"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

KUOPIO 27012013

Viikonloppu vierähti meillä Kuopion jalostuspäivillä. Lauantaina saavuttiin paikan päälle ja oltiin mukana lapinkoirien omalla "luennolla", missä keskusteltiin lapinkoirien- ja porokoirien rotua koskevia mahdollisia tulevaisuuden uhkia/ongelmia. Keskustelu oli mielenkiintoista ja kehittävää.



Huoneistossa aika kului hyvin luita järsimällä.

Sunnuntaina oli itse näyttely, ja paikkana ravirata. Meidän onneksi sää oli leuto, mutta tuuli paikan päällä tuntui välissä hyytävältä. Varpaatkin siinä paleltui, vaikka kuinka oli villasukat ja talvikengät jalassa. Mutta mitäs sitä ei harrastuksen eteen tekisi;) Koirista Lumen seurana oli kotoa velipoika Otto ja näyttelyitä jo läpi käynyt Piitu. Pennut osallistuivat 7-9kk ikäisten isojen pentujen luokkaan.


Arvostelu
" Hyvät mittasuhteet. Hyvä sivukuva, mutta saa vielä täyteläistyä niin rungoltaan kuin päästään. Kaunis kaula. Niukasti kulmautunut edestä, riittävästi takaa. Rungon kapeus näkyy myös ahtaissa liikkeissä. Sivuliike hyvä. Häntä voisi kiinnittyä hieman ylemmäksi. Hyvä turkki. "

- Tuomari Tuula Pratt 



Lumi ei tällä erää sijoittunut, mutta esiintyi oikein hienosti! Ihme ettei oma jännitykseni tarttunut koiraan, Lumi oli rauhallisempi kuin koiran esittäjä itse:) Meidän pahin pelkokaan ei toteutunut, kun Lumi oli tuomarikontaktissa todella reippaasti. Tyttö pääsi yllättämään, sillä pelkäsin, että jos muuten menee hyvin, niin sitten viimeistään tuomarin lähestyessä Lumi juoksee karkuun. Mutta näin ei tapahtunut, ja sain olla pikkuneidistä ylpeä, kun hampaiden katsominenkin sujui ongelmitta:) Tästä se sitten Lumenkin näyttelyura lähti käyntiin, kun ensi debyytti kehään on nyt tehty. Seuraavaksi me sitten suunnataankin Raaheen:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti