"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

torstai 20. syyskuuta 2012

PENTUHULINAA PUISTOSSA




Viime viikonloppuna pidimme pienimuotoisen pentutapaamisen, johon saapui kotipaikkakunnalla asustelevia Taikalumon kasvatteja. Tapasimme koirapuistossa, missä pennut saivat vapaasti juosta ja temmeltää minkä vain jaksoivat. Paikalle saapui 5 pikkupentua, ja voi vain kuvitella, että meno oli ajoittain sen mukainen. Sisarrakkautta osoitettiin välissä hieman ronskein ottein, komeat hammasrivistöt vain vilkkuivat. Kuitenkin kokonaisuudessaan pennut antoivat toistensa olla, ja aika hurahti pentujen juostessa sekä nuuskiessa koirapuistoon tulleita eri rotuisia koiria. Lumi luonteensa puolesta hieman välttelee kaikkia riidanpoikasia, mutta seuraa kyllä välissä vieressä silmät mielenkiinnosta välkkyen.






Lumesta kaikista mielenkiintoisinta taisi olla se, kun koirapuistoon tuli iso valkoinen koira. Tämän koiran perässä oli mukava juoksennella :) Taikalumon kasvateista Lumi ei niinkään kovin välittänyt. Välissä piti käydä katsomassa mitä muut pennut touhuaa, mutta sitten mentiinkin omia menoja pitkin koirapuistoa. Luoksetuloakin koirapuistossa oli helppo harjoitella, kun koira ei pääse ihan mihin sattuu juoksentelemaan. Lumi osaakin jo luoksetulon aika hyvin, välissä tosin tyttö on kuin ei korvia olisikaan, mutta pääsääntöisesti tulee kyllä paikalle kutsuttaessa :)