"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

lauantai 4. tammikuuta 2014

MÖLLIAGIKISAT

Viime vuoden puolella me Lumen kanssa osallistuttiin meidän ihka ensimmäisiin mölliagilitykisoihin. Lumi kilpaili medien tosimöllit -luokassa, missä rata koostui yhdeksästä esteestä, jotka olivat putkia ja hyppyjä. Lumen kanssa samassa luokassa kisaili kaksi muuta koirakkoa. Ajattelin ettei haittaa, vaikka oltaisiin viimeisiä, kun kerran ensimmäinen kertakin kyseessä.

Aluksi käytettiin n. 5 min radan tutustumiseen, ja sai suunnitella miten radalla lähtisi koiraa ohjaamaan. Sen jälkeen vuorollaan suoritettiin rata. Olisin voinut ensimmäisen kerran jälkeen yrittää myös uusia ratasuoritusta, mutta jätin sen tällä kertaa väliin. Jännitti jo se ensimmäinen suorituskerta ihan tarpeeksi :)

Lumi meni omalla vuorollaan hienosti radan, yksi virhe meillä kuitenkin tuli. Arvelinkin, että yksi kohta radassa tulee olemaan hankala, kun en oikein tiennyt miten koira kannattaisi siinä kohtaa ohjata. Mutta onneksi virheitä sai tulla, ja meno jatkui loppuun asti. Ja yllätykseksi Lumi ei ollut edes viimeinen, vaan toinen! :) Lumen aika oli 15.65 sek, ja 20 pojoa saatiin kasaan. -15 tuli virhepistettä siitä radalla sattuneesta virheestä.. Toisella uusintakerralla olisi aikakin saattanut olla parempi, mutta me oltiin ihan tyytyväisiä ensimmäiseen suoritukseen, kun kerran kokeilumielessä paikalle lähdettiinkin :)

Kisojen jälkeen meillä oli maanantaina jälleen reenivuoro, ja täytyy kyllä sanoa, että silloin Lumi meni todella hienosti ja jaksoi koko tunnin olla menossa keskittyneesti mukana :) Alla kahden edelliskerran reenien ratakuvioita.


16.12. Rata

30.12. Rata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti