"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

NÄTÖILYÄ JA KOIRAKAVERI LEEVI

Eilen meillä oli Lumen kanssa näyttelyreenit agilityhallilla. Mentiin hallille hieman hyvissä ajoin, jotta ehtisin Lumen kanssa vahvistaa agilityn keppi -estettä sekä pussia. Kepit alkavat sujua nyt aina vain paremmin. Pitäisi säännöllisesti koittaa harjoitella, niin saisi aina vain vahvemmaksi kyseisen esteen suorituksen. Nyt Lumi alkaa käskystä jopa hieman itse hakeutumaan keppien suoritukseen.

Nätöreeneissä meitä oli yhteensä neljä koirakkoa. Lumi jaksaa hyvin seistä asennossa, mutta liike kaipaa harjoitusta. Varsinkin alussa Lumella oli niin paljon energiaa, että liike meni hieman loikkimiseksi ja laukaksi. Nenä myöskin oli ahkerasti käytössä lattiaa nuuskien.. Tunnin kestävän reenin puolessa välissä neiti hieman enemmän keskittyi hommaan, ja liike alkoi sujua paremmin. Kunhan vain saisi nenän pois lattiaa nuuskimasta, Lumi menee ihan mukavasti liikkeessä. Reeni oli kuitenkin loistavaa harjoitusta tulevaa varten, sillä parin viikon päästä on luvassa Kuopion näyttely, ja meidän viime näyttelystä on jo aikaa. Näyttelyn suhteen meillä ei ole sen kummempia odotuksia, mutta jos EH saatais niin oltais enemmän kuin tyytyväisiä :)

Lenkille mars!

Tänään sitten käytiin päivän valon aikaan lenkillä ystäväni ja hänen koiransa Leevin kanssa. Leevi on aivan ihastuttavan energinen bedlingtoninterrieri :) Loistavaa seuraa toiselle energiselle kaverille, Lumelle. Lenkkeilypaikka oli mukavasti metsän keskellä, joten siellä pystyi helposti pitämään koirat irti vapaana juoksemassa. Paikka oli kyllä sellainen, että siellä voisi käydä lenkillä uudemmankin kerran :)

Leevi

Leevi & Mimo

Leevi & Lumi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti