"Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme." - Maurice Maeterlinck

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

PALUU AGILITYYN

Lumen suhteen tosiaan suunnittelin, että me jätetään näyttelyt nyt vähäksi ajaksi lähes kokonaan, ja annetaan neidin kasvaa ja kehittyä kotosalla. Joissain näyttelyissä neiti tosin saattaa piipahtaa, mutta ne ovat vielä mietinnän alla. Näyttelyiden sijaan me suunnataan keskittyminen agilityyn. Ja ainakin Lumi näyttää pitävän tästä vauhdikkaammasta lajista enemmän kuin näyttelyissä olemisesta :) Neidillä riittää virtaa, mutta tunnin kestävässä reenikerrassa sekin virta alkaa jo tunnin lopussa loppumaan. Ja oikeastaan hyvä näin, saapahan neiti purettua kunnolla energiaansa keskittyen ja juosten agilityesteitä.

Meillä Lumen kanssa on jonkin verran aikaa siitä, kun viimeksi ollaan agilitykurssilla oltu, joten tämä ensimmäinen kerta oli enemmänkin vanhojen asioiden muistelemista, ja hieman myös uusien haasteiden kohtaamista :) Harjoiteltiin lähinnä putkia ja hyppyesteitä, ratojen pituus oli max 4 estettä. Putket neiti yhä osaa tuosta noin vain, mutta hyppyesteet oli vähän unohtuneet. Lumi juoksi aluksi hyppyesteet esteiden viereltä, mutta lopputunnista Lumi alkoi jo ymmärtämään, että mitäs ihmeen esteitä nämä nyt sitten olikaan. Itsellänikin tuottaa yhä hieman vaikeuksia saada pidettyä kontakti koirassa, ja olla samaan aikaan törmäämättä edessä oleviin esteisiin :) Eiköhän sekin koordinaatiokyky ajallaan kehity :) "Uutena" haasteena harjoiteltiin A-estettä. Aiemmin Lumi on noussut tätä estettä vain jonkin verran, nyt yritettiin nousta esteen harjalle asti, mutta neiti juuri ennen esteen korkeimmalle kohdalle kiivettyään pomppasi alas maahan. Yksi "pelko" lisää voitettavana. Lumella monesti kaikki oudot, uudet ja jännittävät asiat tuottavat juuri sellaista arkamaisuutta, tekisi kovasti mieli tehdä kaikkea, mutta sitten loppupeleissä arkaillaan. Onneksi kuitenkinjo yhden  onnistumisen jälkeen neiti unohtaa pelkonsa ja on rohkeampi :) Meidän täytyisi myös muistaa jotenkin harjoitella kotosalla kontaktiesteelle pysähtymistä..

Kuva: estekalusteet.fi


Kaiken kaikkiaan oli kyllä mukava palata agilityn pariin, ja koira nauttii, sekä saa purettua kunnolla energiansa :) Ensi viikolla taas jatketaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti