"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

MIMO 25.3.2008-16.5.2016

Maanantai oli rankka päivä, ehkä nyt pystyn kirjoittamaan tästäkin raskaasta päätöksestä. Tulin tulokseen siitä, että kaikkien (ja etenkin Mimon) kannalta on parempi, että Mimo pääsee juoksemaan huoletta koirien sateenkaarisillalle ja ikivihreille niityille. Päätös ei ollut milläänlailla helppo, olinhan aikoinaan luvannut Mimolle taistelevani sen ongelmien kanssa loppuun asti. Tunnen sisimmässäni, että tein oikean päätöksen, vaikka se tuntui ihan hirveältä, kun koira ei ollut näkyvästi sairas. Asia olisi ollut ehkä helpompi jos Mimo olisi jäänyt esimerkiksi auton alle tms. Ajattelen kuitenkin, että psyykkinenkin sairaus on sairaus. Mimosta kyllä huomasi sen, että miten sen "järki" erosi muiden koirien mielenterveydestä. Muutama läheinen esitti, että miksi en antaisi Mimoa johonkin uuteen kotiin viettämään eläkepäiviä. Mietinkin sitä, mutta en uskaltaisi antaa niin ongelmallista ja yhteen ihmiseen täysin leimautunutta koiraa toiseen kotiin, missä ei osattaisi lainkaan elää Mimon kanssa.


Mimolla oli pienestä pitäen ollut omat ongelmansa ja niiden vaikutuksensa, löytyi eroahdistusta, autossa stressaamista, järjetöntä hihnassa vetämistä (niin ettei koira itse tajua satuttavansa itseään), kaikesta ympärillä liikkuvan stressaamista, mutta suurin ongelma alkoi olla se miten Mimo suhtautui lapsiin ja nykyisin myös vanhempiin lapsiin/nuoriin. Mimo oli ikänsä suhtautunut ihmisiin varauksella, mutta vasta nyttemmin tilanne alkoi mennä huonompaan suuntaan. Mimo ehti useita kertoja näyttää tilanteita, missä voisi ottaa lasta kiinni ja meillä kotona Iissä Mimo oli aina omassa raivon ja pelon sekaisessa tilassaan haukkumassa ja hyppimässä ihmisten käsiä kohti heidän sisälle tullessaan. Sain jatkuvasti pelätä sitä päivää, milloin Mimo tekisi sen, mitä oli usein osoittanut voivansa tehdä. En tiedä miten olisin selvinnyt siitä tilanteesta, että minun vastuullani oleva koira olisi ottanut jotain lasta kiinni.


Sain Mimon ollessani teini-ikäinen, ja tiedän itsekin nyt myöhemmin, että minulla olisi pitänyt olla alusta lähtien niin jääräpäisen koiran kanssa tarkat säännöt. Ensimmäisestä omasta koirasta tuli vain helposti "mamman pikku mussukka", pilalle lellitty kakara. Vuosia myöhemmin pyrin kyllä työstämään Mimon ongelmia, mutta ne olivat jo niin kauan ehtineet juurtua syvälle koiraan. Itseltäni loppuivat jossain vaiheessa ideat, ja elettiin paljon ns. Mimon ehdoilla. Olenkin jo pitkään sanonut, että Mimo oli itselleni loistava opettaja koiramaailman ja koiran kouluttamiseen liittyvissä asioissa.

Mimo oli jo vuoden, vähän yli, ollut karkeasti sanostusti "jatkoajalla" yhden episodin jälkeen, missä säikähdin todenteolla Mimon hyökkäävää käytöstä pientä lasta kohtaan. Jo silloin taistelin Mimon hyvästelemisen kanssa, mutta tunteet estivät tehdä asian eteen mitään. Nyt aika tuntui oikelta, koska saan Hallan myötä ajatukset täysin suunnattua toisaalle. Halla ei tule korvaamaan Mimoa, kukaan ei siihen ikinä pystyisi, sillä olihan Mimo minun oma ensimmäinen koirani ja ongelmistaan huolimatta minulle tärkeä ja äärimmäisen rakas lellukki. Ennen kaikkea, Mimollakin on nyt helpompi olla, kun sen ei tarvitse stressata ja pelätä enään mitään. Sanomattakin oli selvää, että Mimon elämä oli suurelta osin todella stressaavaa, vaikka kuinka yritin vuosien myötä tehdä siitä Mimolle sopivaa. Sisätiloissa kotona ilman vieraita ihmisiä Mimo oli hyvinkin helppo, ja Mimo rakasti nukkumista yli kaiken. Nyt saat kulta pieni nukkua rauhassa kotona ikiunta.

Kiitos Mimo, että opetit minulle paljon. Hyvää yötä pikkuinen, nähdään sitten aikanaan <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti