"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

VÄSYNYT KAVERI

Eilen käytiin omatoimisesti reenaamassa puolisen tuntia. Rata oli pitkä ja sisälsi muutamia hankalia kohtia. Mentiin Lumen kanssa kuitenkin rataa pienissä pätkissä, ja jätettiin suosiolla hankalimmat esteet (kepit, keinu) pois. Lumella alussa riitti taas virtaa vaikka muille jakaa, mutta neiti sitten yhtäkkiä hetken päästä väsähti ihan selvästi. Kiinnostuksen kohde harhaili, eikä edes Lumen lempiesteisiin, putkiin, lähettäminen onnistunut.

Neiti myös onnistui kerran vahingossa juoksemaan keinulle, ja kipusikin sitä puoleen väliin saakka kunnes keinu alkoi rämähtämään alaspäin. En ihan ennättänyt ottaa keinusta kiinni ettei se olisi niin kovaa paukahtanut maahan. Lumihan tietysti vähän säikähti ja hyppäsi keinun päältä pois. Nyt vain sitten toivotaan, ettei meidän hyvin alkanut keinuun tutustuminen mennyt tässä pilalle..

Tänään meillä ei tullut lähdettyä agireeneihin, liekkö edes olisi ollut ohjaajaa paikalla. Täällä on ollut tänään niin hiostava ja sateinen ilma, että jo lenkillä käynti sai Lumen läkähtymään. Jätettiin suosiolla tämänpäiväinen tunti väliin, ja otetaan uudestaan omalla reenillä viikonloppuna.

Muutoin täällä alkaa olla taas normaalia, molempien tyttöjen juoksut on nyt onneksi ohi, ja seuraavia aletaan odottelemaan. Nähtäväksi tosiaan jää, milloin Lumi aloittaa kolmannen juoksunsa, ja kuinka pitkä juoksuväli tällä kertaa sitten on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti