KOLMAS KOIRA

Nyt se on varmaa, eilen on syntynyt Sylvi-koiralle kaksi narttua ja yksi uros. Näistä kahdesta tyttöpennusta toinen tulee olemaan Mimon ja Lumen "pikkusisko". Tuskin maltan odottaa, että pennut kasvavat ja pääsen katsomaan niitä :) Luovutus pennuilla näyttäisi ajoittuvan syyskuun alkuun. Sitten Lumikin saa leikkitoverin, kun nukkumatti-Mimosta ei sellaiseen oikein ole :) Mutta miksi sitten kolmas koira, eikö kaksikin ole tarpeeksi?

Noh, olen Lumen tulon myötä tiennyt koko ajan, että koirakokoonpano ei tule jäämään kahteen. Kai se on vain sellainen tuntuma ollut, ja tiedän kuitenkin, että voin antaa kolmannellekkin koiralle paljon. Tietysti kolmas koira vie taas enemmän aikaa, rahaa ja muu elämä taas hankaloituu, mutta ei se haittaa sillä sitähän se on ollut kahdenkin koiran kanssa. Onhan nämä karvaotuksetkin melkein kuin lapsia, tai ainakin perheenjäseniä. Joku voisi ajatella, että on jo hulluutta alkaa laittamaan kolmatta koiraa, mutta ei se sitä minulle ole. Koirista on niin paljon iloa ja seuraa :) Jokseenkin kolmas koira helpottaa myös Mimonkin kanssa, sillä pystyn Lumen kanssa käymään agilityreeneissä, ja Mimo pystyy olemaan uuden tulokkaan kanssa kotona ilman, että joutusi jäämään yksin.

Kolmas koira tulee siis Kennel Cantavialta sijoitukseen minulle. Sijoituskoira on ns. "halvempi" vaihtoehto, mutta kasvattajaan enemmän sitova, sillä koira tulee (terveyspuolen ollen kunnossa) tekemään pennut kasvattajalleen. Koira ei siis heti ole "oma", vaan vasta pentujen teon jälkeen koiran omistajuus siirtyy sijoitusperheelle. Itse näen, että sijoitusnarttu on silloin hyvä vaihtoehto, kun tietää, että yhteistyö tulee varmasti toimimaan. Lumikin on niin sanotusti "lahjoitettu" sijoitukseen minulle äidiltäni. Uskon, että Petran (Kennel Cantavia) kanssa yhteistyö tulee toimimaan moitteettomasti ja on helppoa, kun on tuttu ihminen mukana hommassa.

Toivon mukaan tästä uudesta pienestä tulisi hyvä näyttely- ja tokokoira, sillä haaveissa olisi näitä ainakin alkaa harrastamaan. Tokihan näyttelyissä on tullut juostua jo monta vuotta, mutta niissäkin olen käyttänyt äitini koiria, ja onhan se oma kehäkoira aina eri asia :) Lumestakin piti tulla kehäkoira, mutta neiti on enemmän agilityyn menevä. Ja Mimo nyt on mitä on, kotikoira :)

Vähän jännittää, että miten Mimo ottaa uuden pennun vastaan, mutta tottuihan Mimo Lumeenkin. Tietysti uusi pentu täytyy myös totuttaa kotikoiralaumaan, sillä olen aika paljon kuitenkin välillä kotonakin vanhempieni luona. Mutta kaikki sitten ajallaan.

Olen jo uudelle tytölle miettinyt nimen valmiiksi, hihna ja pantakin löytyy sekä jotain muuta pientä :) Nimen paljastan sitten, kun tiedän kumpi tyttöpennuista on se mikä minulle tulee. Onneksi aika menee nopsaan ja kohta pääsee katsomaan pentuja, eikä aikaakaan, kun onkin jo syyskuu.