"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

4. TUNTI


Viime torstain harjoituksetkin ovat takanapäin, ja enää on muutama kerta jäljellä. Sen jälkeen meillä ei Lumen kanssa olekaan oikein mitään tiedossa, paitsi lokakuussa on yhtenä päivänä nätö-harkat :)
Täytynee kotosalla harjoitella opittuja toko- liikkeitä ja suunnitella mitä seuraavaksi. Olisi ihan mukava jollekin tokon jatkokurssille mennä :) Tai miksei agilitynkin, kun neiti niin näyttää pitävän agilityn esteistä :)

Harkoissa opettelimme jälleen paikalla oloa. Tämä on Lumelle yhä aika haastava asia, kun neitiä meinaa kiinnostaa kaikki muu ympärillä tapahtuva. Kotonakin harjoitellessa lattialta löytyvät roskatkin ovat mielenkiintoisempia kuin paikalla oleminen. Noh, ehkä sitä malttia tulee iän ja harjoittelun myötä :) Harjoittelimme myös näyttelytoimintaakin, seisomista ja sievästi vierellä juoksemista. Tämä hoituu Lumelta jo hyvin, seistessä vain toimisi palkkana paremmin lelu kuin namipala. Luoksetulo harjoitusta vaikeutettiin asettamalla leluja ja nameja koiran reitin eteen. Kolmannella yrittämällä neiti ei kiinnittänyt enää näihin häiriötekijöihin mitään huomiota vaan juoksi suoraan minun luokse :)

Agilityn osalta harjoittelimme vanhoja taitoja, putkessa menoa, pujottelua jne. Harjoittelimme myös esteiden yhdistämistä lähinnä muutamien hyppyesteiden ja putkeen menon osalta. Lumelta hyppyesteet hoituivat helposti ja putkeenkin ymmärrettiin mennä kun ohjattiin oikealla tavalla. Handlerinkin täytyy vain hoksata olla oikealla puolella estettä :)