkeeseen. Kiitos Sari, ja apua otetaan edelleen vastaan seuraavilla kerroilla ;)

Usvan kanssa TOKO sujuu kokoajan vain paremmin, ja neidille on tullut paljon lisää malttia ja keskittymiskykyä. Harmittaa, kun en keksinyt meidän aloitellessa kuvata videolle lähtötilannetta, ja esim. nyt tämänhetkistä tilannetta. Kehitys on ollut huimaa, ja me jatketaan opettelua edelleen :)

Paimennustaipparissa syttynyt kipinä elää yhä, ja kyselin tästä likeltä ensi vuodelle alkavia kursseja missä päästäisiin jatkamaan tämän kipinän kasvattamista :) Toivottavasti päästäisiin jonnekkin :)

Itse olen hurahtanut koirakirjallisuuden pariin.. Miksiköhän sitä ei ole aiemmin hoksannut lukea mitään koirakirjallisuutta? Koirankouluttajan luentosarja -luennoilla me käydään myös mielenkiintoisia aiheita läpi. Aina kokee ahaa -elämyksiä, mitkä käyvät järkeen omien ja kotikoiralauman koiriin taikka niiden suhteisiin, kuten myös ihmisen suhteesta koiraan.