"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

OMA LAINASAARI

Jatketaas sitten tällä syyskuu-teemalla, ja laitetaan kuvia meidän saariseikkailusta. Työkaverin kanssa tykätään retkeillä ja reissata yhdessä, koirat toki yleensä aina mukana kulkien :) Tai minun koirat toisin sanottuna :D Vapaapäivän kunniaksi hommattiin kapulalossin lukon avain Oulun keskustasta, ja suunnattiin omalle "lainasaarelle" Varjakkaan. 




Kunnon lihaskuntotestin (=kapulalossin hinauksen) jälkeen pääsimme siis Varjakansaareen, missä ei näkynyt ristin sieluakaan meidän siellä ollessa, ja mikäs sen mahtavampaa kuin olla hetki "oman" saaren kingejä! Koirat juoksivat innoissaan pitkin metsäpolkuja ja rantaan päästessä kahlasivat rantavedessä (paitsi Lumi, joka ei piittaa vedestä). 

Varjakansaaressa on tutustuttavana entisajan saha, vaikkakin sahaa ei enää ollutkaan, oli paikan päällä vanhat rakennukset.
 











Reitin paluumatkalla tulisteltiin makkarat ja lähdettiin rämpimään omaa reittiä pitkin takaisin kapulalossille. Paluumatkalla tuuli oli sen verran yltynyt, että saimme kyllä kunnolla kahdestaan käyttää voimaa saadaksemme lossin liikkeelle.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti