"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

torstai 30. tammikuuta 2014

KUOPIO 260114 & SITÄ SUN TÄTÄ

Viime pohjoisen kotireissulla kävimme koirien kanssa mm. lenkillä pikkupakkasessa, koiristakin huomaa, että hieman kuurassa ollaan. Lumesta on aina yhtä ihanaa päästä kunnon metsiin ja metsäteille juoksemaan niin paljon kuin vain jaloista lähtee :) Alla muutama kuva muistoksi lenkkireissulta. Mimo tosin ei ollut tällä lenkkireissulla mukana, kun raukka olisi jäätynyt jo ensimmäisillä metreillä.


Piitu, Viivi, Lumi & Otto





Agilityreeneissäkin ollaan ahkerasti aina maanantaisin käyty, ja pyrin aina viikonloppuisin täällä ollessani käymään itsenäisesti reenailemassa. Paljon ollaan taas opittu uutta, ja harjoiteltavaa yhä riittää. Lumi on nyt paremmin jaksanut reeneissä, ja vire on pysynyt yllä koko reenitunnin ajan. Kepit sujuu yllättävän hyvinkin jo, sillä Lumi osaa hieman paremmin jo hakeutua kepeille edellisen esteen jälkeen. Takaakiertoja meidän täytyy hieman muistutella mieleen, kun välillä tuntuu, että niissä Lumi haparoi, vaikka aiemmin kyseisen liikkeen kohdalla ei ole ollut ongelmia. Mietin myös, että jokohan uskaltaisin alkaa taas tutustuttamaan Lumea keinun pariin.. Jos lähdettäisiin taas liikkeelle sillä, että koittaisin saada Lumen tottumaan siihen keinun rämähtävään ääneen. Alla joitain ratoja mitä ollaan nyt reeneissä menty.




Kuopiossa sitten oltiinkin viime viikonloppuna jalostuspäivänäyttelyssä sekä antamassa Lumesta verinäytettä Pompen -testiä varten. Testi annettiin lauantaina, ja itse näyttely oli sunnuntaina. Täytyy kyllä kehua sitä, miten nätisti ja helposti Lumi antoi ottaa verinäytteen. Neiti antoi vain tassua ja muutaman sekunnin päästä näyte oli otettu ilman itkuja :) Nyt sitten odotellaan testin tulosta.

Näyttelyssä puolestaan Lumella meni niinkuin odotinkin, NUO EH ja kehästä pois. Saatiin kuitenkin se mitä lähdettiin hakemaankin :) Tuomarina nartuilla toimi Pekka Teini.


Arvostelu
"Rotutyyppi erittäin hyvä. Nuori narttu jonka runko saisi olla ikäisekseen vahvempi. Hyvät raajakulmaukset. Hieman kevyt kuono-osa & pyöreät silmät. Hyvät korvat, hyvä lantio. Kevyt raajaluusto & käpälät saisivat olla kootummat & välikämmen taipuu."


Ja eipä tuo Lumi nyt niin näyttelykoira olekkaan, enemmän sinne agilitypuoleen menevä :) Mutta mukava välissä käydä näyttelykehissä ja muutenkin tuollaisissa isoissa koiratapahtumissa, niin neiti oppii paremmin olemaan toisten koirien joukossa. Seuraavaksi sitten olisi vuorossa Pellon ryhmis helmikuussa.


Lumi kehän laidalla.

Sisarpuolet: Risku (Dagolas Naavanuttu), Lumi & Otto


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti