Eilen vietettiin Mimon 6vee synttäreitä. Sen kunniaksi pieni katselmus siihen, minkälainen persoona Mimo onkaan.
Mimo, alunperin Mimosa, taisi olla paljolti nuoren tytön "minä tahdon" vinkumisen tulosta. Kävimme 6 vuotta sitten katsomassa äitini serkun mäyräkoiran pentuetta, ja siellä muiden seassa oli pieni keltainen reppana. Aivan, Mimo oli ihan pienenä väriltään keltainen, mutta tummui nopeasti punertavaksi. Siitä alkoikin vinkuminen omasta koirasta. Ja sellaisen sain. Mimosta tuli oma ensimmäinen koirani, ja ongelmistaan huolimatta se rakkain.
Mimo oli pienestä pitäen hirmuinen jääräpää, enkä sen takia jaksanut opettaa neidille kovinkaan mitään sen ihmeellisempiä temppuja. Niinpä Mimo osaa käskystä vain istumisen ja maahanmenon. Paikallaolo sujuu useimmiten, kuin myös luoksetulo. Tosin hyville vainuhajuille käskytkin jäävät kakkoseksi. Mimo on ikäänkuin päässyt helpolla, toimimalla minun pikku prinsessana.
Mimon kanssa ei harrasteta oikeastaan mitään. Joskus olen neitiä käyttänyt näyttelyssä, mutta kehäkoiraksi Mimo on liian pieni. Nykyään saatetaan joskus mätsäreissä pyörähtää omaksi iloksi. Muutoin Mimon harrastuksiin voisi ajatella lenkkeilyn ja nukkumisen. Neiti on kunnon sohvaperuna ja rakastaa yli kaiken nukkumista milloin missäkin, kunhan vain sieltä löytyy pehmoinen peti.
Mimon voisi sanoa olevan melkoinen ongelmakoira. Neiti haukkuu herkästi kaikkea mikä liikkuu, oli se sitten ihminen, toinen koira taikka vaikkapa auto. Hihnassa vedetään tuhatta ja sataa, onneksi tähän on apukeinona vedonestopanta. Ilman pantaa Mimo vetäisi niin paljon, että ei tajuaisi lopettaa edes silloin, kun omat anturat ovat haavoilla. Toisiin vieraisiin koiriin Mimo suhtautuu varautuen. Luulen, että siinä on takana myöskin jonkinlaista pelkoa toista outoa koiraa kohtaan. Suhtautuminen meni myöskin vähän huonompaan suuntaan sen jälkeen, kun Mimon selässä roikkui karannut irtokoira..
Mimo on koko ikänsä ollut ja kasvanut toisten koirien ja ihmisten keskuudessa. Ehkä tämän takia sitten yksinjääminen on Mimolle hieman hankala paikka. Yksinjäädessään Mimo yleensä ulisee, ja stressaantuu tilanteesta niin, ettei voi muuta tehdä kuin odottaa ulko-oven takana emännän takaisinpaluuta. Yksinoloa helpottaa paljon toisen koiran seura. Matkaseurana Mimo on hankala siten, että ilman autoboksia neiti hyppisi autossa ikkunalta toiselle kuolaten ja läähättäen. Mimosta huomaa aina, että autoilu aiheuttaa koirassa melkoisen stressireaktion.
Kotosalla Mimo on mukavuudenhaluinen pikku pomo, joka toimii erittäin hyvänä ovivahtina. Mimoa onkin kutsuttu välillä "ovipoliisiksi", kun neiti ilmoittaa aina kaikki sisälletulijat haukkumalla. Mimo toimii Lumen "isosiskona", ja nämä kaksi kaverusta tulevatkin erinomaisesti toimeen. Välillä Mimo menettää malttinsa, kun Lumi leikkisästi vaanii ja hyppii Mimon päälle koittaen haastaa tylsimystä leikkiin.
Kaikesta huolimatta, en vaihtaisi Mimoa mihinkään. Mimo on tuonut minulle paljon iloa, haastetta ja olen oppinut Mimon kautta paljon siitä, miten koira kuuluisi kouluttaa. Kantapään kautta, niinhän sitä aina sanotaan :) Mimo saakoon siis yhä toimia prinsessana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti