"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

MENNYT VIIKKO

Tämän kohta menneen viikon treenit Lumen kanssa sujuivat kyllä hyvin agilityn osalta. Maanantain harjoituksessa otettiin yksittäisinä esteinä keppejä sekä kontaktiesteitä. Lumi näyttäisi hoksaavan aina yhä paremmin keppien idean, kunhan vain pujottelun toisesta päästä löytyy nameja.. Taitaa käydä haastavaksi yrittää samaa hommaa ilman herkkuja. Kontaktiesteetkin menevät yhä paremmin. Lumi osaa jo joten kuten pysähtyä oikealle kohdalle ja käskystä jäädä odottamaan, kunnes saa taas edetä eteenpäin. Tässäkin kyllä tarvitaan vain lisää ja lisää treeniä :) Ratasuorituksen puolesta mentiin maanantaina jo 9 esteen rata! Aivan mahtava suoritus Lumelta, sillä aiemmat ovat olleet max. 5 esteen ratoja :)

Keskiviikkona meillä ei ollutkaan reenitunnilla ohjaajaa, vaan mentiin kuitenkin itsenäisesti vähäksi aikaa harjoittelemaan. Reenattiin tällöinkin korkeita esteitä (puomi, A-este) sekä niiden kontaktipysähtymisiä. Mentiin myös pientä muutaman esteen rataa, ja harjoiteltiin hyppyesteillä ns. takakautta kiertäen hyppäämistä. Itsenäiset reenailut sujuivat myöskin hyvin :)

Perjantai-iltana käytiin sitten kaverin kanssa vähän aikaa reenaamassa, mukana oli kaverikoira Pauli -sheltti. Täytyy kyllä sanoa, että tällä kerralla Lumen keskittyminen oli aivan jossain muualla kuin agilityssa. Milloin ei tehty sinnepäinkään esteitä, ja milloin juostiin täysiä Paulin luo yrittämään josko toinen alkaisi leikkimään. Voi voi.. Aina ei voi sattua niitä hyviä reenikertoja :D

Huomenna meillä sitten alkaisi taas uusi viikko maanantain reenikerralla. Nähtäväksi jää onko taaskaan keskiviikkona ohjaajaa tunnilla, vai mennäänkö itsenäisesti harjoittelemaan. 

Muulla saralla Lumen juoksu alkaa pikku hiljaa olla ohi, ja nyt on sitten Mimo aloittanut oman juoksunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti